Muumit ja minä

Alkutalvesta Pähkinäkukkula-blogin Marjaana heitti minua Muumi-haasteella, jossa on tarkoitus avautua ja kertoa omasta suhteestaan Muumeihin.* Kiitän vielä haasteesta tässä! Ylipäätään olen laiska ja saamaton blogihaasteisiin osallistuja, mutta tämä jäi mieleen kytemään. Sitten havahduin jollakin kirjastoreissullani, että Muumeja saa myös äänikirjoina, joten päätin verestää muistojani kunnon kuuntelumaratonilla. Tänään, Tove Janssonin 100-vuotisjuhlapäivänä, on sopiva hetki julkaista lopulta ajatukseni.

Oma suhteeni Muumeihin syntyi jo lapsuudessa. Sain jossakin vaiheessa, varmaan vähän alle kouluikäisenä, lahjaksi kokoomateoksen, jossa ainakin muistaakseni olivat samat tarinat kuin sittemmin omille lapsilleni ostamassani juhlavammassa versiossa Tarinoita Muumilaaksosta. Oma versioni oli Suuren suomalaisen kirjakerhon kautta hankittu, pienikokoisempi kirja. Kansien välissä olivat Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, Taikatalvi ja Muumipappa ja meri. Tosin ihan varma en enää ole, koska valitettavasti lapsena omistamani teos on vuosikymmenten melskeissä joutunut hukkaan. Muistelisin, että siinä ei ehkä sittenkään ollut Pyrstötähteä vaan Vaarallinen juhannus.

Oli miten oli, Muumeja luettiin meille lapsille ääneen ja lukemaan opittuani luin kirjan moneen kertaan itse. Mikään suuri Muumi-fani en ollut, ja muistelisin, että kirjojen tarinat olivat lapsena hieman kummallisia ja pikkuisen pelottaviakin. Muumien maailman kautta kuitenkin tutustuin esimerkiksi mereen, joka sisämaan lapselle oli vieras ympäristö. Mielikuvitusta kiehtoivat kummalliset sanat kuten äyskäri ja kaskelotti.

Rautaisannoksen Muumeja sain sitten aikuisena, kun omat lapseni olivat pieniä. Esikoisen ollessa pari-kolmevuotias Muumilaakson tarinoita pyöri uusintana televisiossa ja nauhoitimme jaksoja VHS-kaseteille. Kasetit kuluivat sitten vuosien mittaan osin lähes puhki. Kumpikin lapsistamme katsoi sarjan varmaan kymmeniä kertoja, ainakin osan jaksoista. Me vanhemmat osaamme edelleen pitkät pätkät repliikkejä ulkoa. Opimme myös, missä järjestyksessä jaksot olivat kaseteilla. Jotkut jaksot olivat lasten suosikkeja, ja niitä kelattiin yhä uudelleen alkuun. Mörkö oli erityisen suosittu, kunhan pelosta oli päästy sen verran, että uskallettiin katsoa.

Vastaavasti meille vanhemmille muodostui joistakin jaksoista inhokkeja, joita ei olisi jaksanut enää kuunnella. Sarjasta erottuvat mielestäni selkeästi huonot osuudet, jotka eivät perustu Janssonin kirjoihin. Tosin nyt kirjat kuunneltuani hämmästyin, kuinka uskollisesti sarja monin paikoin noudattelee kirjoja. Esimerkiksi Taikatalven urheilullinen hemuli yllätti minut, koska olin luullut, ettei sitä olisi ollutkaan alkuperäisessä tekstissä. Yhteinen suosikkimme oli erillinen elokuva Muumipeikko ja pyrstötähti. Joka tapauksessa selvää lienee, että lastenhoitajina Muumit olivat varsin oivallisia!

Kirjaversioitakin Muumeista hankittiin lasten ollessa pieniä. Niistä ei kuitenkaan muodostunut tv-sarjan kaltaisia kestohittejä. Tästä olivat poikkeuksena jossain vaiheessa myyntiin tulleet minikuvakirjat, jotka on luettu lähes puhki. Ne olivat muistaakseni lasten ensimmäisiä ’omia’ kirjakauppaostoksia. Kyseessä on tv-sarjan oheistuote, mikä selittänee suosiota. Ylipäätään japanilainen piirrosjälki tuntuu uppoavan lapseen helpommin kuin Toven alkuperäinen.

