Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Kirjailija Salla Simukka kiitänee tälläkin hetkellä ympäri Eurooppaa markkinoimassa Lumikki-trilogian käännöksiä. Suomi ja suomalainen nuorten aikuisten kirjallisuus on saanut Simukasta sellaisen myyntivaltin ja keulakuvan, että alta pois. Todella upeaa!

Keski-ikäinen lukija ei ole varsinaista kohderyhmää, mutta silti viihdyin oivallisesti sarjan aloitusosan Punainen kuin veri parissa. Toimintatrilleri satu- ja erotiikkamaustein vaikutti tuoreelta ja raikkaalta idealta. Kakkososa Valkea kuin lumi hieman hyydytti innostustani, koska siitä paistaa mielestäni aika selvästi väliosamaisuus. Toimintaa kyllä on, mutta varsinaisia ratkaisuja pitää pantata kolmososaa varten.

Innostukseni laantui jopa siinä määrin, että en rynnännyt kirjakauppaan tai kirjastoon heti kolmannen osan Musta kuin eebenpuu ilmestyttyä. En ollut lainkaan varma, luenko sitä ollenkaan, vaikka trilogian loppuun lukeminen tietysti sopisi perfektionismiin taipuvalle luonteelleni… Mutta sitten kävi taas kuten niin monesti aiemminkin: huomasin uutuuden äänikirjaversion kirjaston hyllyssä. Eipä muuta kuin kirja kuunteluun. Lukeminen sujuikin sitten kuin itsestään.

Lumikki on palannut takaisin Tampereelle ja ilmaisutaidon lukioon. Kirjassa eletään vuoden pimeimpiä päiviä joulukuun alkupuolella. Pimeää ja synkkää tuntuu olevan myös Lumikin elämä. Valoa tuo kuitenkin Lumikin elämään astellut poikaystävä Sampsa. Poika ja hänen mutkaton perheensä edustavat kaikkea sitä, mistä Lumikki tuntee omassa elämässään jääneensä paitsi. Sampsassa on vain yksi puute. Hän ei ole Liekki. Liekki ei jätä Lumikkia rauhaan.

Koulussa Sampsa on saanut Lumikin houkuteltua mukaan näytelmäprojektiin, jossa opiskelijat laittavat uuteen uskoon Grimmin sadun Lumikki. Tästä osuudesta pidin, sillä versiossa sadun Lumikki on toimija, ei uhri. Myös satuteema saadaan jälleen mukaan sarjaan hauskan oivalluksen kautta. Lumikki on näytelmän pääosassa, mutta alkaa tuntea yhä kasvavaa ahdistusta roolistaan.

Ahdistus saa aivan uusia kierroksia, kun Lumikki alkaa saada todella uhkaavia tekstiviestejä. Hänen kintereillään on stalkkeri, joka ei epäröi käyttää äärimmäisiä keinoja uhrinsa kiduttamisessa. Tavoitteena tuntuu olevan Lumikin hidas tappaminen. Lumikki ei luonnollisesti voi kertoa kenellekään uhkaajasta, eikä hän lopulta enää tiedä, kehen voisi luottaa. Tyyppi tuntuu tietävän hänestä enemmän kuin hän itse ja näkevän hänet missä tahansa. Kuka uhkaaja oikein on? Sampsa? Liekki?

Uhkaaja teettää Lumikilla fyysistä kestävyyttä ja ketteryyttä sekä uskallusta vaativia tehtäviä. Tätä kautta kirjaan saadaan aiemmista osista tuttua toimintaa. Samalla alkavat raottua Lumikin perheen menneisyyteen liittyvät synkät salaisuudet.

Vaikka kirjan ja samalla koko trilogian loppu on onnellinen, joskaan ei onneksi siirappinen, jäin kuitenkin miettimään koko sarjan tummuutta. Huumoria tässä kokonaisuudessa ei ole tippaakaan! No, eipä kai sitä sitten tarvitakaan. Viimeisessä osassa minua vieroksutti myös salaperäisestä avaimesta kertova osuus, joka loppuratkaisun valossa oli sitten lähinnä ylidramaattinen koristehörhellys.

Musta kuin eebenpuun äänikirjaversion lukee Anna Saksman korostetun lakoniseen tyyliin. Edes huippukohdissa luentaa ei elävöitetä mitenkään. Tämä ehkä vielä korosti tarinasta jäänyttä tummaa mielikuvaa.

Trilogian luettuani olen ylipäätään hieman hämmennyksissäni. Idea Lumikki-sarjan taustalla on ihan hauska ja omaperäinenkin, mutta kokonaisuus ei minusta kuitenkaan ole mitenkään tajunnanräjäyttävän erikoinen. Sellainen, että siitä nousee kansainvälisessäkin kirjallisuusmaailmassa ennenkuulumaton kohu ja mesoaminen. Kuten jo alussa sanoin, olen Simukan ja Lumikin menestyksestä tajuttoman iloinen, mutta samalla pikkuisen ihmeissäni. Toivon todella, että Lumikin noste vetää perässään myös muuta suomalaista lanukirjallisuutta, sillä, anteeksi nyt vain, Suomesta löytyy paljon ainakin yhtä hyvää ja runsaasti vielä parempaakin lanua.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Tammi 2014. Tammen ja BTJ:n äänikirjan lukijana Anna Saksman. Laajuus 4 cd:tä, kesto 3 h 57 min.

Lainattu kirjastosta.

Seuraavan viikon ajan aion lukea nuortenkirjoja ja blogata vain niistä. Pidän siis nuortenkirjateemaviikon. Jonossa on myös muutamia dekkareita, mutta ne saavat nyt vain odottaa kiltisti vuoroaan! Toivottavasti viihdyt teemaviikon parissa!