Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jälleen tuli todistetuksi, että huumorintajuni ei taida olla kummoinen. Ainakin se on hyvin lyhytjännitteinen. Sama juttu ei jaksa viihdyttää meikäläistä kovin pitkään. Pitää tulla jotain muuta tai ainakin loppu. Muuten alkaa paraskin hauskuutus haukotuttaa.

Totesin jo kaksi vuotta sitten, että Ruotsin Arto Paasilinnaksi tituleeratun Jonas Jonassonin veijariromaanin Satavuotias joka karkasiikkunasta ja katosi oli liian pitkä. Kuitenkin pidin paljonkin kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta. Syynä taisi muun muassa olla, että elokuvassa joudutaan yleensä kirjaa lyhentämään. Reippaan kaksitoistatuntisen äänikirjan parissa jo aloin odotella loppuratkaisua, mutta puolitoistatuntinen leffa jaksoi viihdyttää koko matkalta.

Olin ajatellut jättää suosiolla väliin Jonassonin toisen suomennoksen, vuonna 2013 alkukielellä ilmestyneen romaanin Lukutaidoton joka osasi laskea. Äänikirjahimoni on kuitenkin kyltymätöntä sorttia, ja koska tarjontaa ei hirmuisesti ole, tulen tarttuneeksi usein hieman vähemmän kiinnostavaankin kirjallisuuteen, jos sitä on tarjolla oikeassa formaatissa. Elokuussa kirjaston äänikirjahyllyssä nökötti Lukutaidoton odottamassa lainaajaansa.

Kirjassa kulkee kaksi mahdollisimman kaukaista tarinalinjaa pitkään erillään, mutta selvää tietysti on, että niiden on jossain kohdassa ristettävä. Ruotsissa armottoman kuningasvastainen pikkuvirkamies kasvattaa identtiset kaksospoikansa originellilla tavalla. Sattuman oikusta pojat syntyivät kotona ilman todistajia, joten päästäkseen mahdollisimman tehokkaasti kasvattamaan heistä tasavaltalaisia, päättää isä ilmoittaa väestörekisteriin vain toisen pojista. Pojat alkavat aikanaan käydä koulua vuoropäivinä. Vaikka ulkonäkö on pojilla identtinen, eivät älynlahjat ole jakautuneet kovin tasaisesti. Toisena syntynyt Holger, se joka ei virallisesti ole olemassa, on kaksikon aivot.

Samaan aikaan toisaalla eli Etelä-Afrikassa kasvaa Soweton slummissa tyttö nimeltä Nombeko. Nombekolla on ilmiömäinen laskupää, ja vaikka hän työskentelee vessojen tyhjentäjänä, jotka eivät yleensä osaa lukea, oppii hän nopeasti tuonkin taidon. Ja hankkii siinä sivussa itselleen miljoonien arvosta raakatimantteja. Osaatteko muuten sanoa, miten on mahdollista, että jalkakäytävällä kävellyt jalankulkija saa vankeusrangaistuksen siitä, että rattijuoppo ajaa hänen ylitseen? Näin voinee käydä vain 70-luvun Etelä-Afrikassa, jos jalankulkija on musta ja rattijuoppo ydinpommihanketta johtava insinööri.

Kuten arvata saattaa, ruotsalaiset tasavallan kannattajat kohtaavat lopulta Nombekon. Siitä vasta varsinainen juoni lähtee käyntiin. Mukaan juttuun sotkeutuvat aikanaan vielä Ruotsin kuningas ja pääministerikin…

Edellisestä kirjasta tutut keinot liioittelu ja toisto ovat Jonassonilla jälleen käytössä, kuten odottaa sopiikin, kun kerran veijariromaanista on kyse. Huumoria syntyy myös henkilöistä, jotka suhtautuvat tosiasioihin ilman sen kummempia ihmettelyjä. Jos seurustelunurkkauksessa on atomipommi lautalaatikossa, niin sitten siellä on. Ihan kiva. Ruotsalaisten ja eteläafrikkalaisten yhteiskuntajärjestelmistä ja ajatustavoista revitellään myös kelpo satiiria. Mutta kuten sanottu, hieman pitkäksi juttu venyy tälläkin kertaa. Leffa-ainekset myös tässä kirjassa ovat jo valmiiksi kasassa. Sitä odotellessa.

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea (Analfabeten som kunde räkna)

Suom. Laura Jänisniemi. WSOY 2014. Äänikirjan lukija Karo Lauronen. Kesto 12 h 20 min, laajuus 11 cd:tä.

Lainattu kirjastosta.

4. euro #lukutaitohaasteeseen.