Kirjoittaessani Magdalena Hain Gigi & Henry -trilogian päätösosasta vertailin varovasti
tällaisten tiukahkosti rajattujen sarjojen etua päättymättömiltä tuntuviin
verrattuna. Annukka Salaman
faunoiditrilogia on nyt edennyt päätökseensä, ja tietyllä tavalla se asettuu
onnistumisessaan näiden kahden välimaastoon. On hyvä, että tarina nyt sai
selkeän pisteen, mutta päätösosan loppu vaikutti silti jotenkin häthätää kokoon
kursitulta. Mutta siitä kohta tarkemmin.
Salaman trilogian aloitusosaa Käärmeenlumojaa esitellessäni
kuvailin keskeistä ideaa näin: Perusidea on, että osa
ihmisistä on faunoideja. Faunoidien ominaisuuksista yli puolet on joltakin
satunnaisesti valikoituneelta eläimeltä, loppuosa ihmistä. Faunoidit elävät
joukossamme ilman, että kovinkaan moni sitä tietää.---Kirjan päähenkilö on
kuusitoistavuotias Unna, joka on aina itse tiennyt olevansa erilainen kuin
muut. Hän on enemmän kuin puoliksi orava. Unna on käsittämättömän notkea ja
taitava kiipeämään.
Unna ei ole koskaan tavannut kaltaisiaan eikä tiedä mitään
faunoideista saati metsästäjistä, jotka saalistavat faunoideja kaupunkiensa
voimalaitoksiin energianlähteiksi. Kun hän sitten tutustuu K2:n jengiin eli
neljän opiskelijapojan kommuuniin, hänen elämänsä muuttuu täysin. On muitakin,
monta. Unna ei ole enää yksin. Ennen kaikkea on Rufus, uskomattoman komea ja
kiehtovat uros, joka katsoo Unnaa niin, että tämä tuntee sulavansa siihen
paikkaan.
Kyseessä
on siis omaperäinen idea sovitettuna nuorille aikuisille suunnatun
paranormaalin romanssin genreen. Koko trilogian lukeneena voi Salamankin
teoksista todeta, että ne ovat kovaa kansainvälistä tasoa, täysin valmis
paketti vain myymistä, kääntämistä ja filmaamista vaille.
Kakkososassa Piraijakuiskaajassa henkilögalleriaa laajennetaan ja tarinaa syvennetään. Olen sitä moitiskellut joidenkin juonenkäänteiden oikaisuista sekä paikoin saarnaamiseen sortumisesta. Kakkonen on myös aloitusosaa tummempi sävyiltään, mutta tämä viimeinen eli Harakanloukku edustaa sarjassa todellista faunoidi-noiria.
Kakkososassa Piraijakuiskaajassa henkilögalleriaa laajennetaan ja tarinaa syvennetään. Olen sitä moitiskellut joidenkin juonenkäänteiden oikaisuista sekä paikoin saarnaamiseen sortumisesta. Kakkonen on myös aloitusosaa tummempi sävyiltään, mutta tämä viimeinen eli Harakanloukku edustaa sarjassa todellista faunoidi-noiria.
Edellisen
osan lopusta on kulunut kaksi kuukautta. Unnan ja Rufuksen rakkaustarina
näyttää lopullisesti ajautuneen karille sen jälkeen, mitä he saivat selville
Los Angelesin
-matkallaan.
Tapahtumat lähtevät kuitenkin nopeasti vyörymään, kun jengin keskeinen jäsen
joutuu metsästäjien kynsiin. Hänet on mitä ilmeisimmin viety metsästäjien
kaupunkiin Venoriin. Voimaeläinten johtaja Mumak lähettää Rufuksen ystävineen
pelastusretkelle erämaan keskellä sijaitsevaan kaupunkiin. Peitetarinana on
Joonelle järjestetty keikka Venorin tärkeimmässä yökerhossa. Matka on täynnä
vaaroja ja synkkiä uhkia. Esimerkiksi Rufuksen taipumus vajota horrokseen
tunnin pakkasessa oleilun jälkeen asettaa omat kivensä joukon polulle.
Valeasuiset
faunoidit siis kirjaimellisesti kävelevät vihollistensa keskelle. Joone
harhautuu oitis joukosta ja joutuu vaikeuksiin. Seikkailulla on seurauksena
odottamaton romanssi Joonen ja nuoren metsästäjäpojan välillä. Tällä kertaa
kuumimmat eroottiset kohtaukset menevätkin poikarakkauden piikkiin.
