Annukka Salama: Harakanloukku (Faunoidit 3)

Kirjoittaessani Magdalena Hain Gigi & Henry -trilogian päätösosasta vertailin varovasti tällaisten tiukahkosti rajattujen sarjojen etua päättymättömiltä tuntuviin verrattuna. Annukka Salaman faunoiditrilogia on nyt edennyt päätökseensä, ja tietyllä tavalla se asettuu onnistumisessaan näiden kahden välimaastoon. On hyvä, että tarina nyt sai selkeän pisteen, mutta päätösosan loppu vaikutti silti jotenkin häthätää kokoon kursitulta. Mutta siitä kohta tarkemmin.

Salaman trilogian aloitusosaa Käärmeenlumojaa esitellessäni kuvailin keskeistä ideaa näin: Perusidea on, että osa ihmisistä on faunoideja. Faunoidien ominaisuuksista yli puolet on joltakin satunnaisesti valikoituneelta eläimeltä, loppuosa ihmistä. Faunoidit elävät joukossamme ilman, että kovinkaan moni sitä tietää.---Kirjan päähenkilö on kuusitoistavuotias Unna, joka on aina itse tiennyt olevansa erilainen kuin muut. Hän on enemmän kuin puoliksi orava. Unna on käsittämättömän notkea ja taitava kiipeämään.

Unna ei ole koskaan tavannut kaltaisiaan eikä tiedä mitään faunoideista saati metsästäjistä, jotka saalistavat faunoideja kaupunkiensa voimalaitoksiin energianlähteiksi. Kun hän sitten tutustuu K2:n jengiin eli neljän opiskelijapojan kommuuniin, hänen elämänsä muuttuu täysin. On muitakin, monta. Unna ei ole enää yksin. Ennen kaikkea on Rufus, uskomattoman komea ja kiehtovat uros, joka katsoo Unnaa niin, että tämä tuntee sulavansa siihen paikkaan.

Kyseessä on siis omaperäinen idea sovitettuna nuorille aikuisille suunnatun paranormaalin romanssin genreen. Koko trilogian lukeneena voi Salamankin teoksista todeta, että ne ovat kovaa kansainvälistä tasoa, täysin valmis paketti vain myymistä, kääntämistä ja filmaamista vaille.

Kakkososassa Piraijakuiskaajassa henkilögalleriaa laajennetaan ja tarinaa syvennetään. Olen sitä moitiskellut joidenkin juonenkäänteiden oikaisuista sekä paikoin saarnaamiseen sortumisesta. Kakkonen on myös aloitusosaa tummempi sävyiltään, mutta tämä viimeinen eli Harakanloukku edustaa sarjassa todellista faunoidi-noiria.

Edellisen osan lopusta on kulunut kaksi kuukautta. Unnan ja Rufuksen rakkaustarina näyttää lopullisesti ajautuneen karille sen jälkeen, mitä he saivat selville Los Angelesin

-matkallaan. Tapahtumat lähtevät kuitenkin nopeasti vyörymään, kun jengin keskeinen jäsen joutuu metsästäjien kynsiin. Hänet on mitä ilmeisimmin viety metsästäjien kaupunkiin Venoriin. Voimaeläinten johtaja Mumak lähettää Rufuksen ystävineen pelastusretkelle erämaan keskellä sijaitsevaan kaupunkiin. Peitetarinana on Joonelle järjestetty keikka Venorin tärkeimmässä yökerhossa. Matka on täynnä vaaroja ja synkkiä uhkia. Esimerkiksi Rufuksen taipumus vajota horrokseen tunnin pakkasessa oleilun jälkeen asettaa omat kivensä joukon polulle.

Valeasuiset faunoidit siis kirjaimellisesti kävelevät vihollistensa keskelle. Joone harhautuu oitis joukosta ja joutuu vaikeuksiin. Seikkailulla on seurauksena odottamaton romanssi Joonen ja nuoren metsästäjäpojan välillä. Tällä kertaa kuumimmat eroottiset kohtaukset menevätkin poikarakkauden piikkiin. Hankaluuksia ja räiskettä seuraa siitäkin, että Unna on mukana pelastuspartiossa. Rufuksen jatkuva läsnäolo on melkoinen koetus tytölle.

