Olen parissa aiemmassa
tekstissäni (täällä ja täällä) avautunut suhteestani Leena Lehtolaisen tuotantoon.
Tiivistettynä kerrattakoon, että muutama hänen 1990-luvulla kirjoittamansa
Maria Kallio -dekkari on ollut oikea helmi, mutta sitten kehitys jotenkin tämän
sarjan osalta jäi junnaamaan paikoilleen. Uusinta eli viime vuonna ilmestynyttä
Rautakolmiota en ole vielä lukenut,
enkä ole varma, luenko koskaan. Henkivartija-amatsonista Hilja Ilveskerosta
kertovan trilleriparodiatrilogian kuuntelin äänikirjoina suuremmin
vaikuttumatta. Ihan kaikkia Lehtolaisen kirjoja en ole lukenut muutenkaan,
ainakin romaani Luonas en ollutkaan
on jäänyt väliin.
Odotukseni eivät siis olleet
kovinkaan suuret, kun tämän vuoden Lehtolainen ilmestyi. Kuusi kohtausta Sadusta ei houkuttanut edes nimellään, jossa
mielestäni toistuu vuosien takainen idea Tappavasta
Säteestä. Uusimmalle kävi sitten kuten monelle teokselle aiemmin: löysin
sen Elisa Kirjan äänikirjatarjouksena tosi huokeaan hintaan, joten latasin sen
lenkki- ja sienestysseuraksi puhelimeeni.
Odotushorisontissani ei siis
ollut näkyvissä oikeastaan mitään kuuntelun aloittaessani, ja ehkä siksikin
kokemus oli lopulta yllättävän positiivinen. Toisaalta se jälleen vahvisti jo
aiempaa käsitystäni, että Leena Lehtolainen on taitava kirjoittaja, kunhan aihe
vain on sopiva. Kuusi kohtausta Sadusta
on perustaltaan aivan toisenlaista proosaa kuin mitä olen Lehtolaiselta aiemmin
lukenut. Vaihtelu virkistää paitsi lukijaa näemmä myös kirjailijaa.
Kuusi kohtausta Sadusta on romaanin nimi. Romaani kertoo näytelmästä nimeltä
’Kuusi kohtausta Sadusta’. Romaanin ja näytelmän Satu on kuvataiteilija Satu
Savinainen, josta hänen julkkismiesystävänsä, näyttelijäsuosikki Heikki Sirviö
on halunnut kirjoittaa näytelmän. Sirviö myös debytoi ohjaajana KKS:llä. Romaani
kertoo näytelmän ensi-illasta, jota Sirviö on kutsunut kaikki Sadun elämän
tärkeät ihmiset katsomaan: tyttären, entisen aviomiehen, parhaan ystävän ja
ystävättären. Katsomossa istuu myös monia Sadun uran vaiheilta tuttuja ihmisiä.
Vain Satu itse on poissa. Hän on kadonnut jäljettömiin vain vähän ennen ensi-iltaa.
Mitä Sadulle on tapahtunut? Onko kyse julkisuustempusta? Ennen kirjan loppua
lukija saa tietää tästä totuuden.
Samalla kun näytelmä etenee
lavalla ja taustalle heijastuvilla videoklipeillä, lukuja saa kurkistaa eri
ihmisten ajatuksiin. Useimmat protestoivat mielessään Sirviön käsikirjoitusta
vastaan. He muistavat, että asiat tapahtuivat toisin. Sirviön tulkinnat eivät
miellytä, ja ne saavat kipeätkin muistot nousemaan pintaan. Henkilöiden
muisteluista ja näytelmän tapahtumista muodostuu vähitellen Sadun elämäntarina.
Mukana on myös lainauksia lehtiteksteistä, joita Sadusta ja hänen värikkäästä
elämästään ja taiteestaan on vuosien mittaan kirjoitettu.
