Mutta minä en ollut mies, minusta ei
koskaan tullut miestä ja minun isäni tiesi sen ja syytti siitä itseään.
Aleksis Kiven ja suomalaisen
kirjallisuuden päivän juhlistamiseksi kirjablogeissa on luettu uusia kotimaisia
romaaneja yhtäaikaa otsikon Lukukivaa
kimpassa alla. Tempauksen koontipostaus löytyy Tuijata-blogista. Ideana on ollut siis lukea ennalta sovittu kirja
ja julkaista siitä postaus samaan aikaan eri blogeissa. Luettaviksi
valikoituivat Paula Havasten Tuulen vihat, Helena Wariksen Vuori ja Antti Holman Järjestäjä. Mikä tahansa näistä kolmesta olisi sopinut minulle
mainiosti, ja Wariksen ja Holman kirjat minulla jo olikin kotona. Valintani
kuitenkin osui sitten Holman esikoisromaaniin.
Järjestäjän takaliepeessä
esitellään kirjailija lyhyesti. Vuonna 1982 syntynyt mies on ’teatterimaailman
lahjakkaita tekijöitä’ ja sekä kirjoittanut näytelmäkäsikirjoituksia että
näytellyt itse. Teatterimaailma on siis Holmalle tuttu miljöö, ja sen kyllä
kirjasta huomaa. Päähenkilö, minäkertoja Tarmo on suurin piirtein Holman
ikäinen humanistimies, joka etsii omaa miehuuttaan epätoivoisesti.
Järjestäjä on mainio ja
raadollinen työelämäkuvaus. Kirjan alkupuolella Tarmo on töissä kirjastossa
ainoana miehenä. Kukaan ei tunnu tietävän hänen salaisuuttaan, sitä, että hän
on homo. Tarmoa riivaa kiltin tytön syndrooma. Hän pyytää jo olemuksellaan
anteeksi kaikkea ja antaa työpaikan naisten pyyhkiä itsellään lattiaa mennen
tullen. Pahin on kirjastonjohtaja Lillukka, työnohjausmenetelmillään
työyhteisöä manipuloiva ja nöyryyttävä pomo. Vain lestadiolaistaustainen
Minnamari vaikuttaa kunnon tyypiltä, mutta sitten hänen avioliittonsa ajaa
karille. Eräänä päivänä lumoava Daniel tulee palauttamaan kirjojaan juuri
Tarmolle. Tarmo rakastuu mielettömästi. Hän nappaa näyttelijäksi tunnistamansa Danielin
kirjapinosta sankaruuteen neuvovan elämäntapaoppaan ja alkaa rakentaa itsestään
uutta ihmistä.
Tarmo onnistuu kuin ihmeen
kaupalla saamaan Suomalaisesta Teatterista järjestäjän tehtävän. Meno on
teatterissa vielä paljon kirjastoa raadollisempaa, mutta siellä on myös
himoittu Daniel. Tarmo järjestää perfektionistin vimmalla kaikkea mahdollista. Silti
hän joutuu teatterin hierarkiassa nokittavaksi nopeammin kuin ehtii nimensä
sanoa.
”Minä järjestän kaiken tässä työryhmässä. Minä pidän
kaikista huolta. Minä pidän kaiken kasassa, kaikkien mahdottomien aikataulujen
liikkeen minä hallitsen, tilaan taksit, järjestän vapaata pyynnöstä, olen
diplomaatti ja äiti, hoidan juopon näyttämölle ajoissa ja puhekykyisenä. Minä
teen kaiken ja minua sanotaan Tarja-Kristiinaksi ja käsketään olemaan
sössöttämästä.”
Yksityiselämä vain tahtoo
mennä solmuun. Minnamari asettuu kuin varkain Tarmon asuntoon ja elämään. Salaa
Tarmo kutsuu netin kautta asuntoonsa kasvottomia miehiä samaan tapaan kuin Pajtim Statovcin romaanin minäkertoja.
Järjestäjä kuvaa
Lainapeite-näytelmän muotoutumista esityskuntoon ensi-iltaan asti. Samalla
ihmissuhderuletti pyörii teatterilla hurjaa vauhtia. Tarmo on ikuinen
sivustakatsoja, joka tempautuu lopulta toimintaan tuhoisin seurauksin. Holma on
rakentanut romaaninsa taiten. Välillä päästään kurkistamaan pieniksi toveiksi
Danielin tajunnanvirtaan. Lopussa Holma avaa lukijalle arvoitukset, joita on
sirotellut matkan varrelle, mutta ei kuitenkaan selitä liikaa.
