Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Suhteeni Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoon on ollut pomppuinen. Mutta niin on kirjailijan tuotantokin melkoisen monipuolinen. Hämeen-Anttila on todella tuottelias kirjailija, sillä häneltä ilmestyy tasaiseen tahtiin romaani vuodessa (käsittääkseni muun työn ohella vieläpä). Lisäksi hän on julkaissut yhdessä tyttärensä kanssa nuortenkirjasarjaa.

Muistan hämmentyneeni vuonna 2003 ilmestyneen esikoisromaani Suden vuoden äärellä, sillä pikkuisen naiivi rakkausromaani ei ollut ihan sitä, mitä olin sivistyneeltä ja oppineelta tutkijalta ja opettajalta odottanut. Silloisen lukupiirini kanssa kävimme elokuvankin katsomassa. Pidimme, mutta emme olleet mitenkään haltioituneita. Myöhemmästä tuotannosta olen lukenut joitakin, ja eniten olen pitänyt niskavuorelaisuutta henkivästä Perijät-romaanista. Jonkin teoksen olen tainnut jättää kesken, ja jotkut olen ihan tietoisesti ohittanut.

Lukemistani Hämeen-Anttilan teoksista eniten ällistelin vuonna 2007 ilmestynyttä Sokkopeliä, joka soveltaa Da Vinci -koodista tuttua älyllisten arvoitusten ratkaisua ja kilpajuoksua kelloa vastaan. Mukana on murhamysteeriä ja romantiikkaa, eikä keitos oikein pysynyt kunnolla kasassa.

Uusin Hämeen-Anttilan romaani on hieman yllättäen puhdas ja perinteinen dekkari. Romantiikkaan viittaava runollinen nimi Yön sydän on jäätä antaa hieman harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä kansien välistä löytyy. Kyseessä on nimittäin mielenkiintoinen historiallinen dekkari, jonka miljöönä on kevään 1921 Helsinki. Ajankohta on kiehtova. Suomi on itsenäistynyt aivan hiljattain. On käyty raastava sisällissota, jonka haavat ammottavat auki edelleen. Poliittinen tilanne on epävakaa niin kotimaassa kuin muuallakin, eikä vähiten rajan takana Neuvosto-Venäjällä. Kaiken päälle on vielä säädetty kieltolaki.

Päähenkilö on 27-vuotias Karl Axel Björk, jota arkisesti kutsutaan Kalleksi. Björk on ammatiltaan sisäasianministeriön virkamies ja hänellä on takanaan parikin akateemista tutkintoa ja väitöskirja työn alla. Aatelissuvun köyhän sukuhaaran vesa on viettänyt kansalaissodan ajan ulkomailla työn ja opiskelun takia. Ratkaisevat ajat hän on maannut espanjantaudin kynsissä Englannissa. Sillä välin isoveljestä on tullut sankarivainaja. Perheen isä on kadonnut tutkimusmatkallaan jossakin Venäjän takamailla, ja Björkin pitäisi huolehtia äidistään ja pikkuveljensä opinnoista. Rahat ovat kuitenkin tiukoilla.

Tylsän virkamiestyön ja niukkahuvisen poikamieselämän vastapainoksi Björk työskentelee jonkinlaisena vapaaehtoispoliisina rikospoliisissa. Käytännössä Björk on siis yksityisetsivä, mutta hänen roolinsa on hieman epäselvä. Esimerkiksi kirjan alussa hän on poliisin mukana pirturatsiassa, jossa on tarkoitus pidättää Atamaaniksi kutsuttu iso tekijä. Saalis pääsee kuitenkin livahtamaan karkuun.

Varsinainen pääjuoni käynnistyy, kun Vesilinnanmäen vesisäiliöstä löytyy ruumis. Arvostetuksi jääkäriupseeriksi paljastuvaa uhria on lyöty päähän ja ammuttu. Säiliöstä löytyy johtolankoja, jotka viittaavat suoraan erääseen entiseen punavankiin. Kyseessä on siis aatteellinen välienselvittely, kosto ehkä. Mutta Björk poliisiystävineen on toista mieltä. On syytä penkoa hieman syvemmältä. Penkominen saa Björkin useaan kertaan todelliseen hengenvaaraan Helsingin pimeillä kaduilla ja hämäräperäisillä kujilla. Vaaraton ei myöskään ole murhatun miehen kaunis emigranttimorsian…

Kalle Björk on mielenkiintoinen hahmo. Sivistyneellä ja hienokäytöksisellä miehellä on omat pimeät salaisuutensa, jotka ovat koitua hänen kohtalokseen tutkimusten tuoksinassa. Björk elää olosuhteiden pakosta hyvin vaatimattomasti, mutta hänellä on ylellinen maku. Pukeutumisessa ja hygieniassa hänellä on miltei naismaisia mieltymyksiä. Naiset ovat hänestä hyvin kiinnostuneita, ja ympärillä pyörii muutamakin varteenotettava vaimoehdokas.

Monien vaiheiden jälkeen rikos selviää ainakin lähes tyydyttävästi Björkin ja lukijan mielestä. Björkin oma elämäkin selkenee, mutta loppu jättää kuitenkin asetelman avoimeksi, kuin jatko-osaa odottaen.

Kuten sanottu, kirjan tapahtuma-aika on kiehtova. Samaan aikaan ovat dekkarinsa viime aikoina sijoittaneet ainakin Nina Hurma ja Timo Sandberg, jotka kumpikin ovat käsittääkseni aloittaneet 1920-luvulle sijoittuvan sarjan. Hämeen-Anttila ei ainakaan häviä näille dekkaristeille, mitä ajankuvan tarkkaan ja huolelliseen rakenteluun tulee. Hämeen-Anttila on myös panostanut vanhahtavaan sanastoon, joka sopivasti tekstiin ripoteltuna antaa pikantin säväyksen. Lopputulos on mielenkiintoinen ja elävä, uskottava. Rikosjuoni on paikoin rönsyilevä ja henkilöitä vilisee tarinassa melkoisesti, mutta nämä on helppo antaa anteeksi hyvän tunnelman takia.

Jos tästä on tulossa sarja, lupaan lukea seuraavankin osan. Tai kuunnella, sillä tämänkin kuuntelin äänikirjana. Kuuntelukokemusta haittasi vain ajoitus. Kesälomalla olen hyvin harvakseltaan autossa yksin, joten kuunteluun hujahti koko heinäkuu. Tästä johtunee, etten oikein aina pysynyt juonenkäänteissä ja henkilöissä kartalla niin hyvin kuin olisi ollut tarpeen. Kirjan lukee miellyttävä Kari Ketonen.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Otava 2014. Äänikirjassa 10 cd-levyä, kokonaiskesto 11 h 40 min. Lukija Kari Ketonen.

Lainattu kirjastosta.