Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Yksityisetsivä, kreivitär Arianna de Bellis tuntuu jo olevan kiinteä osaa kesänviettoani. Juhannuksen jälkeen suljin kannet kolmannesta italialais-suomalaisen Ariannan tutkimuksista kertovasta dekkarista Villa Sibyllan kirous. Tällä kertaa tunnelmani olivat aikaisempia ristiriitaisemmat. Kirja vaikutti jotenkin kovin synkältä ja mustalta. Miten tässä näin kävi?

Olen aiemmissa sarjaa käsittelevissä teksteissäni (linkit tekstin alalaidassa) ruotinut ’suhdettani’ sarjan kirjoittajaan, Italiassa asuvaan suomalaissyntyiseen kirjailijaan Vera Valaan, joten en enää sen kummemmin palaa siihen (terveisiä toki sinne Italiaan!). Tekstini paljastaa myös jotain aika olennaista aiemmista Arianna-sarjan osien juonista, ja koska sarja kannattaa lukea järjestyksessä, en suosittele lukemaan tätä pidemmälle, jos aiemmat osat ovat edelleen lukematta ja sarja kiinnostaa.

Arianna on piristävän persoonallinen yksityisetsivä. Nuori ja kaunis nainen on rikas leski, joka suruaan lievittääkseen pestautui serkkunsa Ermeksen yksityisetsivätoimistoon. Psykologian opinnot ovat gradua vaille valmiit, kuten on tapana sanoa. Arianna liikkuu Rooman seurapiirieliitin keskuudessa kuin kala vedessä, onhan hänen rakastettunsakin Italian ulkoministeri. Kuitenkaan Arianna ei oikein tunnu kerman keskuudessa viihtyvän. Hän kaipaa kotielämää ja lapsia. Aviomies kuoli auto-onnettomuudessa, jossa Arianna myös menetti syntymättömän lapsensa.

Ariannalla on merkillinen menneisyys. Hänen nuoruudestaan on pyyhkiytynyt kolme vuotta, joiden aikana hän oli kadoksissa ja joista hän ei käytännöllisesti katsoen muista mitään. Vain hämäriä aavistuksia pelottavasta El Lobosta, miehestä, nousee vähittäin muistin pintaan. Edellinen osa päättyi karmivaan kohtaukseen, jossa Arinna ja kuolleena pidetty mies kohtasivat autiolla rannalla. Menneisyys ei siis jätä sankaritarta rauhaan, vaan palaa uhkaavana.

Villa Sibyllan kirous sisältää toki murhatutkinnan. Upean huvilan omistajatar Katia Levrini on Ariannan etäisiä tuttavia ja pyytää epätoivoissaan Ariannan apua. Katia on suuren Elles-pankin johtajan Lorenzo Levrinin puoliso ja pienen lapsen äiti. Onnen ovat särkeneet uhkaavat nimettömät kirjeet. Uhkaa lisäsi ryöstö, jonka yhteydessä Katian mies ampui toisen rikollisista. Toinen, tunnistamattomaksi jäänyt mies pääsi pakoon. Liittyvätkö kirjeet jotenkin tähän pieleen menneeseen ryöstöön? Onko Katia oikeasti vaarassa?

Levrinin perhekuviot ovat monimutkaiset. Taloudessa asuu paitsi pariskunta lapsensa kanssa myös Lorenzon aikuinen poika edellisestä avioliitosta, Lorenzon sisar, joka hoitaa lasta, sekä entisen vaimon sisar, joka toimii jonkinlaisena perheen sihteerinä. Lisäksi on vielä siirtolaistaustainen taloudenhoitajatar ja hänen puutarhurimiehensä. Kun Arianna raaputtaa pintaa, käy ilmi, että aika monella voisi olla motiivi murhata Katia. Myös Lorenzon entiseen vaimoon Giuliaan tuntuu liittyvän jokin musta salaisuus.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Lorenzo ja Katia Levrini liittyvät salaperäiseen Legio Sacrorumiin ja sen harjoittamaan muinaiseen mithrakulttiin. Mistä Legio Sacrorumissa oikein on kyse, kiinnostaa kovasti myös Ariannaa. Ainakin pelissä ovat todella suuret ja kansainväliset rahat. Mukaan sotkeutuu myös järjestäytynyttä rikollisuutta, joka koettaa nostaa pitkästä aikaa päätään Roomassa. Liikkeellä on psykopaatteja ja huumehörhöjä, eikä nenäänsä toisten asioihin työntävä aatelisnainen todellakaan ole turvassa. Lisäksi Ariannan ja hänen rakastajansa menneisyyden arvoitukset sekä Levrinin perheen asiat alkavat kummallisen pelottavasti kietoutua yhteen.

