Michael Katz Krefeld: Langenneet

Tanskalaisen tv-käsikirjoittajan ja dekkaristin Michael Katz Krefeldin trillerimäisistä teoksista suomennettiin heti viimeisin eli Langenneet, joka aloittaa samalla uuden sarjan. Miehen kirjailijasivuilta käy ilmi, että kyseessä on kuitenkin miehen viides teos. Edellinen, Sort snee falder, voitti Tanskan parhaalle rikosromaanille myönnettävän palkinnon vuonna 2012 ja oli myös tanskalaisten Lasiavain-palkintoehdokas.

En osaa sanoa, missä vaiheessa olen päässyt (dekkari)lukijana kyynistymään. Huomasin nimittäin kustantajan lähettämää ennakkokappaletta lukiessani useaan otteeseen ajattelevani, että tämä on nyt taas tätä samaa. Olen lukenut vastaavaa jo monesti ennenkin. Tiedostin, että en ole aivan reilu nuivine mietteineni. Krefeld kirjoittaa vetävästi, ja tarina kulki luistavasti eteenpäin ilman turhia suvantokohtia. Kirja oli nopealukuinen ja viihdyttävä, pikkuisen karmivakin. Mutta jokin kuitenkin tökki juuri minua.

Langenneissa edetään varsin tuttuun tapaan useassa eri aikatasossa, jotka sitten loppupuolella alkavat muodostaa yhtenäistä kuviota. Menneisyys selittää sitä, mikä tapahtuu nykyhetkessä. Varsin loogista, mutta myös hyvin kaavamaista. Tukholmassa riehuu sarjamurhaaja, joka valitsee uhreikseen nuoria tyttöjä. Ruumiit hän asettelee irvokkaiksi patsaiksi kaatopaikan jätekasoihin. Poliisi on täysin ymmällään, eikä uhreja ole pystytty tunnistamaan. Keitä tytöt ovat? Kuka on sairas murhaaja ja mitkä ovat hänen motiivinsa?

Samaan aikaan Kööpenhaminassa rikostutkija Thomas Ravnsholdt, tuttujen kesken vain Ravn, on pitkällä sairauslomalla poliisintyöstään. Syy sairauslomaan paljastuu vähitellen lukijalle, mutta Ravn itse tuntuu ymmärtäneen asian niin, että hänen on tarkoitus juoda itsensä hengiltä lomansa aikana. Ainakin hän parhaansa yrittää. Jonkinlaista elämänkipinää ja ryhtiä mieheen alkaa tulla, kun hänen kantakapakkansa siivoja, vaatimaton maahanmuuttajanainen pyytää apua vuosia sitten kadonneen kuvankauniin tyttärensä etsimisessä. Lukija tietää, mitä prostituutiolla rikastumista yrittäneelle Mashalle on tapahtunut. Ei mitään mukavaa, sen arvaa. Äiti ei kuitenkaan ole uskaltanut pyytää apua suoraan poliisilta, vaikkei tyttären ansaintatavoista olekaan ollut varmuutta. Laillisetkaan maahanmuuttajat eivät aina luota poliisiin, joka on ollut aiemmin vihollinen.

Kyse on siis ihmiskaupasta, ja varsin häikäilemättömästä sellaisesta. Toiminta tapahtuu keskellä pohjoismaisten hyvinvointi- ja sivistysvaltioitten pääkaupunkeja, eikä sille voida mitään. Tämä on Langenneiden teema sekä jonkinlainen opetuskin. Juuri tämän äärellä koin tiettyä kyynisyyttä. Aihe on jo (dekkari)kirjallisuudesta varsin tuttu entuudestaan. Viimeksi sitä sivusi ruotsalaiskohukirjailija Erik Axl Sund Varistytössä, jossa tosin uhrit olivat lapsia.

