Perinteiden muodostuminen on
hauska ilmiö. Kaksi vuotta sitten
listasin oman lukuvuoteni 2012 dekkarikohokohdat, ja viime vuonna toistin kaavan. Miksi luopuisin hyväksi havaitusta
kaavasta nytkään? Siispä olkaa hyvät: vuoden
2014 parhaat dekkarit. Listausperiaatteet ovat nekin vanhat tutut. Kaikki
listan kirjat olen lukenut vuoden 2014 aikana, mutta kirjat eivät suinkaan ole
kaikki ilmestyneet vuonna 2014. Mukana on jopa huomattavasti vanhempi teos.
Kirjat eivät ole paremmuus- vaan lukemisjärjestyksessä. Valintaperusteena on
iloisesti subjektiivinen lukukokemukseni!
Vuoden 2013 ’kirjaskandaaleihin’ kuului ehdottomasti J. K.
Rowlingin kirjailijanimen paljastuminen. Rowling kertoo halunneensa kirjoittaa
salanimellä dekkarisarjan, mutta homma paljastui siis alkumetreillä, mikä ei
ainakaan ollut pahaksi myynnille. Erittäin ennakkoluuloisesti suhtauduin
Rowlingin dekkaritaitoihin, mutta sainkin yllättyä iloisesti. Tosin olen
nautiskellut molemmat suomennokset äänikirjoina, ja lukija Eero Saarinen on kieltämättä
taannut kuunteluelämyksen. Yhtä kaikki pidän kovasti Rowlingin karheasta
päähenkilöstä, eivätkä kirjat muutenkaan ole lainkaan hassumpia. Rowling
kunnioittaa brittidekkarin perinteitä.
2. Nemo Rossi: Rooman sudet (Arkeomysteeri I), Mafian linnut (Arkeomysteeri II) ja
2. Nemo Rossi: Rooman sudet (Arkeomysteeri I), Mafian linnut (Arkeomysteeri II) ja
Kotimainen vauhdikas nuortendekkarisarja osui ja upposi
kerralla. Historia, matkailu ja seikkailu yhdistyvät näissä Arkeomysteeri-sarjan
kirjoissa mainiolla tavalla. Asiantuntevat tekijät kirjailijanimen takana
takaavat laadun. Kirjat sopivat välipaloiksi myös aikuisille. Kaksi ensimmäistä
kirjaa sijoittuu Roomaan, mutta kolmannessa seikkaillaan Kreikassa. Neljättä
osaa jo käsittääkseni kirjoitetaan.
3. Matti Rönkä: Levantin kyy
3. Matti Rönkä: Levantin kyy
Tämän haikean kirjan lukeminen oli – no, haikeaa, sillä Levantin kyyn myötä jouduin heittämään
jäähyväiset vanhalle ystävälle Viktor Kärpälle. Vuosien mittaan vaiteliaasta ja
omien lakiensa mukaan rehdistä miehestä oli ehtinyt tosiaan tulla kuin vanha
ystävä, jonka kuulumisia oli mukava päivittää. Onneksi kirjat eivät katoa
minnekään, vaan Kärpän löytää edelleen kansien välistä. Röngän tekstit taipuvat
myös äänikirjoiksi, ja tämänkin voisin nauttia uusintana kuunneltuna.
Itävaltaan sijoittuva poliisidekkari oli virkistävää vaihtelua,
mutta erityisesti tässä esikoisdekkarissa vetosi geokätköilyn yhdistäminen
murhiin ja murhatutkimukseen. Hiukset pystyssä sai tätä lukea, eivätkä
kliseisyydetkään jaksaneet latistaa lukunautintoa. Ihan samalle tasolle ei
valittavasti yltänyt kakkosteos Sokeat linnut, vaikka ei huono ollut
sekään. Mitäköhän Poznanski tarjoilee seuraavaksi? Twitter-murhan?
5. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
5. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
Vuoden ehdottomia kohokohtia! Tämä kirja avasi silmäni ihan
kirjaimellisesti uudella tavalla. Kaupunkimaisemaa tulee tarkkailtua eri
tavalla kuin ennen, ja kameran muistikortille on tallentunut ihan mukava
graffitikokoelma. Katutaide on kiinnostavaa, töhriminen ei. Kirja on jännittävä
ja piinaava, erilainen ja raikas. Ehdottoman hyvä uutinen on, että Järvelä
kirjoittaa jatkoa parhaillaan. Luen.
