Terhi Nikulainen: Kuoleman kudelma

Koska kiinnostavaa luettavaa on aivan luvattoman paljon tarjolla, koetan ainakin silloin tällöin laatia itselleni jonkinlaista lukujärjestystä. Koetan katsoa, että ne kirjat, jotka olen jollekin taholle (itseni lisäksi) luvannut lukea, tulevat aikanaan myös lukuvuoroon. Ihannetilanne on kuitenkin sellainen, että voi kirjan käsistään laskettuaan alkaa selata kirjapinoja ja poimia sieltä sillä hetkellä mieleistä luettavaa. Niin koetan toimia mahdollisimman usein. Niin kävi nytkin. Mielessä oli jo, mitä seuraavaksi pitäisi lukea kirjastolaina-ajan lähestyessä loppuaan, mutta sitten postilaatikosta löytyikin kiintoisalta ja sopivan mittaiselta vaikuttava dekkari.

Espoolainen Terhi Nikulainen on julkaissut aiemmin jo kolme dekkaria, mutta minä tutustuin hänen tuotantoonsa vasta tämän uutuuden eli Kuoleman kudelman kautta. Nikulainen kertoo kirjan synnystä Helmetin sivuilla. Ihan helpolta kirjan kirjoittaminen ei haastattelun valossa vaikuta. Aiemmat kirjat Nikulainen kirjoitti kirjastotyön ohella ja itseoppineena. Neljäs teos on syntynyt hitaammin Kriittisen kirjoittajakoulun avulla. Tuo haastattelu kannattaa lukea, sillä siitä saa mainion kuvan siitä, millaisia ohjeita kirjoittaja voikaan saada!

Kuoleman kudelma on napakahko psykologinen trilleri, jonka keskivaiheilla tapahtuu murha. Ennen murhaa tunnelma tiivistyy ja aivan oikeaoppisesti useilla henkilöillä näyttää olevan motiivi ja tilaisuus murhata uhri. Loppupuolella palataan osittain taaksepäin katsomaan tapahtumia toisista, hieman yllättävistäkin näkökulmista, toisaalta sitten taas rikos selviää ja saa selityksensä. Vaikka kirjassa on alle kaksisataa sivua, sen loppu vaikuttaa silti aavistuksen pitkitetyltä. Hieman liikaa ja liian syvällisiä ja jopa hengellisiä pohdintoja minun arkiseen makuuni, ehkä.

Tapahtumia olisi voinut syventää enemmän alkupäästä. Tarinan alussa 17-vuotiaan Saaraliisan ja hänen adoptioäitinsä Vapun välit ovat ajautuneet lähes umpikujaan. Murrosiässä Saaraliisa on alkanut vaatia tietoja biologisesta äidistään, mutta Vappu ei ole suostunut kertomaan oikeastaan mitään. Samoihin aikoihin Saaraliisa on lakannut käymästä Vapun kanssa Vapautuskirkon tilaisuuksissa. Vappu on hyvin uskonnollinen ihminen, ja kirjan alussa hän vetäytyykin Sipoon rannikolla olevaan luostariin viikonloppuretriittiin. Luostaria vetää Sisar Laura, keski-ikäinen nunna.

Saman viikonlopun aikana Saaraliisa saa odottamattoman puhelun biologiselta äidiltään Susannelta. Äiti haluaa tavata tyttärensä ja tutustua häneen, korvata menetetyt vuodet. Saaraliisa on haltioissaan mutta myös epäluuloinen. Lopultakin hän saisi tietää totuuden itsestään ja taustastaan. Mutta äiti vaikuttaa myös jollain tavoin oudolta. Hän ei suostu paljastamaan, kuka on Saaraliisan isä. Välit Vapun kanssa kuitenkin huononevat edelleen, eikä Saaraliisa halua kertoa äidin yhteydenotosta kotona.

Murhan tapahduttua näkökulma vaihtuu yllättäen Janneen, Susannen miesystävään, joka on aiemmin vain vilahtanut tarinassa. Kun näyttämölle on jäänyt ruumis, myös dekkarin juoni tihenee oitis. Lämmittely on ohi, ja nyt siirrytään toimintavaiheeseen. Janne paljastaa osallisille, miksi Susanne otti yhteyttä Saaraliisaan juuri nyt. Kuvioon liittyy olennaisesti Saaraliisan isä. Tapahtumat siirtyvät takaisin Sipooseen luostarin lähituntumaan.

Yllättäen myös Sisar Laura ja hänen menneisyytensä liittyvät tarinaan läheisesti. Kaikella nykyhetken tragiikalla on syynsä menneessä. Kirjassa pohditaan paljon syyllisyyttä ja vastuuta. Kuinka paljon voi olla vastuussa toisen ihmisen tekemistä ratkaisuista? Kuka voi antaa anteeksi, jos anteeksipyynnön kohde on jo kuollut?

Nunna on mielenkiintoinen hahmo suomalaisessa dekkarissa, mutta jää jotenkin irralliseksi henkilöksi kaikesta huolimatta. Menneisyytensä osalta hän liittyy siis tavallaan murhaan, ja nykyhetkessä taas hän ajattelee, että olisi voinut vaikuttaa tapahtumiin ottamalla Vapun tuskan aikanaan vakavammin. Kuitenkin eniten olisin kaivannut syventämistä tuohon Vapun Vapautusseurakuntaan, joka jää hyvin ohueksi viittaukseksi vain. Sillä kuitenkin tuntuisi olevan olennainen merkitys tapahtumien kululle ja siihen, miksi Vappu on sellainen kuin on ja miksi Saaraliisan ja Vapun välit katkesivat.

Kuoleman kudelma on nopealukuinen dekkari, ja minulla sen lukeminen sujahti viikonlopun touhujen lomassa kuin huomaamatta. Nikulainen kertoo, että hän kirjoittaa nykyään päätyökseen ja että ainekset ainakin kolmea dekkaria varten ovat odottelemassa kirjoitusvuoroaan. Kirjailija lupaa myös haastaa dekkarimuotoa, joten jään kiinnostuneena odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Terhi Nikulainen: Kuoleman kudelma

Myllylahti 2014. 192 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!