Lehtolainen käsittelee
romaanissaan monia ajankohtaisia teemoja. Sirviön näytelmän kaltaiset
juorunäytelmät elossa olevista ihmisistä ovat tuttuja tavalla tai toisella
kaikille, ja kirjassa mainintaankin esimerkkinä Katri-Helenasta kertova
näytelmä, joka on poikinut omat jälkinäytöksensä. Kuka omistaa julkisuuden
henkilön elämän ja tarinan? Mitä sille on oikeus tehdä ja kenen? Kenen totuus
pääsee julkisuuteen? Voiko mediaa ja julkisuutta hallita kukaan? Mikä on
julkisuuden hinta?
Lehtolainen pohdiskelee myös
taiteilijuutta ja taiteilijaelämän kovaa hintaa. Suomessa ei ole helppoa
elättää itseään taiteella. Vielä vaikeampaa se on naisille. Satu Savinainen on voimakas tahtoihminen, jota eivät arkielämän
vaatimukset ole aina luomisvimmassa jaksaneet kiinnostaa. Myös miehiä on
tarvittu ruokkimaan Sadun taidetta. Onko naistaiteilijalla oikeus muusiin kuten
miehillä on ollut kautta aikojen? Entä onko kaikki taiteilijan elämässä
tapahtuva materiaalia, lapset ja aviopuolisot ja heidän yksityisasiansakin?
Aiemmasta tuotannosta tuttua
ainesta on ahdistava ilmapiiri Sadun lapsuuden- ja nuoruudenkaupungissa
Malmivaarassa (toivottavasti muistan nimen oikein!), joka erehdyttävästi
muistuttaa Outokumpua malmitorneineen, jotka heittävät synkän varjon koko
kaupungin ylle. Rohkea ja räiskyvä Satu on tuntenut jo lukioaikana tukahtuvansa
paikassa, jossa aina piti ajatella, mitä muut ajattelevat milloin mistäkin. Vastaava
kuvio on ollut ainakin jossakin Maria Kalliosta kertovassa novellissa.
Vähitellen käydään läpi
paitsi Sadun elämäntarina myös näytelmän käsikirjoittaminen, harjoitukset ja
valmistelut lavastuksesta kenraaliharjoituksiin. Loppupuolella on mukana jo
näytelmän saamaa kritiikkiäkin. Lehtolainen on kiitettävästi paneutunut
teatterimaailmaan, ja tunnelma on aito. Tarina on mielenkiintoinen, ja
rakenteen vaihtelevuus saa pitkästymisen pysymään loitolla. Ainakin äänikirjana
tämä toimi vallan hyvin. Mielenkiintoista on nähdä, mitä Lehtolainen
seuraavaksi kirjoittaa. Jään odottelemaan!
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Tammi 2014. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn. Kesto
9 h 4 min.
Ostettu äänikirjatiedostona.
6. euroni #lukuhaasteeseen #kirja
Tämä odottaa lukupinossa ja nousi ylemmäs arviosi myötä, Kirsi. Olen lukenut Lehtolaisen kaikki Maria Kalliot, mutta en noita uusimpia dekkareita. Nyt innostuin tästä!
VastaaPoistaYritin eilen kommentoida puhelimella, mutta en tainnut onnistua. Mrr. näitä teknisiä vaikeuksia. Kommentti ei tosin ollut kovin tärkeä, vaan liittyy sivuhuomautukseesi. Minustakin on hankalaa, kun kirjoittaa äänikirjasta, että ei pääse tarkistamaan nimiä tms. yksityiskohtaa, jonka haluaa mainita. Ja ulkomaisissa äänikirjoissa jään usein miettimään henkilöiden nimien kirjoistusasua, äänikirjaa kuunnellessa kun siihen ei välttämättä kiinnitä mitään huomiota!
VastaaPoistaItse Lehtolaisen kirjaan liittyen, minustakin tämä oli virkistävän erilaista Leenaa. Uskon, että tällaiset kokeilut ovat tärkeitä kirjailijalle itselleenkin.