                                                                                   

Villa Sibyllan kirouksessa on paljon materiaalia. Kaksi juonilinjaa eli Ariannan omaan menneisyyteen liittyvät arvoitukset sekä vain tässä kirjassa tutkittavana oleva rikostapaus yhdistyvät, mutta vasta pitkällisen ja toiminnantäyteisin kerronnan jälkeen. Ariannan menneisyyttä raotetaan nyt enemmän kuin aiemmissa kirjoissa yhteensä, mutta vieläkään mitään ratkaisevaa ei paljastu. Ilmaan jää runsaasti kysymyksiä, eli jatkoa on luvassa. Loppukoukku on jälleen melkoinen!

Ihastuin Arianna-sarjan aloitusosan kepeyteen. Siinä tuntui olevan mukana ripaus chic litiä, paljon aurinkoa, sopivasti huumoria, flirttailua sekä romantiikkaa ja viehättävä Italia tuoksuineen, väreineen ja makuineen. Villa Sibyllan kirous on kaukana tästä kepeydestä. Arianna on ahdistunut ja peloissaan. Hän ei uskalla olla rehellinen rakastajalleen Bartolomeolle, ja mitä kauemmin salailu kestää, sitä ahdistuneemmaksi Arianna muuttuu. El Lobo putkahtelee pelottavasti Ariannan elämään, ja hetken jo ajattelin, että Arianna on sekoamassa. Oikeastaan on ihme, että hän ei ole seonnut. Paineet ovat aivan mielettömät salaisuuksien ja uhkien ristivedossa, jossa nainen elää päivästä toiseen.

Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu olevan iloinen ja onnellinen, ei edes Angelo. Huumori on kirjasta kaukana. Ruokaa toki syödään, ja nopea suklaakakkukin jossakin välissä pyöräytetään, mutta mistään nautinnoista ei ole tietoakaan. Kaunista Roomaa kuvaillaan, mutta se ei oikein houkuttele puoleensa, kun raiskaajia ja tappajia vilisee valloillaan. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Kirjailija ja kolumnisti Vera Vala on vuosia asunut Italiassa. Väistämättä etäisyys suomen kieleen alkaa näkyä, ja mielestäni se näkyy Villa Sibyllan kirouksessa. Voisi olettaa, että ulkosuomalaisen kirjailijan kohdalla kustantaja panostaisi kielentarkastukseen enemmän. Esimerkkinä mainittakoon termi ’poliisisuojelu’, jolla siis tarkoitetaan, että poliisi suojelee esimerkiksi todistajaa tai mahdollista uhria. Sana esiintyy kirjassa ainakin muodoissa ’poliisinsuojelus’, ’poliisisuojelus’ ja ’poliisisuojelu’, joista viimeistä pitäisin oikeimpana. ’Suojelus’ perusmuotona ei sovi oikein tähän yhteyteen. Sanonta ’asettaa jalustalle’ kuulostaa oudolta, kun jalustasta tuleekin ’alusta’. Kyse on kosmetiikasta, toki, ja oikoluvun pitäisi tässä olla tarkkana. Kiireestä kertonee taas se, että yhden sivuhenkilön nimi on vuoroin Minelli, vuoroin Mancini samalla aukeamalla.

Hmm. Jutustani saa nyt kovin negatiivisen kuvan. Viihdyin kyllä mukavasti Ariannan matkassa, mutta toivoisin todella, että hänelle seuraavassa osassa olisi luvassa jo jotakin mukavaakin vaihteeksi. Liikaa en haluaisi Ariannan suuntaavan Dan Brown -tyyliseen maailmanpelastamiseen, mutta kenties sekin tässä jossain vaiheessa vielä pelastuu.

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Gummerus 2014. 426 s.

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!

Arianna de Bellis tutkii -sarja:

Kuolema sypressin varjossa

Kosto ikuisessa kaupungissa

Amman lukuhetkestä löytyy hyvä linkkilista Villa Sibyllan kirouksen blogiarvioihin, samoin Vera Valan omasta blogista.