Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan

Vapun ja viikonlopun mittaan luin parikin kirjaa, jotka ovat jo pitkään roikkuneet alitajuisella ’pitäisi-mahdollisimman-pian-mutta-aina-jotakin-tunkee-väliin’ -listallani. Lisäksi kesken kituuttaa dekkari, jonka haluaisin lukea itse itselleni väsäämäni lukuprojektin osana. Itse asiassa kirjan piti olla koko projektin paras pala, mutta sen nieleminen on osoittautunut harmillisen tuskalliseksi. Mutta palaan siihen tuonnempana, kunhan projektini valmistuu. Valmistuu se. Periksi en aio antaa!

Ensimmäinen lukemani tuolta aikomuslistaltani oli vuonna 2010 ilmestynyt Marjo Näkin kirja Hepoa Tallinnaan. Kyseessä ovat STT:n Tallinnan-kirjeenvaihtajana vuodesta 2008 alkaen toimineen toimittajan ’muistelmat’ kaksivuotisen pestin ajalta. Kirja luokitellaan tietokirjaksi, vaikka se on sävyltään kepeä ja muistuttaa tietyin osin chic lit -kirjallisuuttakin. En vastusta luokittelua, sillä Näkki on ujuttanut mukaan varsin tuhdin annoksen Viron historiaa, kulttuuria ja politiikkaa, ja hipaistaan teoksessa myös muita Baltian maita tästä näkökulmasta. Sitten taas kansi ja kirjan nimi viittaavat aivan toiseen, keveään tyylilajiin ja sisältöönkin. Harvinaisen ristiriitaista! Kirjan nimi muuten on anekdootin perusteella peräisin MTV:n rikostoimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilältä.

Kirja olisi todennäköisesti jäänyt minulta kokonaan lukematta, ellen sattumalta olisi tunnistanut sen kirjoittajan persoonallista nimeä ja muistoissani tehnyt tiettyjä yhdistämisiä. Totta on, kuten arvelinkin, että tiemme ovat hamalla 1990-luvulla Marjo Näkin kanssa kohdanneet. Kertoopa hän teoksessa yhden anekdootin jo edesmenneestä kollegastani ja ystävästänikin. Tällaiset kirjalliset kohtaamiset ovat aina hauskoja ja muuttavat omalla tavallaan lukukokemuksen henkilökohtaisemmaksi kuin tavallisesti.

Näkki opiskeli Iso-Britanniassa journalismia ja työskenteli Suomessa rikostoimittajana samalla haaveillen sotakirjeenvaihtajan urasta. Haave karkasi todennäköisesti lopullisesti käsistä, kun toimittaja puolivahingossa lupasi ottaa kaksivuotisen pestin Tallinnan-kirjeenvaihtajana. Vuoden 2007 puolivälissä idea tuntui kauhistuttavan kaikkia niin sukulaisten kuin kollegoittenkin keskuudessa, eikä vähiten Näkin itsensä. Vaatimattomasti hän paljastaa olemattomat tietonsa eteläisestä veljeskansastamme, mutta ryhtyy määrätietoisesti opettelemaan kieltä ja kulttuuria. Vuoden 2008 alusta alkavat varsinainen komennus ja konkreettinen työ etelänaapurissa. Kirjeenvaihtajan tehtävät vievät nuoren sinkkunaisen mielenkiintoisiin paikkoihin, ja Näkki kuvailee kaikkea eloisasti ja huumorin siivittämänä. Kommelluksilta ja komeilta miehiltä ei tietenkään vältytä.

Vuodet kuluvat Näkin matkassa mukavan letkeästi, ja sivussa tulee kerranneeksi muutaman vuoden takaisia uutistapahtumia ja kaukaisempaakin historiaa hauskassa, helppolukuisessa paketissa. Joitakin lukijoita Näkin tapa puhutella lukijaa saattaa alkaa ärsyttää, mutta minä pidin siitä, koska oli helppo kuvitella iloinen ja reipas nuori nainen puhumaan tarinoitaan juuri minulle. Uskoisin, että tämä toimii muillakin.

Kirja päättyy kahden vuoden komennuksen päättymiseen eikä kerro, miten kirjoittajalle sittemmin kävi. Googlen mukaan ei lainkaan hassummin, sillä Marjo Näkin nimi vilahtelee Tallinnan Suomen suurlähetystön sivuilla. Lienee sama nainen kyseessä. Ei lainkaan hassumpaa!

Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan

Gummerus 2010. 304 s. 

Kirjan lopussa on vielä tiivis pikaopas Tallinnan-matkalle.

Ostettu itselle.

P.S: Toinen kauan listallani roikkunut ja nyt luettu kirja on Antti Tuomaisen dekkari Veljeni vartija. Sitä edeltävä Tappaja, toivoakseni on edelleen lukematta, mutta ihan pian lienee sen vuoro.