Retkahdin Christian Rönbackan
hurmuripoliisisankariin Antti Hautalehtoon jo viime vuonna, joten
malttamattomana odotin kolmannen romaanin ilmestymistä. Yhtään ei tarvinnut
pettyä! Hylätty mielisairaalan hallintorakennus hallitsee taajamaa, jonne Antti
asettuu asumaan talonsa palon jälkeen. Karmiva rakennus liittyy luonnollisesti
myös Antin tutkimaan kummalliseen tapaukseen, joka alkaa tyhjien hautojen
löytymisellä eri puolilta Porvoota. Tiukkaa huulenheittoa ja kiperiä
tilanteita! Lisää odotetaan.
Yhdistetään neiti Marple, Sheldon
Cooper ja Lucrezia Borgia ja kutistetaan lopputulos 11-vuotiaaksi, niin saadaan
aikaan hurmaava salapoliisi Flavia de Luce. Omintakeinen tyttö asuu
hajamielisen isän ja nurjamielisten sisarien kanssa rapistuvassa talossa
brittiläisen pikkukaupungin liepeillä 1950-luvun alussa. Idyllisessä maisemassa
tapahtuu raakoja murhia, jotka Flavia onnistuu enemmän tai vähemmän selvittämään.
Idea kuulosti ennakkoon arveluttavalta, mutta tempauduin täysin Flavian
vietäväksi.
Sain kipinän tutustua Hietikon
tuotantoon lukiessani rikosnovelliantologiaa Joulukalenteri, jossa
Hietikon novelli erottuu muutaman muun helmen ohella edukseen erilaisuudellaan.
Jostain syystä varsin miehekäs huumori iski minuun, samoin Hietikon hyvin
persoonallinen kieli. Näkemiin Shosanna
on biker-trilogian keskimmäinen ja toistaiseksi ainoa lukemani osa. Romaani
alkaa kuvottavalla kuvauksella snuff-filmin teosta, eikä meno muutenkaan kovin
aurinkoista ole. Virkistävän erilaista kuitenkin.
Luin viime vuonna useitakin vanhoja
brittidekkareita, muun muassa koko Josephine
Teyn Alan Grant -sarjan. Parhaiden lukukokemusten joukkoon tältä
nostalgiaosastolta nousi kuitenkin Kuolleet
kirjatoukat Oxfordin ja huumorin ansiosta. Olisipa herkullista nähdä tästä
tehty brittiläinen tv-elokuva! Suuri osa vitseistä taisi mennä yli hilseeni,
mutta silti nautin ja hihittelin. Lisäksi kirjailija roikottaa ratkaisua aivan
lukijan nenän edessä, mutta tajuaako sitä? En minä ainakaan!
Aivan vuoden viimeisinä päivinä vasta
tulin tarttuneeksi tähän ohittamattomaan helmeen! Seitsemän suomalaista
eturivin miesdekkaristia on kirjoittanut rikosnovellin antologiaan. Joukosta on
vaikea nostaa mitään tiettyä novellia esille, koska kaikki ovat laatutavaraa. Oli
mukavaa tavata vanhoja tuttuja, kuten Sakari Koskinen, ja saada uusia
lukuvinkkejä tekijöistä, joiden tuotantoon on nyt vihdoin ja viimein
tutustuttava paremmin. Kirjan idea on mainio, sillä novellien muodossa on
nimenomaan helppoa tutustua entuudestaan itselle vieraiden kirjailijoiden
tyyliin. Suosittelen lämpimästi!
Tässä siis poimintani vuoden 2014
dekkarihuipuiksi. Dekkareita luin jälleen viitisenkymmentä. Tunkua
kärkikymmenikköön oli jonkin verran, ja jouduin karsimaan kymmenkunta muuta,
jotka myös olisivat voineet hyvinkin joukkoon mahtua. Monta hyvää dekkaria jäi
myös odottamaan lukuvuoroaan tämän vuoden puolelle. Dekkarien ystävällä ei
ainakaan ole hyvästä luettavasta puutetta. Tarjonta on monipuolinen ja runsas
vuodesta toiseen.
Hieman olen ällistynyt, että kymmenen kärkeeni mahtui vain kaksi naiskirjailijaa. Kotimaiset tekijätkin nappasivat vain kuusi kärkisijaa, vaikka mielestäni luen todella paljon nimenomaan suomalaista kirjallisuutta, myös dekkareita.
Millaisia dekkarihuippuja Sinun
lukuvuoteesi osui?
Vuoden 2012 parhaat dekkarit
Vuoden 2013 parhaat dekkarit
Vuoden 2012 parhaat dekkarit
Vuoden 2013 parhaat dekkarit
Minä luin 2014 yllättävän vähän dekkareita. Niissäkin meni kovasti tuonne historiallisen puolelle eli Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä ja sitten Jyrki Heinon Kellari ja Kello kuuluvat minun viime vuoden dekkarikohokohtiini, samoin kuin tietysti Nina Hurman kieltolain aikaan sijoittuvat kirjat. Lisäksi tykkäsin englanninkielisistä "dekkareista", joissa seikkaili reippaita nuoria tyttöjä. Niitä tuli luettua parikin sarjaa. Sellaista sopivaa sohvaviihdettä.
