Vapun ja viikonlopun mittaan
luin parikin kirjaa, jotka ovat jo pitkään roikkuneet alitajuisella
’pitäisi-mahdollisimman-pian-mutta-aina-jotakin-tunkee-väliin’ -listallani.
Lisäksi kesken kituuttaa dekkari, jonka haluaisin lukea itse itselleni väsäämäni
lukuprojektin osana. Itse asiassa kirjan piti olla koko projektin paras pala,
mutta sen nieleminen on osoittautunut harmillisen tuskalliseksi. Mutta palaan
siihen tuonnempana, kunhan projektini valmistuu. Valmistuu se. Periksi en aio
antaa!
Ensimmäinen lukemani tuolta
aikomuslistaltani oli vuonna 2010 ilmestynyt Marjo Näkin kirja Hepoa
Tallinnaan. Kyseessä ovat STT:n Tallinnan-kirjeenvaihtajana vuodesta 2008
alkaen toimineen toimittajan ’muistelmat’ kaksivuotisen pestin ajalta. Kirja
luokitellaan tietokirjaksi, vaikka se on sävyltään kepeä ja muistuttaa tietyin
osin chic lit -kirjallisuuttakin. En vastusta luokittelua, sillä Näkki on
ujuttanut mukaan varsin tuhdin annoksen Viron historiaa, kulttuuria ja
politiikkaa, ja hipaistaan teoksessa myös muita Baltian maita tästä
näkökulmasta. Sitten taas kansi ja kirjan nimi viittaavat aivan toiseen,
keveään tyylilajiin ja sisältöönkin. Harvinaisen ristiriitaista! Kirjan nimi
muuten on anekdootin perusteella peräisin MTV:n rikostoimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilältä.
Kirja olisi todennäköisesti
jäänyt minulta kokonaan lukematta, ellen sattumalta olisi tunnistanut sen
kirjoittajan persoonallista nimeä ja muistoissani tehnyt tiettyjä yhdistämisiä.
Totta on, kuten arvelinkin, että tiemme ovat hamalla 1990-luvulla Marjo Näkin
kanssa kohdanneet. Kertoopa hän teoksessa yhden anekdootin jo edesmenneestä
kollegastani ja ystävästänikin. Tällaiset kirjalliset kohtaamiset ovat aina
hauskoja ja muuttavat omalla tavallaan lukukokemuksen henkilökohtaisemmaksi
kuin tavallisesti.
Näkki opiskeli
Iso-Britanniassa journalismia ja työskenteli Suomessa rikostoimittajana samalla
haaveillen sotakirjeenvaihtajan urasta. Haave karkasi todennäköisesti lopullisesti
käsistä, kun toimittaja puolivahingossa lupasi ottaa kaksivuotisen pestin Tallinnan-kirjeenvaihtajana.
Vuoden 2007 puolivälissä idea tuntui kauhistuttavan kaikkia niin sukulaisten
kuin kollegoittenkin keskuudessa, eikä vähiten Näkin itsensä. Vaatimattomasti
hän paljastaa olemattomat tietonsa eteläisestä veljeskansastamme, mutta ryhtyy
määrätietoisesti opettelemaan kieltä ja kulttuuria. Vuoden 2008 alusta alkavat
varsinainen komennus ja konkreettinen työ etelänaapurissa. Kirjeenvaihtajan
tehtävät vievät nuoren sinkkunaisen mielenkiintoisiin paikkoihin, ja Näkki
kuvailee kaikkea eloisasti ja huumorin siivittämänä. Kommelluksilta ja komeilta
miehiltä ei tietenkään vältytä.
Vuodet kuluvat Näkin
matkassa mukavan letkeästi, ja sivussa tulee kerranneeksi muutaman vuoden
takaisia uutistapahtumia ja kaukaisempaakin historiaa hauskassa, helppolukuisessa
paketissa. Joitakin lukijoita Näkin tapa puhutella lukijaa saattaa alkaa
ärsyttää, mutta minä pidin siitä, koska oli helppo kuvitella iloinen ja reipas
nuori nainen puhumaan tarinoitaan juuri minulle. Uskoisin, että tämä toimii
muillakin.
Kirja päättyy kahden vuoden
komennuksen päättymiseen eikä kerro, miten kirjoittajalle sittemmin kävi.
Googlen mukaan ei lainkaan hassummin, sillä Marjo Näkin nimi vilahtelee
Tallinnan Suomen suurlähetystön sivuilla. Lienee sama nainen kyseessä. Ei
lainkaan hassumpaa!
Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan
Gummerus 2010. 304 s.
Kirjan lopussa on vielä
tiivis pikaopas Tallinnan-matkalle.
Ostettu itselle.
P.S: Toinen kauan listallani
roikkunut ja nyt luettu kirja on Antti
Tuomaisen dekkari Veljeni vartija.
Sitä edeltävä Tappaja, toivoakseni on
edelleen lukematta, mutta ihan pian lienee sen vuoro.
Tämän takia blogeja seuraan! Vinkkien, jotka muuten menisivät ohi! Kiitos, tämä kuulostaa mulle passelilta yhdistelmältä, tykkäsin tai en, niin jotain jää näistä aina mielen päälle.
VastaaPoistaTämä kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaTämäpä pitääkin lukea. Kiitos vinkistä!
VastaaPoista