Kirjailija Salla Simukka kiitänee tälläkin
hetkellä ympäri Eurooppaa markkinoimassa Lumikki-trilogian käännöksiä. Suomi ja
suomalainen nuorten aikuisten kirjallisuus on saanut Simukasta sellaisen
myyntivaltin ja keulakuvan, että alta pois. Todella upeaa!
Keski-ikäinen lukija ei ole
varsinaista kohderyhmää, mutta silti viihdyin oivallisesti sarjan aloitusosan Punainen kuin veri parissa. Toimintatrilleri satu- ja erotiikkamaustein vaikutti
tuoreelta ja raikkaalta idealta. Kakkososa Valkea kuin lumi hieman hyydytti
innostustani, koska siitä paistaa mielestäni aika selvästi väliosamaisuus.
Toimintaa kyllä on, mutta varsinaisia ratkaisuja pitää pantata kolmososaa
varten.
Innostukseni laantui jopa
siinä määrin, että en rynnännyt kirjakauppaan tai kirjastoon heti kolmannen
osan Musta kuin eebenpuu ilmestyttyä.
En ollut lainkaan varma, luenko sitä ollenkaan, vaikka trilogian loppuun
lukeminen tietysti sopisi perfektionismiin taipuvalle luonteelleni… Mutta
sitten kävi taas kuten niin monesti aiemminkin: huomasin uutuuden
äänikirjaversion kirjaston hyllyssä. Eipä muuta kuin kirja kuunteluun.
Lukeminen sujuikin sitten kuin itsestään.
Lumikki on palannut takaisin
Tampereelle ja ilmaisutaidon lukioon. Kirjassa eletään vuoden pimeimpiä päiviä
joulukuun alkupuolella. Pimeää ja synkkää tuntuu olevan myös Lumikin elämä.
Valoa tuo kuitenkin Lumikin elämään astellut poikaystävä Sampsa. Poika ja hänen
mutkaton perheensä edustavat kaikkea sitä, mistä Lumikki tuntee omassa
elämässään jääneensä paitsi. Sampsassa on vain yksi puute. Hän ei ole Liekki.
Liekki ei jätä Lumikkia rauhaan.
Koulussa Sampsa on saanut
Lumikin houkuteltua mukaan näytelmäprojektiin, jossa opiskelijat laittavat
uuteen uskoon Grimmin sadun Lumikki. Tästä
osuudesta pidin, sillä versiossa sadun Lumikki on toimija, ei uhri. Myös
satuteema saadaan jälleen mukaan sarjaan hauskan oivalluksen kautta. Lumikki on
näytelmän pääosassa, mutta alkaa tuntea yhä kasvavaa ahdistusta roolistaan.
Ahdistus saa aivan uusia kierroksia, kun Lumikki alkaa saada todella uhkaavia tekstiviestejä. Hänen kintereillään on stalkkeri, joka ei epäröi käyttää äärimmäisiä keinoja uhrinsa kiduttamisessa. Tavoitteena tuntuu olevan Lumikin hidas tappaminen. Lumikki ei luonnollisesti voi kertoa kenellekään uhkaajasta, eikä hän lopulta enää tiedä, kehen voisi luottaa. Tyyppi tuntuu tietävän hänestä enemmän kuin hän itse ja näkevän hänet missä tahansa. Kuka uhkaaja oikein on? Sampsa? Liekki?
Ahdistus saa aivan uusia kierroksia, kun Lumikki alkaa saada todella uhkaavia tekstiviestejä. Hänen kintereillään on stalkkeri, joka ei epäröi käyttää äärimmäisiä keinoja uhrinsa kiduttamisessa. Tavoitteena tuntuu olevan Lumikin hidas tappaminen. Lumikki ei luonnollisesti voi kertoa kenellekään uhkaajasta, eikä hän lopulta enää tiedä, kehen voisi luottaa. Tyyppi tuntuu tietävän hänestä enemmän kuin hän itse ja näkevän hänet missä tahansa. Kuka uhkaaja oikein on? Sampsa? Liekki?
Uhkaaja teettää Lumikilla
fyysistä kestävyyttä ja ketteryyttä sekä uskallusta vaativia tehtäviä. Tätä
kautta kirjaan saadaan aiemmista osista tuttua toimintaa. Samalla alkavat
raottua Lumikin perheen menneisyyteen liittyvät synkät salaisuudet.
Vaikka kirjan ja samalla
koko trilogian loppu on onnellinen, joskaan ei onneksi siirappinen, jäin
kuitenkin miettimään koko sarjan tummuutta. Huumoria tässä kokonaisuudessa ei
ole tippaakaan! No, eipä kai sitä sitten tarvitakaan. Viimeisessä osassa minua
vieroksutti myös salaperäisestä avaimesta kertova osuus, joka loppuratkaisun
valossa oli sitten lähinnä ylidramaattinen koristehörhellys.
Musta kuin eebenpuun äänikirjaversion lukee Anna Saksman korostetun
lakoniseen tyyliin. Edes huippukohdissa luentaa ei elävöitetä mitenkään. Tämä
ehkä vielä korosti tarinasta jäänyttä tummaa mielikuvaa.
