Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Enpä uskonut tätä kirjaa kesäkuun viimeisinä päivinä lueskellessani, että se vielä tulisi olemaan niin ajankohtainen tänä kesänä täällä Suomessa kuin se nyt näyttää olevan. Varoitus tukalasta helteestä taitaa olla parhaillaankin voimassa suurimmassa osassa Suomea.

Osallistuin sateisena ja koleana alkukesän päivänä Helsingissä Atenan ja Schildts&Söderströmsin järjestämään mediatilaisuuteen, jossa esiteltiin kustantamojen syksyn kirjoja. Paikalla oli myös ulkomaisia kirjailijoita, kuten Ursula Poznanski Atenan puolelta, ja Schildts&Söderströmsin kansainvälinen tähti oli Maggie O’Farrell. Saimme tilaisuudesta kukin mukaamme uunituoreen teoksen Varoitus tukalasta helteestä. Kirjailija ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta muistin nähneeni kirjablogeissa juttua hänen aiemmasta suomennoksestaan Käsi jota kerran pitelin.

Kirjassa kerrotaan vuoden 1976 ennen kokemattomasta helleaallosta, joka koetteli Englantia. Pariin kuukauteen ei satanut pisaraakaan ja vedestä alkoi olla pulaa. Hallitus sääti kiireellisen lain, joka säänteli vedenkulutusta. Siihen viittaa kirjan alkukielinen nimi Instructions for a Heathwave. Helle ja kuumuus ovat osa kirjan tapahtumien miljöötä.

Varoitus tukalasta helteestä kertoo Riordanien perheestä, jonka eläkkeelle jäänyt isä katoaa jäljettömiin eräänä paahteisena aamuna. Klassisesti Robert kertoi vaimolleen vain hakevansa sanomalehden ja jäi sille tielleen. Isän katoaminen kokoaa väkisin yhteen perheen lapset, jotka ovat hajaantuneet eri puolille Englantia ja onpa nuorin tytär New Yorkissa asti. Yhteydenpito sisarusten välillä on ainakin osittain katkennut, samoin yhteys perheen puheliaaseen äiti Grettaan. Katolisessa perheessä tuntuu olevan rutkasti salaisuuksia, jotka putkahtavat pintaan, kun koetetaan selvittää isän katoamisen arvoitusta. Äiti on perinteisesti ollut aina äänessä ja puhunut jatkuvasti, mutta karusti paljastuu, että mistään oikeasti tärkeästä perheessä ei ole koskaan puhuttu. Nyt on pakko.

O’Farrell kertoi törmänneensä tietoon, että helleaaltojen aikana ihmisten katoamisten määrä nousee. Romaanin alku olikin sitten sitä myöden valmis. Kirjailija kertoi myös, että vuoden 1976 helleaalto on legendaarinen ilmiö, josta edelleen puhutaan paljon Englannissa. Hän on myös halunnut kuvata kirjassaan sitä, miten naiset murtavat rajojaan ja miten asiat ylipäätään ovat muutoksessa.

Maggie O'Farrell Helsingissä 2014.

Tarinassa on lievä dekkarihäivähdys, mutta enemmän se on perheromaani, kuvaus erään perheen kohtaloista ja keskinäisistä suhteista. Tiivis tapahtuma-aika haaroittuu muistojen kautta pitkälle menneisyyteen. O’Farrell kuvaa mainiosti sisarussuhteita ja sitä, kuinka eri perheenjäsenet kokevat ja muistavat perheen historian eri tavalla ajatellen kukin, että heidän muistikuvansa ovat oikeat. Tähän olen törmännyt omassa elämässänikin.

Katjan kanssa pohdimme hänen Lumiomena-blogissaan taannoin, että O’Farrell tasapainoilee erikoisesti viihteen ja ns. korkeakirjallisuuden välimaastossa. Tämän yhden lukemani teoksen valossa jo voi sanoa, että O’Farrell on lahjakas kirjoittaja ja hänellä on oivallinen kyky kertoa vetävä tarina. Minäkin toivoisin, että hänellä olisi uskallusta siirtyä askel kunnianhimoisempaan suuntaan, sillä paukkuja varmasti olisi.

Suomenkielisen Varoitus tukalasta helteestä kannet viestivät kovinkin kepeästä kesälukemisesta. Sisältö ei ole aivan niin höttöisen makeaa kuin kuori antaa ymmärtää. Tarina jättää mukavasti mietittävää. O’Farrell jättää kutkuttavasti tarinaan aukkoja ja loppu jää sopivan avoimeksi. Tosin sen olisi kenties voinut jättää yhtä seikkaa enemmänkin auki. Ehkä.

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä (Instructions for a Heathwave)

Schildts&Söderströms 2014. Suom. Maija Kauhanen. 286 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.