VastaaPoistaNoista ylläolevista olen lukenut Bradleyta (tykkäsin valtavasti) ja tietysti Galbraithit, jotka minulla päätyivät vähän siihen "ihan kiva"-kategoriaan...
Yön sydän on jäätä karsiutui listaltani täpärästi, tykkäsin kovasti ajankuvasta ja tyylistä. Jatkoa odotan sille! Kello on luettavien pinossa edelleen, noloa kyllä. Hatuntekijän kuolema taas on loputtomalla lukulistallani :D Historiallinen dekkari on kovasti mieleeni.
VastaaPoistaNäistä olen lukenut Näkemiin Shosannan, Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Galbraithit, tai jälkimmäinen on vielä kesken. Viime vuosi oli minulle vähän laiha dekkarivuosi, niin määrän kuin laadunkin puolesta. Joitakin valopilkkuja on jäänyt mieleen: ainakin Hiekkapellon uusin, samoin Palokaski-sarjan avaus. Viime talvena kuuntelin äänikirjana Jään muistin, ehkä se tosin on enemmän jännäri kuin dekkari, mutta hyvä yhtä kaikki. Äänikirjana meni myös Anna Janssonin kirjoista joku ja uutuuksista Nimikirjainmurhat, mutta ne eivät lopulta jääneet kovin elämyksellisinä mieleen, vaikka ok ajanvietettä olivatkin.
VastaaPoistaHiekkapellon uusin tipahti sekin niukasti tältä listalta, vaikka vastasi mainiosti Kolibrin asettamiin odotuksiin. Hiekkapelto on vahva suomalainen dekkaristi. Palokaski-sarja taas ei ole kiinnostanut mua yhtään. Pitäisikö?
PoistaNimikirjainmurhia kuuntelen parhaillaan. Vielä vaikea sanoa mitään.
Bradley ja Galbraith olivat hyviä dekkarinimiä myös minulle viime vuonna. Poznanskiin en ehtinyt tutustua, mutta ehtiipä tuota tänäkin vuonna. :) Tyttö ja pommi -kirjan luin tämän vuoden puolella, ja se oli yllättävän hyvä, vaikka ehkä itse mielsin sen enemmän jännäriksi. Se jäikin sopivasti auki lopusta, joten kiva että sille tulee jatkoa. :)
VastaaPoistaLisäänpä tähän vielä loppuvuoden dekkarihuipun eli Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Sebastian Bergman -sarjan, jonka kolme suomennettua osaa luin joulun- ja uudenvuodenpyhien aikaan. Jäin aivan koukkuun, vaikka Bergmanin ihmissuhdesotkut muistuttivat välillä lähinnä saippuasarjaa. Mutta olihan noissa kirjoissa muutama murhakin mausteena. :)
PoistaGenren määrittely on aina pulmallista, ja minun kielessäni dekkari on jonkinlainen yläkäsite kaikelle jännitys- ja rikoskirjallisuudelle. Tytössä ja pommissa ei ole kyse perinteisestä salapoliisitarinasta, kaukana siitä, mutta sopii silti luokitukseen :D
PoistaPitääpä laittaa korvan taa tuo Bergman-sarjakin, kiitos vinkistä!
Tuli noita dekkareiksi luokiteltavia luettua näköjään reilu kymmenen, ja vaikka olenkin mielestäni enemmän mieltynyt enemmän brittiläiseen arvoitusdekkariin niin parhaat olivat kuitenkin amerikkalaista noiria: Casparyn Laura ja Hammettin Lasiavain.
VastaaPoistaSuomalaisia ei tullut luettua yhtään mutta toisaalta pari italialaista, yksi venäläinen ja japanilainen rikkovat vähän anglomaniaa...
Koetan aina välillä rikkoa tuota Pohjoismaat-Britannia-Suomi-kolmiota, johon tunnun yleensä jumittavani. Viime vuonna onnistuin hiekosti, Poznanski taitaa olla ainoa yritys.
PoistaMinun listaani kuuluu suosikkini Kallentoft Mons Viides vuodenaika, Anne Holt Kuollut kulma, Patricia Cornwell Tomuksi ja tuhkaksi, Jyrki Heino Kello, Kaaberbol&Friis Hiljainen huomaamaton murha, Nina Hurma Hatuntekijän kuolema, Jo Nesbo Isänsä poika, Alan Bradleyn molemmat kirjat, Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit ja Salla Simukan Musta kuin eebenpuu. Marikan dekkarikesä houkutteli lukemaan dekkareita :)
VastaaPoistaKallentoftia mulla on jo hankittunakin, joten aion lukea! Kovasti on niitä kehuttu. Paratiisiuhritkin olisi listalla, muttei viime vuonna vielä ehtinyt luentaan. Liikaa kirjoja? :D
PoistaKiitos tästä! Juuri intouduin itsekin Flavia de Luceen Piiraan myötä, varmasti tulee jatko-osatkin luettua. Järveläkin olisi lukulistalla... ja Rönnbackaan olen samaten tykästynyt, äänikirjoina.