Keväisen kuuntelumaratonini aikana kuuntelin seuraavat äänikirjat:

Muumit ja suuri tuhotulva

Taikurin hattu

Muumilaakson marraskuu

Taikatalvi

Vaarallinen juhannus

Muumipappa ja meri

Myrsky Muumilaaksossa

Muumipapan urotyöt

Muumit ja tuhotulva oli minulle kokonaan uusi tarina, ja hämmästyin huomatessani, että tämä ensimmäinen Muumi-tarina on suomennettu melkoisella viiveellä. Ylipäätään tarinoita kuunnellessani mietin usein, kuinka selkeästi Muumit ovat (myös) aikuisten kirjoja. Silti ne kirjastosta löytyvät lastenosastolta, ihan pienimpien hyllyistä vieläpä. Lisäksi yllätyin, kuinka huonosti äänikirjoja oli saatavana. Jouduin useamman tilaamaan jostakin sivukirjastosta saadakseni kirjan kuunteluun. Joitakin Muumi-äänikirjoja on saatavana myös Elisa Kirjan valikoimista sekä kaupoista ylipäätään (cd-versioina). Omasta kuunteluputkestani jäi uupumaan ainakin Muumipeikko ja pyrstötähti, joka sekin olisi pitänyt varata kuunneltavaksi.

Suosikkihahmoni Muumeissa on Pikku Myy. Piirrossarjan dubbauksen tekevä Elina Salo on muuten ällistyttävän hyvä valinta pippurisen äkäpussin rooliin! Niiskuneidistä en pitänyt erityisesti edes lapsena, vaan hän tuntui jo silloin ärsyttävän – no, neitimäiseltä! Muumimamma taas on varsinainen keittiöorja, jonka rooli ei houkuttele vieläkään, vaikka on Mammassakin kieltämättä särmänsä. Saisi vain laittaa laiskanpulskean miehensäkin tekemään jotain! Nuuskamuikkunen sen sijaan on kiehtova hahmo, vaikka ei ehkä samastumisen kohde minulle. Nipsu on lähinnä huvittava pääosin kielteisine ominaisuuksineen.

Jatkoin Muumi-teemaani tutustumalla erinomaiseen Ateneumin Tove Jansson -näyttelyyn, joka avaa loistavasti paitsi Janssonin muuta taiteilijanuraa myös valaisee Muumien tarinaa. Näyttelyn loppupuolella on kokonaisia saleja omistettu Muumi-piirroksille ja

-sarjakuville. Niiden tutkiskeluun kannattaa varata aikaa, ja itse olenkin käynyt näyttelyssä jo kahdesti. Haluaisin kovasti ehtiä jossain vaiheessa lukemaan myös Tuula Karjalaisen Janssonin elämää ja teoksia käsittelevän kirjan Tove Jansson.

Suoraa jatkumoa tälle Jansson-innostukselleni oli sitten kirjastosta loppukeväästä bongaamani Kesäkirjan äänikirjaversio. Kesäkirjaa on laajalti hehkutettu blogeissa, ja monet bloggaajat ovat kertoneet lukevansa sen joka kesä yhä uudelleen. Minulle kirja oli kuitenkin jäänyt vieraaksi, joten päätin sivistää itseäni ja ottaa uunituoreen äänikirjan kuunteluun. Autossa kuunteleminen on joskus vaikeaa, koska ajatukset saattavat harhailla tai liikenne vaatii oman osuutensa keskittymisestä. Oivalsin myös, että kirjassa ei varsinaista juonta ole, vaan siinä kerrotaan pienen Sofia-tytön muistoja saaressa isän ja isoäidin kanssa vietetyistä kesistä. Mutta silti hieman kummastelin, miten paljon tarinassa oikein oli hyppyjä.

Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kuuntelin varmuuden vuoksi muutamia osia pariin kertaan. Sitten päätin ottaa heti uusiksi, koska kokemus oli aika outo. Toisen kuuntelun jälkeen painuin kirjakauppaan ostamaan kirjan paperiversion. Sitten otin levyt kuunteluun sisälle taloon stereoihin. Kävi ilmi, ettei käsityskyvyssäni sitten ehkä niin suuria puutteita ollutkaan, vaan äänikirjasta puuttui viisi noin luvun mittaista pätkää! Palat ovat pudonneet keskeltä lukuja niin, ettei kuuntelija välttämättä heti hoksaa mitään!