Pidin Holman karrikoivasta
henkilökuvauksesta. Teatterista ja sen liepeiltä löytyy monia hahmoja, jotka
yleispätevyydessään ovat helposti tunnistettavissa. Myös teatterielämän
raadollisuus on kuvattu tarkasti, vaikka tietysti tai ainakin toivottavasti
kärjistäen.
Holman tyyli on paikoin
tragikoomista. Tarmon elämäntilanteessa ei ole mitään huvittavaa, mutta
viiltävän tarkka itseanalyysi tekee Tarmon kokemuksista paikoin riemastuttavan
humoristisia. Vai onko huumorintajuni vain niin kieroutunut, että naurahtelin
useaan otteeseen kirjan kielelle ja huumorille?
”Minä vedin reisiä tiukemmin kiinni rintaani ja
niiden välistä katsoin munaani ja ajattelin että se pitäisi leikata irti ja
syöttää sioille.”
Antti Holma: Järjestäjä
Otava 2014. 380 s.
Arvostelukappale. Kiitokset
kustantajalle.
Järjestäjästä lukukimpassa
kirjoitti Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogista. Kiitos kimpasta!
P.S. Televisioviihteestä hyvinkin perilläolemattomana sain vasta viime metreillä vinkin, että Holma on myös tv-kasvo ja tänä vuonna mukana Putouksessa. Kurkkaa tarkemmin vaikka täältä, jos kiinnostaa.
P.S. Televisioviihteestä hyvinkin perilläolemattomana sain vasta viime metreillä vinkin, että Holma on myös tv-kasvo ja tänä vuonna mukana Putouksessa. Kurkkaa tarkemmin vaikka täältä, jos kiinnostaa.
Siis syksyn toinen romaani teatterin tekemisestä, ihan toisesta vinkkelistä näemmä kyllä kuin Lehtolaisen uutuus. Laitanpa kirjastovarauksen :)
VastaaPoistaTotta! Niinpä onkin :D Ja tosiaan näkökulma aivan toinen. Mutta yhtäläistä on, että teatteri näyttäytyy julmana työpaikkana. Kyynärpäät, juonittelutaidot ja suhdeverkostot jyräävät.
PoistaKiitos sinulle kimpasta :) Harmi kun kuivahti vain meidän kahden kimpaksi, olisi ollut kiinnostavaa kuulla tästä laajemminkin mielipiteitä. Minä hämännyin liikaa kaikesta siitä sekalaisuudesta ja karikatyyreistä, mutta kyllä minustakin kirjassa oli paljon kaikessa surkuhupaisuudessaan ja synkkyydessään huvittavia hetkiä. Lopulta jäi olo, että Holmalla on kirjallisia kykyjä vaikka mihin, mutta tämä ei vain ollut yhtään minun juttuni.
VastaaPoistaMinä pidin oikeastaan yllättävänkin paljon. Holma on taitava kirjoittaja, vaikka kirjaa tosiaan vaivaa blogissasi mainitsemasi esikoiskirjan ominaisuus eli yritys tunkea kaikki ideat samaan pakettiin. Kirjassa on sivuja lähes neljäsataa ja teksti on pientä ja rivit tiheässä. Hieman vähemmälläkin olisi tosiaan pärjännyt. Mutta Holmasta kuullaan varmasti vielä kirjamaailmassakin, ei vain telkkarimaailmassa :D
PoistaNo kappas, pitääpä laittaa tämä lukulistalle. Juuri tässä katsottiin Putous-jakso ja todettiin, että nämä uudet kasvothan olivat oikeasti aika hyviä, esimerkiksi juuri Holma. Teatterimaailma toki tässä kiinnostaa myös ja Holman tekstityyli sellaiselta, että voisin tykätä. Kiitos!
VastaaPoistaLukulistoilla on taipumus paisua :D Teatteri kiinnostaa minuakin, paljon kun tulee vuoden mittaan katsomoissa istuttua. Mielenkiintoista on kurkistaa edes fiktion kautta sinne kulissien taakse.
PoistaKiitos vinkistä! Tämä täytyy lukea.
VastaaPoista