Petri Vartiainen: Isäasentoja

Kansi Jussi Karjalainen.

Otavan vuonna  2012 järjestämän Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun sadosta on nyt julkaistu ainakin kolme teosta. Kilpailun voitti Tua Harno sukupolviromaanillaan Ne jotka jäävät. Toiseksi tullut Meri Kuusiston tragikoominen Amerikkalainen näki päivänvalon alkuvuodesta, ja nyt on painosta tupsahtanut kolmossijalle rankattu Petri Vartiaisen Isäasentoja. Kaikki ovat siis esikoisromaaneja. Kärkikolmikon perusteella ei ainakaan tarvitse olla huolissaan suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuudesta.

Vartiaisen kirja pakenee määritelmiä. Kokonsa puolesta se voisi olla pienoisromaani. Sivuja sirossa ja väljätaittoisessa teoksessa on 159, eli se on siis ’yhden illan juttu’, kuten ystäväni erästä toista teosta käsissään pidellessään luonnehti. Kirjan lukeekin nopeasti, mutta hyvän kirjallisuuden tavoin pelkkä mitta ja koko eivät kerro kaikkea. Tiiviit, hiotut lauseet ovat paikoin kuin aforismeja tai säkeitä runosta. Ajateltavaa kirja tarjoaa huomattavasti enemmän kuin vaatimaton sivumäärä antaisi odottaa.

Kansiliepeessä hymyilee leveästi noin 35-vuotias mies, josta tekstissä kerrotaan, että hän opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta Kuusamossa. Kirjan minäkertoja on noin kolmikymppinen mies, josta ensimmäisen osan aikana tulee kolmilapsisen perheen isä. Mies käy töissä. Työ on äidinkielen opettajan työtä, se käy muutamasta vinkistä selväksi. Kuinka paljon sitten Vartiaisella ja kirjan minäkertojalla on yhteistä tai kuinka paljon he ovat yksi ja sama, on tietysti sivuseikka. Joka tapauksessa Isäasennoista hehkuu eletty ja koettu väkevänä.

Minusta kirjaa on hieman vaikea lukea romaanina. Lähinnä esteeksi, jos nyt sellaisesta voi puhua, asettuu kirjan muoto. Suurin osa tekstistä on kuin muistelmatilitystä. Kurkotetaan myös oman isyyden ulkopuolelle tarkastelemaan isyyttä omien sukulaisten, ennen kaikkea oman isän kautta. Lisäksi aika paljon Vartiainen pohdiskelee minäkertojansa kautta isän ja miehen rajankäyntiä. Missä roolit yhtenevät, milloin erkanevat? Mitä missäkin tilanteessa tekee isä, mitä siinä voisi tehdä mies? Mielenkiintoista on myös lähes kilpailuasetelma äidin ja isän roolien välillä perheessä. Isä tuntuu olevan aina altavastaajana, vaikka kuinka tekisi parhaansa. Vain äiti voi olla raskaana ja siten ’oikeasti tietää’, millaista se on.

Omat lapset alkavat olla jo aikuisia, mutta silti kirja sai aikaan voimakkaita tunteita. Juuri tuollaistahan se oli! Huonosti nukkuneena koetti selvitä arjesta niin kotona kuin töissä. Lapset imivät kaiken energian ja voiman, mutta antoivat aivan käsittämättömän paljon. Mikä rakkauden määrä ja tunteen kaiken ylittävä hyöky! Kun äitiys on itsellä jo kaksikymmenvuotiasta, voi ainakin omasta mielestään tunnustaa, että aika moni asia taisi meilläkin mennä kuten kirjan perheellä. Parisuhde jää helposti vaippavuorten ja legopalikoiden taakse. Se on sieltä välillä raivattava ja ’puhuttava niin kauan, että varmasti puhutaan samaa kieltä’. Omaa aikaakin olisi jostain lohkaistava, edes pikkuisen, vaikka vain yhden kirjansivun mittaisen hetken verran.

Minua kirjassa puhuttelee ennen kaikkea rehellisyys, jolla siinä isäksi tulemista ja isänä olemista kuvataan. Aina ei ole helppoa, väsyttää ja pelottaa, mutta silti ei marista eikä paruta vaan eteenpäin mennään vastuuta kantaen. Vaikka ahdistaakin välillä, erityisesti vaimon kyltymätön lisääntymishalu. Arki on täynnä toimintaa, kun taloudessa on kolme lasta. Sattuu ja tapahtuu, pääasiassa mukavia juttuja. Kaikilla ei isyys ole sujunut yhtä hyvin, ja tummempia sävyjä tuleekin, kun kurkataan lähipiiristä hieman etäämmälle.

Kirjallisuusihmisenä pidin myös kovasti viittauksista (isä)kirjallisuuteen, joita Vartiainen on sirotellut sopivan määrän tekstiinsä. Lukeva isä lukee myös lapsilleen: ”Kun joku lapsista tyrkyttää kirjaansa minun kirjani päälle, istuvat kohta kaikki sylissä, ja luen ääneen. Makustelen lauserakenteita. Lastenkirjoissa on yksinkertainen, selkeän voimakas kieli.

Isä lukee niin pitkään kuin tarvitaan.”

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Otava 2014. 159 s.

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!