Venor on todella pimeä, musta ja kammottava kaupunki, kuin Tšernobyl konsanaan, ja sen asukkaat ovat ilottomia, synkkiä ja väkivaltaisia. Blade Runner -leffan tunnelma tulee hakematta mieleen. Mutta miten löytää kadonnut ystävä suurkaupungista, ja onko hän enää edes hengissä? Lukijan tuskaa helpotetaan kuvaamalla hetkittäin tapahtumia myös vangitun faunoidin näkökulmasta. Paljastuukin varsin iljettävä ja alkeellinen huvittelumuoto, jolla metsästäjät itseään viihdyttävät…

Faunoidisarjan osat paisuvat kirja kirjalta, ja tässä viimeisessä on sivuja jo yli neljäsataa. Tiivistämisen varaa olisi kuumissa kohtauksissa ja Venorin kuvauksissa ollut. Eniten kuitenkin ihmettelen, että Salama on vetänyt mukaan vielä fantasian kliseen ennustuksesta, jonka metsästäjät ovat kätkeneet kaupunkinsa uumeniin tarkasti vartioituna. Ennustus putkahtaa aika puskista tarinan loppumetreillä mutta tarjoaa kuin ihmeen kautta pisteen kaikelle, mikä vielä jää roikkumaan. Sisäistä kukkahattutätiäni myös hieman harmittaa, että esiintymisjännitykseen ei löydy muuta lääkettä kuin armoton viinan imeminen.

Pakko vielä lisätä jälkikäteen tähän juttuun virallinen pilkunviilausosio. Tarinassa jousella ja nuolilla on keskeinen osansa, ja yhdellä henkilöistä on mukanaan nuoliviini, ts. kotelo, jossa nuolia pidetään. Salama taivuttaa sanaa kuitenkin samalla tavalla kuin juomaa tarkoittavaa viini-sanaa, eli esimerkiksi "Poika otti lisää nuolia viinistään." Sanoilla on kuitenkin toisistaan poikkeava taivutus, joka on helppo tarkistaa sanakirjasta.

Marmatteluistani huolimatta Harakanloukku on edeltäjiensä ohella vetävälukuinen, viihdyttävä ja jännittävä hieman erilainen seikkailutarina, jolla on kohderyhmässään varmasti uskolliset lukijansa. Kannattaa kokeilla niidenkin, jotka eivät itseään kohderyhmäksi välttämättä tunnista. Saattaa yllättyä positiivisesti!

Annukka Salama: Harakanloukku

WSOY 2014. 446 s.

Lainattu kirjastosta.

Harakanloukusta muissa blogeissa: 
Kirjaneito hurmaantui kirjasta: Harakanloukku olikin paitsi erinomainen kirja, myös maino lukujumin purkaja. Trilogia ei ole yksi niistä, joiden viimeinen osa suistaa minut vieroitusoireiden, masennuksen ja lempihahmoni kuoleman aiheuttamalle suruajalle. Harakanloukku on yksi niistä kirjoista, jotka ahmaisee ja haluaa sitten lukea lisää. Ihan mitä vain. Vaikka puhelinluetteloita. 

Morre taas hieman pettyi kirjaan ja löysi siitä tuttuja aineksia aiemmin lukemastaan (minulta nämä yhtymäkohdat menivät ohi, koska lukeneisuuteni fantasian osalta on ohuehko).

Minua paljon nuorempi Linneakin tunsi itsensä tätimäiseksi lukiessaan vällyjenpöllyttelykohtauksia :D

"Faunoiditrilogian maailma on yhdistelmä Harry Potterien maagisuutta ja räyhää ja räväkkää nuorisokulttuuria. Toivoisin kirjasarjalle paljon käännösoikeuksia ja näkyvyyttä maailmalla", kirjoittaa Ahmu.

Notkopeikko pelkäsi turhaan pettymystä.

***

Blogikierrosta tehdessäni valaistuin ja ymmärsin, että vaikka Unnan ja Rufuksen tarina nyt päättyikin, faunoideista olisi tulossa vielä lisää kirjoja. Minua tämä oikeastaan vähän harmittaa, sillä toivoin Salaman ryhtyvä hiomaan jotain ihan uutta ideaa. Nuorella kirjailijalla on loistavat kertojanlahjat, ja haluaisin lukea häneltä jotain ihan muuta vaihteeksi. Mutta fanit lienevät ainakin onnellisia.