Jyrki Vainonen: Linnunpöntönrakentaja

Tämän kirjan kannessa pitäisi lukea ”Aiheuttaa himon rakentaa linnunpönttöjä tai ainakin seurata lintujen elämää”. Mutta kirjan kirjastoluokitustiedoissa on vain maininta, että ”Kannessa on reikä”.

Törmäsin tähän pieneen ja ihastuttavaan esseekokoelmaan kirjaston äänikirjahyllyllä, josta olin keräilemässä kuunneltavaa alkavan syksyn työmatkojen seuraksi. Mukaan tarttui muutakin mielenkiintoista, mistä tarkemmin myöhemmin, mutta tästä haluan kertoa heti.

Kirjailija Jyrki Vainosesta minulla on omakohtainen muisto joltakin taannoiselta kesältä, jolloin olimme ystävättäreni kanssa Oriveden opistolla lyhyellä ammattiin liittyvällä kesäkurssilla. Vainonen oli yksi kurssin vetäjistä, ja hän paljasti silloin olevansa myös kirjailija. Muistan (syystä) hävenneeni, etten ollut hänestä kuullutkaan, varsinkin kun sitten kotona selvisi, että Vainosen esikoisteos oli saanut Hesarin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999. Niihin aikoihin omassa elämässä taisi olla hieman nykyistä enemmän liikkuvia osia, mikä jonkinlaiseksi puolustukseksi kelvannee.

Korjasin sitten vahingon pikimmiten, ja etsin käsiini Vainosen romaanituotantoa. Olen lukenut ainakin kaksi, teokset Tornit ja Mykkä jumala. Kummassakin on muistini mukaan painostava, ahdistava tunnelma. Tyyliltään ne voinee luokitella jonnekin maagisen realismin liepeille. Tornien alku on hyytävä. Päähenkilö Henrik on juuri paloitellut äitinsä ruumiin ja haudannut tämän pään äidin itsensä antamien ohjeiden mukaan. Maailma on joutumassa tulvan valtaan, ja Henrik lähtee ajelehtimaan virran mukana. Matkallaan hän saapuu kummalliseen maahan, jossa kasvatetaan kasvihuoneissa amoreita, seksileluiksi tarkoitettuja naisen kaltaisia olentoja. Aiheet tuovat mieleen Johanna Sinisalon Auringon ytimen ja Margaret Atwoodin Herran tarhurit. Tyyli taas tuo mieleen Maarit Verrosen.

Mykässä jumalassa päähenkilö Andre lähtee tutkimaan, mitä hänen isälleen on tapahtunut oudossa Bretonian vuoristokylässä, jossa ei ole mitään nykyajan mukavuuksia tai teknisiä laitteita. Kokoyhteisö on jämähtänyt jonnekin keskiajan tuntumaan palvomaan naakkoja ja tuulimyllyjä. Andren isä on ollut kuuluisa mutta erikoinen näyttelijä, joka on vetäytynyt Bretoniaan uransa loputtua. Kylä on Andren äidin kotikylä, mutta äiti ei ole käynyt siellä tultuaan raskaaksi.

Käy ilmi, että isää on pidetty naakkajumala Baijna, joka on tullut kylään etsimään seuraajaansa. Sitten mies on kadonnut oudosti. Andre asettuu asumaan isänsä käyttämään huoneeseen ja ryhtyy veistämään isän muotokuvaa. Hän myös solmii rakkaussuhteen isänsä rakastajattaren kanssa. Andre ei tutustu kehenkään muuhun kylässä, ja hän ihmettelee, minne kaikki kylän lapset ovat kadonneet. Sitten hän yrittää päästä kurkistamaan tarkoin varjeltuun luolanaakkojen pesäluolaan, ja kaikki kysymykset saavat vastauksensa.

Näiden hieman erikoisten mutta mielenkiintoisten lukukokemusten jälkeen Linnunpöntönrakentaja oli vallan lumoava yllätys. Kirja on luokiteltu esseekokoelmaksi, mikä varmasti on luontevaa, koska teos sisältää omakohtaista muistelua sekä tietoa ja filosofointiakin.

Vainonen kertoo leppoisasti omasta vuosikymmenten mittaisesta harrastuksestaan seurata lintujen elämää. Tähän on jo pikkupojasta saakka kuulunut olennaisena osana myös pönttöjen rakentaminen, niiden ripustaminen ja sitten asukkaiden elämän seurailu. Vainonen ei ole lintubongari eikä hän esimerkiksi kirjaa havaintojaan sen kummemmin, vaikka intohimosta selvästikin on kyse. Ote on mukavan rento. Kirjan kuunteleminen oli suorastaan meditatiivinen kokemus, mikä ei ehkä autoillessa ole kaikkein turvallisinta. Harmi, että kirja on niin lyhyt, vain runsaat kaksi tuntia kestoltaan. Kuuntelin jopa lopun pöntönrakennusvinkit huolella, koska niitäkin oli höystetty mukavilla anekdooteilla.

Vainosen pönttöharrastus alkoi pikkupoikana isän esikuvan mukaan. Isä ripusti kottaraispöntön omakotitalon pihaan siten, että pojat pystyivät seuraamaan pöntön asukkaiden elämää oman huoneensa ikkunasta. Pönttöön keväällä asettunut Karusoksi ristitty laulutaituri vaimoineen oli piste i:n päälle: Vainosesta tuli lintuharrastaja. Pikkupoika ahersi uskomattoman määrän erilaisia pönttöjä lähimetsiin. Kuvaukset asukkaiden tapaamisista omista pöntöistä ovat vangitsevan jännittäviä ja hauskoja.

Kirja on pieni, mikä toisaalta on harmi, toisaalta etu. Idea pysyy raikkaana loppuun asti. Vainosen pönttöharrastus oli tauolla vuosikymmeniä ja on alkanut uudelleen vasta keski-iässä, kun hän vaimonsa kanssa hankki itselleen kesämökin. Aikuisen pönttöharrastajan mielessä liikkuu jo melko syvällisiä ajatuksia siitä, miten paljon ihminen oikeastaan voi puuttua luonnon omaan järjestykseen. Onko lopulta oikein pelastaa tiaisenpojat tikan nokasta? On, päättelee Vainonen. Tiaisenpojat asuvat hänen pihassaan hänen rakentamassaan pöntössä ja kuuluvat siten Vainosen perheeseen.

Rakastuin tähän pikkuiseen kirjaan. Lisäksi se sai taas katselemaan omaa elinympäristöään uusin silmin. Siivekkäitä höyhenturkkeja on ympärillämme vilisemällä. Pitäisiköhän ryhtyä pöntönrakennukseen?

Jyrki Vainonen: Linnunpöntönrakentaja

Atena 2012. Äänikirja BTJ. 2 cd-levyä. Kesto 2 h 18 min. Lukija Jukka Peltola. Kansi Elina Warsta (äänikirjan kannessa ei valitettavasti ole reikää).

Lainattu kirjastosta.