VastaaPoistaIhanaa dekkarivuotta 2015 sulle!
Kiitos, tainnuttavan hyvää dekkarivuotta Sinullekin! Minä kuuntelin Rönnbackan keskimmäisen kirjan äänikirjana, ja voisin kuunnella loputkin uusintoina. Toimii hyvin!
PoistaItse olen niin huono tarttumaan uusiin dekkareihin, kun vanhojakin on niin monta lukematta ja joku vanhempiin aikoihin kirjoitetussa kiehtoo, mutta minun täytynee tutustua tarkemmin Flavia de Luceen.
VastaaPoistaAlan Bradley kirjoittaa mukavan nostalgisesti, suosittelen ainakin kokeilemaan :D
PoistaIso kiitos! Tästä sain taas todella monta hyvää lukuvinkkiä tulevaan vuoteen. Antologiasta kiinnostuin, mutta en ole sitä vielä hankkinut. Nytpä kyllä hankin :)
VastaaPoistaTuo antologia oli kyllä todella iloinen yllätys! Toivottavasti se tavoittaa lukijansa.
PoistaTämä listasi oli mielenkiintoinen -- en ole lukenut näistä yhtäkään, en edes näiltä kirjailijoilta... Liikun dekkarilukemisteni kanssa jossain ihan muualla :). Mikä osoittaa sen, että dekkareita on hirvittävät määrät. Viime vuonna luin ainakin Vera Valan uusimman, Marco Vichin Death in Florence, Jan Mårtensonia ja Matti Laineen Merkitty mies... Kaikki hyviä ja viihdyttäviä omalla tavallaan.
VastaaPoistaTotta! Dekkareita ja jännityskirjallisuutta on tarjolla laidasta laitaan. Se on loistava juttu, koska siten jokainen voi löytää itselleen mieluista luettavaa. Tällaisen ahmatin kannalta se taas on sikäli huono juttu, että millään ei vain ehdi kaikkea hienoa ja kiinnostavaa! (Ensimmäisen maailman ongelma, indeed...)
PoistaListaasi oli tosi mielenkiintoista tutkia! Minulla oli aivan kummallinen dekkarivuosi 2014, sillä luin vain kolme dekkaria koko vuonna, yhden vanhan Morsen, Järvelän Tytön ja Pommin, ja sen Joulukalenteri-novelliantologian. Tänä vuonna olen päättänyt lukea vähintään yhden dekkarin kuukaudessa, ja toistaiseksi olen onnistunut pysymään tavoitteessa, sillä sain luettua heti tammikuun alussa uusimman Fossumin.
VastaaPoistaNoista sinun listaamistasi erityisesti kiinnostavat Vii5i ja Flavia de Luce -dekkarit. Seuraava dekkarini tulee kuitenkin olemaan eräs vanha brittiklassikko, joka minun on pakko lukea ensi viikolla, sillä siitä on kirjastossa varaus seuraavalle. :)
Kiva kuulla, kiitos! Kylläpä selviydyit vuodesta vähillä dekkareilla :D Tuo yksi kuukaudessa on ihan hyvä tavoite, seurailen sitä! Brittiklassikoiden tutkailua on minullakin suunnitelmissa, jos ei tänä niin jonain vuonna.
PoistaListasi oli tosi monipuolinen ja mielenkiintoinen. Ainoa tuttu on Matti Rönkä, jolta olenkin lukenut kaikki muut paitsi viimeisen, mutta tästä saikin hyviä vinkkejä seuraavalle kirjastokäynnille. Viime vuonna en lukenut kovin montaa dekkaria, mutta listani kärkeen nousee Kati Hiekkapelto ja Virpi Hämeen-Anttila. Jostain syystä pidän naisten kirjoittamista dekkareista...
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi sekä Hiekkapeltoa että Hämeen-Anttilaa! Suomessa on paljon taitavia naisdekkaristeja.
PoistaUlkomaisista dekkaristeista kolahtivat mainitsemasi Ursula Poznanskin lisäksi Gillian Flynn ja Kristina Ohlsson. Kotimaisista vaikutuksen tekivät Max Mannerin Bandiitti sekä kirjoituskilpailun voittanut Juha Oinonen esikoiskirjallaan Koston kuriiri.
VastaaPoista