Trilogian luettuani olen
ylipäätään hieman hämmennyksissäni. Idea Lumikki-sarjan taustalla on ihan
hauska ja omaperäinenkin, mutta kokonaisuus ei minusta kuitenkaan ole mitenkään
tajunnanräjäyttävän erikoinen. Sellainen, että siitä nousee kansainvälisessäkin
kirjallisuusmaailmassa ennenkuulumaton kohu ja mesoaminen. Kuten jo alussa
sanoin, olen Simukan ja Lumikin menestyksestä tajuttoman iloinen, mutta samalla
pikkuisen ihmeissäni. Toivon todella, että Lumikin noste vetää perässään myös
muuta suomalaista lanukirjallisuutta, sillä, anteeksi nyt vain, Suomesta löytyy
paljon ainakin yhtä hyvää ja runsaasti vielä parempaakin lanua.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Tammi 2014. Tammen ja BTJ:n äänikirjan lukijana Anna
Saksman. Laajuus 4 cd:tä, kesto 3 h 57 min.
Lainattu kirjastosta.
Seuraavan viikon ajan aion
lukea nuortenkirjoja ja blogata vain niistä. Pidän siis
nuortenkirjateemaviikon. Jonossa on myös muutamia dekkareita, mutta ne saavat
nyt vain odottaa kiltisti vuoroaan! Toivottavasti viihdyt teemaviikon parissa!
Ajattelen hyvin samalla tavalla kuin sinä tuosta trilogiasta. En ole oikeata lukijakuntaa, ok. Ensimmäinen osa oli mukava lukea, kypsyin Prahaan, uskonlahkoon. Praha kulissina on mahtava, tunnen sen. Kolmas osa meni jo paremmin. Luin äskettäin Maresin. En suostu kirjottamaan tekijän nimeä;) Aion lukea häneltä kaksi muuta kirjaa. Minusta nuo ovat mielenkiintoisia ja tarkoitettu samalle ikäryhmälle.
VastaaPoistaNuorten aikuisten kirjallisuus on mielenkiintoinen lajityyppi, vaikkei niin kohderyhmään kuuluisikaan. Simukan sanoin voi todeta, että nuortenkirjallisuutta kannattaa lukea, koska se on hyvää kirjallisuutta.
PoistaMinä ihastuin kirjoihin heti ensimmäisestä kirjasta. Toiseen kirjaan oli saatu sitä kansainvälisyyttä Prahassa,joka takaa kirjan mahdollisuudet ympäri maailman.
VastaaPoistaAvain oli minusta tosi tärkeä juttu ja avasi Lumikille lapsuudenmaailman.
Toivottavasti sarja jatkuu :)
Käsittääkseni kyse on nimenomaan trilogiasta ja tämä kolmas osa avaa koko sarjan mittaan käsitellyt salaisuudet aika tarkkaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
PoistaEn ole lukenut Simukkaa ollenkaan, mutta suunnitelmissa on. Mitä tulee kansainväliseen innostukseen ja mesoamiseen, niin uskoisin sen perusteella, mitä bloggauksia olen hänen kirjoistaan lukenut, että eväitä on riittävästi. Tai ainakin toivoisin. Loppu on sitten usein myös onnea ja onnekkaiden sattumien summaa.
VastaaPoistaOnnesta ja sattumastakin tässä varmaan on kyse, mutta myös vainusta ja ammattitaidosta. Kustantaja on tajunnut oikealla hetkellä tarttua ideaan. Eikä idea todellakaan ole huono!
PoistaSimukkaa kannattaa lukea. Ammattitaitoinen kirjailija.
Minä pidin ekasta osasta hurjasti, mutta toinen ei niinkään innostunut. Viimeistä pidin sarjalle sopivana lopetuksena. Tavallaan ymmärrän kirjan nousukiidon, tällä hetkellä tuntuu että ulkomaisessa lanussa on lähinnä dystopiaa ja tämä on siihen ehkä erilainen lisä.
VastaaPoistaMukavaa nuortenkirjaviikkoa!
Kiitos! :D
PoistaJoo, tuo on kyllä totta. Lumikki on sitten kuitenkin ihan normaalimaailmassa elävä pääosin tavallinen tyttö, ei mitään yliluonnollisiakaan elementtejä mukana. Ja hyvin kirjoitettuja kirjat ovat. Toivotan sydämestäni onnea Simukalle ja Lumikille. Aivan loistavaa työtä! On mahtavaa, että osataan markkinoida oikein ja takoa kun rauta on kuumaa.
Simukka on osunut aika hyvää rakoon, koska nimenomaan nuorille kirjoitettuja, laadukkaita, eikä liian lapsellisia dekkareita on ollut aiemmin hyvin vähän. Minusta Lumikki-trilogia aloitti tuon railon täyttämisen aika lupaavasti, ja nythän näitä dekkareita on sitten alkanut ilmestyä... :)
VastaaPoista