Peter James: Kuolema ei riitä

Nyt on käynyt niin, että allekirjoittanut, mukamas hyvinkin dekkarigenrestä ns. kartalla itseään pitävä kirjabloggaaja on mennyt sotkemaan kaksi kirjailijaa pahan kerran toisiinsa. Olen nimittäin näihin päiviin asti onnistunut kuvittelemaan, että useiden henkilöiden uutterasti kehuma brittidekkaristi Peter James ja amerikkalainen bestsellertehtailija James Patterson ovat yksi ja sama kirjailija… Pattersonilta olen joskus jonkin jännärin lukenut, ja silloin olen tehnyt päätöksen, etten enempää tuhlaa aikaani hänen nimissään kirjoitettuihin teoksiin.

Onneksi kuuluminen Facebookin Dekkariryhmään lopulta avasi silmäni ja tajusin, että on olemassa Peter James, joka siis ei ole James Patterson. Päätin uteliaisuuttani kokeilla, millaisia kirjoja tämä James kirjoittaa. Omassa lähikirjastossamme ei ollut Roy Grace

-sarjan aloitusosaa paikalla, eikä sitä löytynyt pääkirjastonkaan hyllystä. Lähinnä alkua oli sarjan kolmas osa Kuolema ei riitä (James Bond -mielleyhtymä muuten tästä). Vaikka mieluiten lukisin sarjat järjestyksessä, en viitsinyt ryhtyä varaamaan kirjaa, vaan nappasin tämän mukaani. Saisi siitä ainakin selville, kannattaisiko kirjoja ylipäätään lukea.

Kyllä näemmä kannattaa. Luin melkein viisisataasivuisen kirjan kahdessa päivässä, lomalla tosin, ja viimeiset luvut silmät lautasina ja tukka pystyssä keskellä yötä. Kunnon meininkiä siis. Mikä parasta, tätä on paljon lisää.

Rikosylikomisario Roy Grace työryhmineen tutkii rikoksia Brighton & Hoven alueella. Jo tämä miljöövalinta osui kohdallani aika lailla nappiin, sillä en muista aiemmin lukeneeni Brightoniin sijoittuvaa kirjallisuutta. Vietin 1980-luvun alussa kolme viikkoa kaupungissa kielikurssilla, joten oli hauskaa antaa alitajunnasta putkahdella muistikuvia paikoista, joita kirjassakin kuvattiin.

Grace on noin nelikymppinen poliisimies, jonka vaimo Sandy on kadonnut kuin tuhka tuuleen yhdeksän vuotta aiemmin. Ymmärsin, että aiemmissa osissa on jo aihetta sivuttu, ja tässä kirjassa Grace saa vihjeen, että hänen vaimonsa on nähty Münchenissä. Kesken murhatutkimuksenkin tutkinnanjohtaja lähtee vihjeen perässä Saksaan päiväksi. Ryntäily on pilata uuden, juuri kukoistukseen puhkeamassa olevan rakkaussuhteen.

Kaunis ja rikas edustusrouva Katie Bishop löytyy luksustalonsa makuuhuoneesta alastomana ja kuristettuna kaasunaamari kasvoillaan. Onko kyseessä murha vai pieleen mennyt seksileikki? Katien aviomies Brian Bishop tavoitetaan golfklubiltaan pelaamasta elämänsä parasta golfkierrosta. Mies tuntuu murheen murtamalta kuullessaan tapahtuneesta eikä voi käsittää, kuka olisi voinut haluta murhata hänen vaimonsa. Poliisi suhtautuu menestyvään liikemieheen alusta saakka epäluuloisesti, vaikka tämän alibi tuntuu olevan kunnossa.

Lukija saa seurata myös murhaajan toimia ja ajatuksenjuoksua alusta alkaen. Käy nopeasti ilmi, ettei uhreja valita umpimähkään, vaan naiset liittyvät Brian Bishopiin tavalla tai toisella. Lopulta myös Roy Grace alkaa raivostuttaa sadistista murhaajaa, ja seuraavaksi uhriksi valikoituu Royn uusi rakkaus.

James pyörittää kuviota piinaavasti. Verkko kiristyy murhaajan mutta samalla myös seuraavan uhrin ympärillä, aika on tiukoilla ja poliisi ehkä sittenkin hakoteillä. Lukijakaan ei oikein saa varmuutta siitä, onko Bishop sittenkin itse murhaaja vai ei. Onko miehellä muistiongelmia vai jakautunut mieli? Lisätodisteita Bishopin syyllisyydestä putkahtelee tasaiseen tahtiin, mutta samalla murtuvat poliisin rakentamat aikajanat. Miten mies on voinut olla kahdessa paikassa samaan aikaan?

Roy Grace on ihan mukavan oloinen kaveri. Vaimon katoaminen on tietysti trauma, joka ei jätä miestä rauhaan, mutta uusi rakkaus on siis tässä kolmannessa kirjassa jo hyvällä alulla. Miehellä ei ole alkoholiongelmaa eikä muitakaan tyypillisiä dekkarisankareiden pulmia, hankalaa esimiestä lukuun ottamatta. Poliisina Grace on huolellinen mutta ei poikkeuksellisen persoonallinen työtavoissaan. Hän on hyvä esimies ja reilu kaveri työtovereilleen.

James siis rakentaa juonen huolella piinaavan jännittäväksi, ja myös henkilökuvaus toimii. Ainoa kerronnassa ärsyttävä piirre on Jamesin tapa kuvata jokaisen tarinaan piipahtamaankin tulevan henkilön ulkonäköä huolella vaatetusta, kampausta ja kasvonpiirteitä myöden. En tiedä, mikä tällaisessa tyylissä minua oikein riepoo, mutta kiinnitin samaan huomiota myös suomalaisen Sebastian Lindellin kirjoissa. Ehkä syy on, että turha informaatio alkaa rasittaa. Mitä merkitystä on, minkä väriset housut ja paita on postinkantajalla? Varsinkin, kun postinkantaja vain tuo kirjeen eikä liity tarinaan mitenkään muuten? (Esimerkki omaa keksintöäni.)

Peter James on toiminut pitkään elokuvakäsikirjoittajana ja tuottajana, ja hänellä on laaja kirjallinen tuotanto. Roy Grace -sarja on ollut huippusuosittu ja sitä on käännetty kymmenille kielille. Suomessa Jamesin kustantaja on Minerva ja teoksia ovat kääntäneet Leena Mäntylä ja Maikki Soro.

Roy Grace -dekkareita on ilmestynyt tähän mennessä yhdeksän, ja Minerva on hienosti suomennuttanut kirjat ripeästi ja niinpä suomennokset ovat nyt ajan tasalla alkukielisten teosten kanssa.

Peter James: Kuolema ei riitä (Not Dead Enough)

Suom. Leena Mäntylä. Minerva 2011. 497 s.

Lainattu kirjastosta.

Roy Grace -sarja:

Kuoleman kanssa ei kujeilla

Kuolema katsoo kohti

Kuolema ei riitä

Kuolema peittää jäljet

Kuolema ei käy kauppaa

Kuolema kulkee kannoilla

Kuoleman koura on kylmä

Kuolema kulkee kulisseissa

Kuoleman kello käy