Marko Kilpi: Kuolematon (ja ilmainen dekkarinovelli lukijoille!)

Kaltaiselleni huonomuistiselle paljon lukevalle omasta kirjablogista on ihan oikeasti iloa. Huomasin sen jälleen, kun aloin miettiä, mitä kirjoittaisin Marko Kilven uusimmasta dekkarista Kuolematon. Oli oikein näppärää käydä tarkistamassa, mitä onkaan ajatellut aiemmista osista. Kilven esikoisdekkarin Jäätyneitä ruusuja olen lukenut jo eb. eli ennen blogia, mutta niukat vain itselle tarkoitetut muistiinpanot olen julkaissut kirjoituksessani hänen toisesta teoksestaan Kadotetut. Sen kuuntelin äänikirjana.

Marko Kilven poliisiromaanien sankarina on poliisi Olli Repo, joka tarinan edetessä on siirtynyt järjestyspuolelta vaikeasti selvitettävien rikosten tutkintaan. Syynä on vakava puukotus työtehtävissä. Välikohtaus kuvataan kolmannessa osassa eli kirjassa Elävien kirjoihin, josta tehtiin myös elokuva 8-pallo (jota en ole halunnut katsoa). Muistiinpanoistani käy selvästi ilmi, että en ole juurikaan innostunut esikoisesta, mutta kakkososasta olen ollut vaikuttunut, jopa myyty. Kolmonen on sitten ollut lievähkö pettymys.

Tämä pettymys lienee syynä siihen, että uusimpaan tarttuminen lykkääntyi näin pitkälle, ilmestyihän kirja jo viime syksynä. Lisäsysäys kirjan kuuntelulle tuli Elisa Kirjan dekkaritarjouksesta. Kirjabloggaajille tarjottiin ilmaisdekkaria Elisan valikoimista blogijuttua vastaan. Päätin tarttua tilaisuuteen, ja lisähoukutin oli mahdollisuus ladata valitsemansa teos myös äänikirjana, jos se valikoimissa siinä formaatissa oli. Kovin laaja äänikirjavalikoima Elisa Kirjassa ei ole, mutta Kuolematon sieltä löytyy enkä vielä siis sitä ollut lukenut. Niinpä kirja lataukseen ja lenkkiseuraksi.

Valinta osoittautui vallan mainioksi. Lenkille lähtemisellekin löytyi kummasti motivaatiota, kun seuraksi sai Pirkka-Pekka Peteliuksen, joka lukee kirjan upeasti. Kuten olen aiemmin jo useasti todennut, hyvä lukija on tärkeä osa kuuntelunautintoa.

Elävien kirjoihin -kirjasta olen löytänyt koko joukon valitettavaa. Siinä on mielestäni ollut liikaa henkilöitä, Ollin hahmo on jäänyt etäiseksi ja yhdentekeväksi, juoni on ollut junnaava, kirja liian pitkä. On kuin Kilpi olisi käynyt lukemassa juttuni ja päättänyt korjata kaikki ’virheensä’ tässä nelosromaanissaan, sillä siinä ei ole niistä yhtäkään.

Olli on jälleen selkeästi kirjan päähenkilö, ja lähes kaikkia tapahtumia seurataan hänen näkökulmastaan. Ollilla eivät ole asiat kohdillaan. Hän kaipaisi jo takaisin järjestyspuolelle ja pitää edelleen väliaikaista siirtoaan jonkinlaisena rangaistuksena. Trauma on kuitenkin jättänyt jälkensä. Lisäksi avioero ottaa koville. Jostain kummallisesta syystä Olli ei vain pysty tapaamaan pientä poikaansa. Tunne voimistuu entisestään, kun töissä tulee tutkittavaksi tapaus, jossa isää epäillään pienen poikansa hyväksikäytöstä. Mitä Ollin mieli kieltäytyy muistamasta?

Olli ja Elias ovat nyt varsin tasapainoinen työpari, jotka tukevat ja täydentävät toisiaan. Miesten välille on syntynyt luottamus. Elias ei vie tilaa Ollilta kirjassa, mutta on silti mielenkiintoinen sivuhenkilö.

Juoni ei ole junnaamisesta kuullutkaan. Alkuun lähdetään vauhdikkaasti, kun keskellä kaupunkia mies aikoo hypätä rakennustyömaalla seisovan nostokurjen puomilta. Elias ja Olli yrittävät maan ja taivaan välissä tasapainoillen estää miestä hyppäämästä. Tapaus jää kaihertamaan Ollin mieltä, ja hän haluaa tutkia teon taustoja, vaikkei mitään rikosta näytä asiaan liittyvänkään. Hyppääjä kuitenkin nivoutuu yhteen juonivyyhden kanssa, kuten kuuluukin.

Toisaalta työpari saa siis selvitettäväkseen koulupoikaan kohdistuneen väkivaltatapauksen. Taustalta paljastuu pian jotakin pahoinpitelyä mustempaa, kuten Elias on pelännytkin. Kolmas juonilinja liittyy kaupungissa liikkuvaan liukkaaseen petosmieheen, jota ei tunnuta saatavan nalkkiin sitten millään. Kaikki huipentuu takaa-ajoon täydessä kauppakeskuksessa, eikä matkan varrellakaan juuri pysähtyneitä hetkiä ole. Olliin itseensä liittyvät asiat selviävät, mutta eivät niillä ilmeisimmillä tavoilla.

Kuunneltuna kirja ei vaikuttanut minuuttiakaan liian pitkältä (kesto 7 h 36 min), ja siinä onkin painetussa versiossa ’vain’ 303 sivua, kun edellisessä sivuja oli lähes 500. Tiiviimpi kerronta siis ainakin tällä kertaa toimi. Sanomaakin Kilpi on onnistunut jälleen ujuttamaan mukaan. Toistaiseksi Kuolematon on ainakin minun mielestäni Kilven paras dekkari.

Marko Kilpi: Kuolematon

Gummerus 2013. Äänikirjan lukija Pirkka-Pekka Petelius, kesto 7 h 36 min.

Arvostelukappale ladattu puhelimeen Elisa Kirjasta. Kiitos!

 ***

Minä sain ilmaisen dekkarin tätä blogijuttua vastaan. Lisäbonuksena Elisa Kirja tarjoaa lahjan myös Sinulle, rakas blogini lukija. Tarjolla on ilmainen Antti Tuomaisen novelli.

Crime Time -kirjailijat kirjoittivat 2013 Elisa Kirjalle 12-osaisen Keikka-nimisen rikosnovellisarjan, jonka kaikissa tarinoissa ollaan jonkinlaisella keikalla. Sarjan 11. osa on nimeltään "Juntunen" ja sen kirjoitti Antti Tuomainen. 

Voit lunastaa tämän novellin lahjaksi koodilla MAALISKUU

Novelli löytyy täältä.

Koodi syötetään oston vahvistuksen yhteydessä olevaan kenttään ja on voimassa 30.4. asti. Pidä siis kiirettä!

P.S. Olisi kiva kuulla, jos latasit tuon e-novellin ja mitä siitä pidit!