Hankaluuksia ja räiskettä seuraa siitäkin, että Unna on mukana
pelastuspartiossa. Rufuksen jatkuva läsnäolo on melkoinen koetus tytölle.
Venor
on todella pimeä, musta ja kammottava kaupunki, kuin Tšernobyl konsanaan, ja
sen asukkaat ovat ilottomia, synkkiä ja väkivaltaisia. Blade Runner -leffan tunnelma tulee hakematta mieleen. Mutta miten
löytää kadonnut ystävä suurkaupungista, ja onko hän enää edes hengissä? Lukijan
tuskaa helpotetaan kuvaamalla hetkittäin tapahtumia myös vangitun faunoidin
näkökulmasta. Paljastuukin varsin iljettävä ja alkeellinen huvittelumuoto,
jolla metsästäjät itseään viihdyttävät…
Faunoidisarjan
osat paisuvat kirja kirjalta, ja tässä viimeisessä on sivuja jo yli neljäsataa.
Tiivistämisen varaa olisi kuumissa kohtauksissa ja Venorin kuvauksissa ollut.
Eniten kuitenkin ihmettelen, että Salama on vetänyt mukaan vielä fantasian
kliseen ennustuksesta, jonka metsästäjät ovat kätkeneet kaupunkinsa uumeniin
tarkasti vartioituna. Ennustus putkahtaa aika puskista tarinan loppumetreillä
mutta tarjoaa kuin ihmeen kautta pisteen kaikelle, mikä vielä jää roikkumaan.
Sisäistä kukkahattutätiäni myös hieman harmittaa, että esiintymisjännitykseen
ei löydy muuta lääkettä kuin armoton viinan imeminen.
Pakko vielä lisätä jälkikäteen tähän juttuun virallinen pilkunviilausosio. Tarinassa jousella ja nuolilla on keskeinen osansa, ja yhdellä henkilöistä on mukanaan nuoliviini, ts. kotelo, jossa nuolia pidetään. Salama taivuttaa sanaa kuitenkin samalla tavalla kuin juomaa tarkoittavaa viini-sanaa, eli esimerkiksi "Poika otti lisää nuolia viinistään." Sanoilla on kuitenkin toisistaan poikkeava taivutus, joka on helppo tarkistaa sanakirjasta.
Pakko vielä lisätä jälkikäteen tähän juttuun virallinen pilkunviilausosio. Tarinassa jousella ja nuolilla on keskeinen osansa, ja yhdellä henkilöistä on mukanaan nuoliviini, ts. kotelo, jossa nuolia pidetään. Salama taivuttaa sanaa kuitenkin samalla tavalla kuin juomaa tarkoittavaa viini-sanaa, eli esimerkiksi "Poika otti lisää nuolia viinistään." Sanoilla on kuitenkin toisistaan poikkeava taivutus, joka on helppo tarkistaa sanakirjasta.
Marmatteluistani
huolimatta Harakanloukku on
edeltäjiensä ohella vetävälukuinen, viihdyttävä ja jännittävä hieman erilainen
seikkailutarina, jolla on kohderyhmässään varmasti uskolliset lukijansa.
Kannattaa kokeilla niidenkin, jotka eivät itseään kohderyhmäksi välttämättä
tunnista. Saattaa yllättyä positiivisesti!
Annukka Salama:
Harakanloukku
WSOY 2014. 446 s.
Lainattu
kirjastosta.
Harakanloukusta muissa blogeissa:
Kirjaneito hurmaantui kirjasta: Harakanloukku olikin paitsi erinomainen kirja, myös maino lukujumin purkaja. Trilogia ei ole yksi niistä, joiden viimeinen osa suistaa minut vieroitusoireiden, masennuksen ja lempihahmoni kuoleman aiheuttamalle suruajalle. Harakanloukku on yksi niistä kirjoista, jotka ahmaisee ja haluaa sitten lukea lisää. Ihan mitä vain. Vaikka puhelinluetteloita.
Morre taas hieman pettyi kirjaan ja löysi siitä tuttuja aineksia aiemmin lukemastaan (minulta nämä yhtymäkohdat menivät ohi, koska lukeneisuuteni fantasian osalta on ohuehko).