Takakansitekstissä kirjaa mainostetaan lauseella: ”Puhdistus, Stockholm noir ja Uhrilampaat kohtaavat koukuttavan rikossarjan ensimmäisessä osassa.” Niin. Puhdistuksessa on kieltämättä osuus, joka sivuaa Langenneita hyvinkin läheltä. Silti minut ravisteli ihmiskaupan raakuuksista hereille Herrbjørg Wassmon Lasi maitoa, kiitos. Sen jälkeen eivät dekkareitten aiheen kuvaukset ole päässeet lähellekään samaa vaikutusta. Onneksi toisaalta, sillä en kykenisi silloin enää niitä lukemaan!

Teema siis jätti minut osittain kylmäksi, mikä toisaalta pelottaa. Mutta luen dekkareita kuitenkin viihtyäkseni, enkä aina jaksa syventyä vakaviin pohdintoihin. Se ei silti tarkoita, että hyväksyisin ihmiskaupan, joka tosiasiassa saa minut samaan aikaan raivoihini ja lamaantumaan. Enemmän Langenneissa tökkivät kuitenkin kliseisyys ja tv-sarjamaisuus. Monessakohan dekkarisarjassa on ollut päähenkilönä poliisi tai entinen poliisi, jonka henkilökohtainen elämä on täysin tai ainakin lähes raunioina? Yleensä tilannetta lääkitään runsaalla alkoholilla ja roskaruualla. Vastapainona huono omatunto painaa. Onneksi päähenkilö on kuitenkin ammattinsa valioluokkaa ja moraaliltaan vähintäänkin pomojaan puhtoisempi, vaikka keinot eivät aina aivan lain kirjainta tottelekaan. Näistä aineksista on rakennettu myös Ravn, joka selkeistä yrityksistä huolimatta jää tämän aloitusosan mittaan etäiseksi ja ohueksi hahmoksi. Onnistunut päähenkilö herättää lukijassa tunteita. On oltava kiinnostunut siitä, miten hänen käy. Ravn ei aivan saanut tätä minussa aikaan.

Tv-sarjamaisuudella tarkoitan sitä, että kirjaa lukiessa on helppoa tai jopa kiusallisen helppoa kuvitella, miltä tarina näyttäisi siirrettynä televisioformaattiin. Kohtaukset on leikattu sopivan mittaisiksi, dialogi on simppeliä, kuvausta ei ole ainakaan liikaa. Lisäksi juonenkäänteet ovat riittävän suoraviivaisia ja toiminnallisia. Tämä tietysti selittyy Krefeldin ammatillisella taustalla; mies on käsikirjoittaja. Samaan ongelmaan törmäsin viimeksi ruotsalaisen kirjoittajakaksikon Cilla ja Rolf Börjlindin Nousuvettä lukiessani. Nousuvedessä tv-käsikirjoittamisen vaikutelma tosin oli vieläkin vahvempi kuin Langenneissa. Kuten usein tv-sarjoissa, Krefeld pohjustaa tarinan hyvin, mutta kun loppuratkaisu alkaa lähetä, se tuleekin vähän puskista, turhan helposti ja suoraviivaisesti. Kirjassa olisi kuitenkin tilaa ja aikaa syventää, tihentää jännitystä. Langenneissa se jää valitettavasti puolitiehen.

Langenneille on jo Tanskassa ilmestymässä jatkoa. Sarjamaisuus kirjassa näkyy ainakin siinä, että Ravinin henkilökohtaiseen elämään liittyvä arvoitus ei ratkennut tässä kirjassa. Käännösoikeudet on myyty jo kahdeksaantoista maahan, joten Krefeld lienee löytänyt ainakin myyvän kirjoittamisen avaimen. Enpä ihmettelisi, vaikka tv-sovitustakin olisi tulossa.

Michael Katz Krefeld: Langenneet (Afsporet)

Suom. Päivi Kivelä. Like 2014. 352 s.

Ennakkokappale kustantajalta. Kiitos!

Krefeld vieraili Suomessakin markkinoimassa käännöstä. Tästä linkistä pääsee lukemaan Hesarin tekemän haastattelun.