Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää

Suuresti rakastamissani äänikirjoissa on yksi suuri puute: niistä on tosi hankalaa poimia sitaatteja! Ainakin autossa istuessa se on mahdotonta. Harmillista! Kun on päässyt äänikirjan loppuun, on turha koettaa selailla alkupuolta ja muistella, missä kohdin olikaan se maanmainio sutkautus tai mietelmähelmi, jonka haluaisin poimia vaikkapa blogitekstiini. Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpäästä olisin mieluusti poiminut muistiin koko joukon sitaatteja, jotka saivat suupielet kohoamaan aamuäreinäkin hetkinä. Iltapäivisin kotimatkalla jo hörähtelin paikoin ääneen…

Jo Heikkisen esikoisromaani Terveiset Kutturasta vaikutti tosi houkuttelevalta, mutta en ole toistaiseksi ehtinyt sen pariin. Jääräpää kiilasi edelle, koska sen sai kätevästi kirjastosta äänikirjamuodossa. Kari Ketosen luennasta pidän kovasti, joten paketti olikin lähes täydellinen työmatkojen pelastus.

Jääräpäätä kuvataan takakansitekstissä romanttiseksi tragikomediaksi, ja mikä ettei, voihan tätä satiirista veijariromaania niinkin kuvata. Heikkinen leikittelee liioitellen stereotypioilla ja ennakkoluuloilla ja keittää kokoon sopan vailla vertaa. Innoittajana on kuulemani mukaan toiminut ainakin Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelän tapaus*.

Rakkaustarinan ytimessä on hieman odottamaton pariskunta eli Muonion uudenkarhea kunnanjohtaja Katja Karhuvuoma omaa sukua Kivinen ja vaatesuunnitteluyrittäjä Asla Karhuvuoma. Asla on ollut jo lähellä vanhapoikaikää, kun etelän tyttö Katja on ystävineen tupsahtanut Hetan Jussantuvan baaritiskille. Siitä Asla vääjäämättömällä taidollaan on viisaasti vaikenemalla lumonnut ihanan naisen. Pikaisen avioitumisen jälkeen ankea arki on astunut avioliittoon, eikä pohjoisen tukahduttava kaamos ainakaan auta asiaa, sen paremmin kuin Enontekiön ja Muonion kuntaliitosta jääräpäisesti vastustava appi Pierakaan.

Piera ja Katja ajautuvat niin yksityiselämässä kuin kunnallispolitiikassakin avoimeen sotatilaan, jossa äärimmäisiäkään keinoja ei kahdeta. Peli on armotonta ja raakaa. Kumpi voittaa, voima vai oveluus? Ja kummalla on niitä lopulta enemmän?

Katjan ja Aslan avioliitto on siis kriisiytynyt pikavauhdilla. Ongelmat on helppo paikallistaa kommunikointiin. Aslalla on korostunut suomalaisen (ja erityisesti pohjoissuomalaisen?) miehen vaikeus puhua tunteistaan tai ylipäätään mistään naisen näkökulmasta olennaisesta. Katja taas toivoo jatkuvasti keskustelua milloin mistäkin, mutta samalla hän itse rakastaa muodollista puhetyyliä (ja Suomen kuntalakia) ja kokoustekniikan periaatteita. Eipä siis ihme, että Katja alkaa aavistella, että Aslallakin on salattu himo käyttää voimakeinoja vaimon kuriin saattamiseksi. Muoniossa kun tuntuu olevan julkinen salaisuus, että perheissä on valloillaan helvetti. Syykin tarinan mittaan paljastuu, itse asiassa parikin versiota. Piera taas todistaa, että Katja on syyllinen, tai ainakin hän liittyy verisitein syylliseen!

Asla opiskelee parisuhdeasioita omatoimisesti katsomalla yhä uudelleen elokuvaa Notting Hill. Olin revetä! Aivan mahtavaa! Oppi menee perille, lopulta, ja kirja päättyykin loistavasti ajoitettuun leffasitaattiin… Mutta ennen sitä ehtii tapahtua monenlaista niin kunnallispolitiikassa kuin matkailubisneksessäkin.

Lapin ihmisten elämästä minulla on erittäin ohut tietämys, mutta silti voisin kuvitella, että Heikkinen liioittelee sopivasti mutta että pohjalla on aimo annos totuuttakin. Etelän ja pohjoisen elämänmenon yhteentörmäyksestä syntyy monta herkullista tilannetta. Kun Katja koettaa ratkaista Muonion häpeällisen tilanteen hankkimalla paikalle pääkaupungista ranskaksi väitelleen ratkaisukeskeistä parisuhdeterpiaa vetävän asiantuntijan, voi arvata, että tulos ei ole ihan toivottu. Mutta Aslakin pääsee yllättämään vaimonsa! Ei Lappi ole sellainen junttila kuin helposti täältä etelärannikolta käsin kuvitellaan!

Vaikka Jääräpää on pinnalta komediaa ja toimintaa, se pitää kuitenkin sisällään melkoisen määrän myös yhteiskuntakritiikkiä ja surullisia huomioita nyky-Suomen tilanteesta. Kuntaliitokset ovat valitettavaa arkipäivää, eivätkä syyt ole mitenkään jalot. Kustannuspaineet ajavat kielivähemmistöjen palveluja alas vauhdilla, ja juhlapuheet ovat kaukana arjesta. Tilanteen karuus tiivistyy siihen, että kahden pitäjän alueella toimii vain yksi poliisiviranomainen, Katjan riuska anoppi Liisa-Mimmi. Asla lohdutteleekin lainkuuliaista Katjaa, että kännykkään puhumisesta voi saada sakot vain jos anoppi sattuu maantiellä vastaan. Parisuhdeväkivallasta ei kirjassa lasketa leikkiä, vaikka hyperbolalla sitäkin pyöristellään. Eniten minua kuitenkin taisivat puhutella kunnallispolitiikan kiemurat, jotka eivät niin kauheasti eroa näistä etelän meiningeistä sittenkään.

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää

Johnny Kniga 2014. Äänikirjan lukija Kari Ketonen. Laajuus 8 levyä, kesto 8 h 50 min.

Lainattu kirjastosta.

*Anna Mäkelän pomppuisesta kunnanjohtajapestistä voi lukea tarkemmin vaikkapa Long Playn artikkelista Kittilä.

Jääräpään on ihan äskettäin lukenut myös Lukutoukan kulttuuriblogin Krista. Kristan blogista löysin linkin Ilonan Yöpöydällä-blogiin, jossa kirjaa on luettu huomattavasti kriittisemmin kuin minun blogissani. Ilona suosittelee kirjaa lappilaisille lukijoille, mutta minä suosittelen sitä myös muille. Nenä kirjassa -blogin Norkku piti kirjasta ja on kirjoittanut juttuunsa kaipaamani sitaatinkin.