Minua paljon nuorempi Linneakin tunsi itsensä tätimäiseksi lukiessaan vällyjenpöllyttelykohtauksia :D
Notkopeikko pelkäsi turhaan pettymystä.
***
Blogikierrosta tehdessäni valaistuin ja ymmärsin, että vaikka Unnan ja Rufuksen tarina nyt päättyikin, faunoideista olisi tulossa vielä lisää kirjoja. Minua tämä oikeastaan vähän harmittaa, sillä toivoin Salaman ryhtyvä hiomaan jotain ihan uutta ideaa. Nuorella kirjailijalla on loistavat kertojanlahjat, ja haluaisin lukea häneltä jotain ihan muuta vaihteeksi. Mutta fanit lienevät ainakin onnellisia.
Harakanloukusta muissa blogeissa:
Kirjaneito hurmaantui kirjasta: Harakanloukku olikin paitsi erinomainen kirja, myös maino lukujumin purkaja. Trilogia ei ole yksi niistä, joiden viimeinen osa suistaa minut vieroitusoireiden, masennuksen ja lempihahmoni kuoleman aiheuttamalle suruajalle. Harakanloukku on yksi niistä kirjoista, jotka ahmaisee ja haluaa sitten lukea lisää. Ihan mitä vain. Vaikka puhelinluetteloita.
Morre taas hieman pettyi kirjaan ja löysi siitä tuttuja aineksia aiemmin lukemastaan (minulta nämä yhtymäkohdat menivät ohi, koska lukeneisuuteni fantasian osalta on ohuehko).
Minua paljon nuorempi Linneakin tunsi itsensä tätimäiseksi lukiessaan vällyjenpöllyttelykohtauksia :D
"Faunoiditrilogian maailma on yhdistelmä Harry
Potterien maagisuutta ja räyhää ja räväkkää nuorisokulttuuria. Toivoisin
kirjasarjalle paljon käännösoikeuksia ja näkyvyyttä maailmalla", kirjoittaa Ahmu.
Notkopeikko pelkäsi turhaan pettymystä.
***
Blogikierrosta tehdessäni valaistuin ja ymmärsin, että vaikka Unnan ja Rufuksen tarina nyt päättyikin, faunoideista olisi tulossa vielä lisää kirjoja. Minua tämä oikeastaan vähän harmittaa, sillä toivoin Salaman ryhtyvä hiomaan jotain ihan uutta ideaa. Nuorella kirjailijalla on loistavat kertojanlahjat, ja haluaisin lukea häneltä jotain ihan muuta vaihteeksi. Mutta fanit lienevät ainakin onnellisia.
Oivallinen teksti, Kirsi. Minulle faunoiditrilogia oli sellaista leppoisaa lukemista, takki auki ja sivut viuhumaan. Teininä olisin varmasti ollut sitä vimmaista fanikuntaa, nyt tyydyn tähän "tätifaneiluun". ;) Vähän kyllä kirjan lopussa muutama asia huvitti, mutta kokonaisuutena tämä oli kyllä mainio ja, kuten sanot, miksei käännettäväksi ja elokuvaruuduille. Salamalta kyllä kiinnostaa, että mitä seuraavaksi tulee. Eiköhän sieltä ilmesty muutakin kuin faunoideja, ainakin toivottavasti.
VastaaPoistaKiitos, <3 Minäkin olisin 35 vuotta sitten ollut aivan villinä näistä mainioista nuorten aikuisten sarjoista, joita nykyään on tarjolla. Kumpa ihmiset, nuoret ja vähän varttuneemmatkin, vain nyt lukisivat niitä!
PoistaNyökyttelin täällä tekstiäsi lukiessani :) Harakanloukun lopussa alkoi olla niin paljon kaikkea, että lukufiilis väistämättä lässähti hieman. Jotkut yksityiskohdat ontuivat, varsinkin Rufuksen nopea horrokseen vaipuminen ei vaikuta Suomen oloissa lainkaan uskottavalta (tuntui paikoitellen, että Salama ei itsekään tähän uskonut ja joutui selittelemään hahmojensa suulla asiaa toistuvasti) ja minuakin häiritsi tuo viini-sanan taivutus. Silti oikein viihdyttävä, mukaansatempaava ja ilahduttavan omaperäinen sarja :)
VastaaPoistaHih, kiva kuulla, että joku muukin viilaa innoissaan pilkkua :D Kiva, raikas sarja, jolle toivon paaljon lukijoita!
Poista