Lähetin kustantamoon tästä huomiostani sähköpostia, mutta tähän päivään mennessä en ole saanut vastausta. Kerroin huomioni myös kirjastonhoitajallemme, joka myös reklamoi kustantamoa ja joka sai jonkinlaisen ympäripyöreän vastauksen. 

Kesäkirjan kuuntelu otti siis koville, mutta oli kaiken vaivan arvoinen. Kirja on herttainen ja hauska, tarkkanäköisesti ja säästelemättäkin kirjoitettu. Lapsen ja vanhan naisen läheinen suhde on kuvattu harvinaisen lämpimästi mutta samalla oudon raadollisesti. Kirjoittaja tuntee sekä lapsen että vanhan ihmisen ajattelutavan ja tunteet tarkoin. Kesän myös aistii kirjasta armottomasti. Todennäköisesti luen ostamani kirjan vielä uudelleen joskus. Ja jos äänikirja vielä julkaistaan kokonaisena, saatan senkin kuunnella!

Tätä juttua varten kuuntelemani Tove Janssonin teokset:

Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen) 1945, suom. 1991 Jaakko Anhava. WSOY. Äänikirjan lukija Inkeri Wallenius. 2 CD:tä.

Taikurin hattu (Trollkarlens hatt) 1948, suom. Laila Järvinen 1956. WSOY. Äänikirjan lukija Tytti Paavolainen. 3 CD:tä.

Muumipapan urotyöt (Muminpappas bravader) 1950, suom. Laila Järvinen 1963. WSOY. Äänikirjan lukija Ahti Jokinen. 3 CD:tä.

Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar) 1954, suom. Laila Järvinen 1957. WSOY. Äänikirjan lukija Tytti Paavolainen. 3 CD:tä.

Taikatalvi (Trollvinter) 1957, suom. Laila Järvinen 1958. WSOY. Äänikirjan lukija Tytti Paavolainen. 3 CD:tä.

Muumipappa ja meri (Pappan och havet) 1965, suom. Laila Järvinen 1965. WSOY. Äänikirjan lukija Ahti Jokinen.

Muumilaakson marraskuu (Sent i november) 1970, suom. Kaarina Helakisa 1970. WSOY. Äänikirjan lukija Kari Paju. 4 CD:tä.

Myrsky Muumilaaksossa (sis. kirjan Outo vieras Muumitalossa (Skurken i muminhuset) v. 1980, suom. Panu Pekkanen,  ja novellin Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (Det osynliga barnet och andra berättelser) v. 1962, suom. Laila Järvinen 1962, WSOY, äänikirjan lukija Tytti Paavolainen)

Kesäkirja (Sommarboken) 1972, suom. Kristiina Kivivuori 1973. WSOY. Äänikirjan lukija Tytti Paavolainen, 3 CD:tä.

*******************************************************************************************************

Tällä blogipostauksella osallistun Bokbabbelin järjestämään Tove Jansson-blogimaratoniin, jolla juhlitaan päivää, jolloin Tove Jansson olisi täyttänyt 100 vuotta. Muut osallistuvat blogit ovat: 

MonsterSteffa, Sagas bibliotek, Pantalaimone, Sockerslott, Feministbiblioteket, Oksan hyllyltä, Lilla bokhyllan, Fantastiska berättelser, Och dagarna går, En kattslavs dagbok, Breakfast Book Club, Ytterligare några ord, Havsdjupens sal, Caffeine, Bokhora, Söstra mi, Kirsin kirjanurkka, Västmanländskans bokblogg, Boktok73, Bokhyllan i pepparkakshuset, Boktjuven, Hyllytontun höpinöitä, Boktoka, Les! Lue!, Prickiga Paula, Lyran noblesser, Yökyöpeli hapankorppu lukee, Madness, Fiktiviteter ja Bokbabbel

P.S: Tuula Karjalaisen tuore minihaastattelu täällä!

* Sain siis haasteen jo talvella Marjaanalta Pähkinäkukkula-blogista. Alkuperäisidea löytyy Opuscolo-blogista. Säännöt menevät näin:

Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksi aiheesta ja julkaise se blogissasi.
Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Koska oma vastaamiseni vei näin tuhottoman kauan, en enää haasta ketään. Jos tunnet halua lähteä mukaan tähän blogihaasteeseen, tartu tästä ideaan!