Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki

Olen toisella silmänurkalla pitänyt silmällä nykyään kai kuntaliitosten jälkeen kanssani samassa kaupungissa asuvaa kirjailijaa Taavi Soininvaaraa tai ainakin hänen toimintatrillerituotantoaan. Muistikuvissani pidin miehen esikoiskirjasta Ebola-Helsinki. Muistin myös, että kirjassa oli harvinaisen räväkkä alku, ja muutenkin vauhtia piisasi hengästymiseen asti. Jotenkin sitten vain olen jättänyt miehen myöhemmät kirjat lukematta. Sitten tarjoutui mahdollisuus uudistaa lukijasuhde, kun Elisa Kirjassa oli tarjous Ebola-Helsingistä äänikirjana. Bonuksena vielä aiheen polttava ajankohtaisuus. Niinpä napit korviin ja lenkille.

Soininvaaran päähenkilönä on nuorehko työhönsä leipiintynyt lääketieteen tutkija Arto Ratamo, joka onnistuu löytämään vastalääkkeen ebolavirukseen. Virus on tullut Suomeen Korkeasaareen tuotavien filippiiniläisten apinoiden mukana. Tauti on hallinnassa, ja Ratamo siis tekee sensaatiomaisen läpimurron. Harmi vain, että vastalääke ja ebolan saastuttama veri yhdessä muodostavat ennenkuulumattoman tehokkaan biologisen aseen, josta terroristit eri puolilla maailmaa ovat valmiita maksamaan silmittömiä summia. Samaan aikaan toisaalla korkea-arvoinen suomalainen tiedustelu-upseeri on joutunut pahaan pulaan. Saatuaan tietää Ratamon läpimurrosta ja siitä, että vastalääkkeen kaava on vain Ratamon hallussa, mies päättää heittää kaiken yhden kortin varaan. Hän päättää kaapata veriputket ja vastalääkkeen kaavan hinnalla millä hyvänsä, myydä ne eteenpäin ja kadota jäljettömiin.

Kuulostaako monimutkaiselta? Mukaan tulevat vielä ainakin Supo ja venäläisten vastaava tiedustelupalvelu sekä brittiläisiä virkaveljiä, ennen kuin homma on paketissa. Pätkissä kuunteleminen ei kenties sittenkään ollut aivan paras menetelmä tämän kirjan kanssa, sillä pariin otteeseen pääsi punainen lanka livahtamaan näköpiiristäni. Henkilöitä ja arvonimiä on niin turkasen paljon, että niissä ei tahtonut pysyä laskuissa lainkaan.

Yllätyin siitä, että oikeastaan ainoa muistamani kohtaus kirjasta, se, jonka muistin olevan ihan alkusivuilla, tapahtuikin vasta kahden tunnin kuuntelun jälkeen eli noin ensimmäisen viidenneksen kohdalla. Alku onkin luvattoman hidassoutuinen, eikä menisi enää varmaan nykyään läpi kirjailijan omastakaan seulasta.

Toinen yllätys itselleni oli, että olen merkinnyt muistiin ensimmäisestä lukukerrasta hyvin lyhyen ja erittäin nuivan arvion, jossa moitin teoksen juonen muistuttavan liikaa Ilkka Remeksen tuotantoa. Tuskinpa Soininvaara tästä pahastuukaan. Kaikesta nuivuudestani huolimatta olen muistiinpanojeni mukaan lukenut myös neljä seuraavaa Ratamo-sarjan teosta. Tästä olen eniten hämmästynyt, koska en muista kirjoista yhtään mitään. Tämäkin lienee lajityypille olennaista: nopea viihdytys, sitten unohdus. Uusintakuuntelullakin Ebola-Helsinki viihdytti oikein mukavasti, mutta älkää kysykö, miten kaikki oikein menikään.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää koko matkalle, ehkä nyt sitä turhan hidassoutuista alkuviidennestä lukuun ottamatta. Helsingin metrotunnelissa juostaan, samaten Paddingtonin aseman liukuportaissa, on peiterooleja ja puhelinten salakuuntelua, nukutusnuolia ja ovelia juonia. Sattumallakin on sormensa pelissä, tietysti.

Ebola-Helsinki on julkaistu vuonna 2000 ja on tietyllä tavalla kovin nostalginen. Parhaiten tämä näkyy matkapuhelinten ja Internetin kehittymättömyytenä. Juuri kukaan ei vielä osaa pelätä matkapuhelimen paikantamismahdollisuutta, ja ratkaisevimman puhelunsa Ratamo soittaa hotelli Tornin kolikkopuhelimella. Kontaktit terroristijärjestöihin otetaan ihan perinteisesti kirjeitse! Jotenkin niin liikuttavaa.

Uusimmassa Ruumiin kulttuurissa (3/2014) on laaja Soininvaaran haastattelu. Siinä mies kertoilee muun muassa työskentelyrutiineistaan. Ilahduttavaa jotenkin on tieto, että esikoiskirja menestyi niin hyvin, että kirjailija uskaltautui heittäytymään kokopäiväiseksi kirjoittajaksi. Sittemmin onkin ilmestynyt kirja vuodessa. Soininvaaran teoksia on käännetty myös saksaksi, ja Saksassa ne tuntuvat menestyvän myös mukavasti.

Soininvaara jätti Arto Ratamon, joka siis siirtyi tutkijan uralta Supoon, tauolle kahdeksannen teoksen jälkeen. Sitten on ilmestynyt toistaiseksi neliosainen, Ratamoa vieläkin kansainvälisemmillä vesillä seikkailevasta Leo Karasta kertova sarja. Vuonna 2013 Soininvaara elvytti Ratamo-sarjan, joka nyt on siis jo kymmenosainen. Huhhuh. Ajattelin Ebola-Helsinkiä kuunnellessani, että voisin lukea koko Ratamo-sarjan läpi, mutta enpä sentään usko. Mutta jos ne luetaan äänikirjoiksi, saatan kyllä kuunnella. Mukavia välipalakirjoja. Lista teoksista löytyy vaikkapa Wikipediasta.

Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki

Tammi 2000. Äänikirjan lukija Jarmo Mäkinen. Kesto 9 h 31 min.

Ostettu aikanaan paperikirjana ja nyt äänikirjatiedostona.