Vuoden 2014 parhaat dekkarit

Perinteiden muodostuminen on hauska ilmiö. Kaksi vuotta sitten listasin oman lukuvuoteni 2012 dekkarikohokohdat, ja viime vuonna toistin kaavan. Miksi luopuisin hyväksi havaitusta kaavasta nytkään? Siispä olkaa hyvät: vuoden 2014 parhaat dekkarit. Listausperiaatteet ovat nekin vanhat tutut. Kaikki listan kirjat olen lukenut vuoden 2014 aikana, mutta kirjat eivät suinkaan ole kaikki ilmestyneet vuonna 2014. Mukana on jopa huomattavasti vanhempi teos. Kirjat eivät ole paremmuus- vaan lukemisjärjestyksessä. Valintaperusteena on iloisesti subjektiivinen lukukokemukseni!

1. Robert Galbraith: Käen kutsu ja Silkkiäistoukka 

Vuoden 2013 ’kirjaskandaaleihin’ kuului ehdottomasti J. K. Rowlingin kirjailijanimen paljastuminen. Rowling kertoo halunneensa kirjoittaa salanimellä dekkarisarjan, mutta homma paljastui siis alkumetreillä, mikä ei ainakaan ollut pahaksi myynnille. Erittäin ennakkoluuloisesti suhtauduin Rowlingin dekkaritaitoihin, mutta sainkin yllättyä iloisesti. Tosin olen nautiskellut molemmat suomennokset äänikirjoina, ja lukija Eero Saarinen on kieltämättä taannut kuunteluelämyksen. Yhtä kaikki pidän kovasti Rowlingin karheasta päähenkilöstä, eivätkä kirjat muutenkaan ole lainkaan hassumpia. Rowling kunnioittaa brittidekkarin perinteitä.

2. Nemo Rossi: Rooman sudet (Arkeomysteeri I), Mafian linnut (Arkeomysteeri II) ja

Jumalista seuraava (Arkeomysteeri III) 

Kotimainen vauhdikas nuortendekkarisarja osui ja upposi kerralla. Historia, matkailu ja seikkailu yhdistyvät näissä Arkeomysteeri-sarjan kirjoissa mainiolla tavalla. Asiantuntevat tekijät kirjailijanimen takana takaavat laadun. Kirjat sopivat välipaloiksi myös aikuisille. Kaksi ensimmäistä kirjaa sijoittuu Roomaan, mutta kolmannessa seikkaillaan Kreikassa. Neljättä osaa jo käsittääkseni kirjoitetaan.

3. Matti Rönkä: Levantin kyy 

Tämän haikean kirjan lukeminen oli – no, haikeaa, sillä Levantin kyyn myötä jouduin heittämään jäähyväiset vanhalle ystävälle Viktor Kärpälle. Vuosien mittaan vaiteliaasta ja omien lakiensa mukaan rehdistä miehestä oli ehtinyt tosiaan tulla kuin vanha ystävä, jonka kuulumisia oli mukava päivittää. Onneksi kirjat eivät katoa minnekään, vaan Kärpän löytää edelleen kansien välistä. Röngän tekstit taipuvat myös äänikirjoiksi, ja tämänkin voisin nauttia uusintana kuunneltuna.

4. Ursula Poznanski: Vii5i 

Itävaltaan sijoittuva poliisidekkari oli virkistävää vaihtelua, mutta erityisesti tässä esikoisdekkarissa vetosi geokätköilyn yhdistäminen murhiin ja murhatutkimukseen. Hiukset pystyssä sai tätä lukea, eivätkä kliseisyydetkään jaksaneet latistaa lukunautintoa. Ihan samalle tasolle ei valittavasti yltänyt kakkosteos Sokeat linnut, vaikka ei huono ollut sekään. Mitäköhän Poznanski tarjoilee seuraavaksi? Twitter-murhan?

5. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Vuoden ehdottomia kohokohtia! Tämä kirja avasi silmäni ihan kirjaimellisesti uudella tavalla. Kaupunkimaisemaa tulee tarkkailtua eri tavalla kuin ennen, ja kameran muistikortille on tallentunut ihan mukava graffitikokoelma. Katutaide on kiinnostavaa, töhriminen ei. Kirja on jännittävä ja piinaava, erilainen ja raikas. Ehdottoman hyvä uutinen on, että Järvelä kirjoittaa jatkoa parhaillaan. Luen.

6. Christian Rönnbacka: Rakennus 31 

Retkahdin Christian Rönbackan hurmuripoliisisankariin Antti Hautalehtoon jo viime vuonna, joten malttamattomana odotin kolmannen romaanin ilmestymistä. Yhtään ei tarvinnut pettyä! Hylätty mielisairaalan hallintorakennus hallitsee taajamaa, jonne Antti asettuu asumaan talonsa palon jälkeen. Karmiva rakennus liittyy luonnollisesti myös Antin tutkimaan kummalliseen tapaukseen, joka alkaa tyhjien hautojen löytymisellä eri puolilta Porvoota. Tiukkaa huulenheittoa ja kiperiä tilanteita! Lisää odotetaan.

7. Alan Bradley: Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä 

Yhdistetään neiti Marple, Sheldon Cooper ja Lucrezia Borgia ja kutistetaan lopputulos 11-vuotiaaksi, niin saadaan aikaan hurmaava salapoliisi Flavia de Luce. Omintakeinen tyttö asuu hajamielisen isän ja nurjamielisten sisarien kanssa rapistuvassa talossa brittiläisen pikkukaupungin liepeillä 1950-luvun alussa. Idyllisessä maisemassa tapahtuu raakoja murhia, jotka Flavia onnistuu enemmän tai vähemmän selvittämään. Idea kuulosti ennakkoon arveluttavalta, mutta tempauduin täysin Flavian vietäväksi.

                 

8. Harri V. Hietikko: Näkemiin Shosanna

Sain kipinän tutustua Hietikon tuotantoon lukiessani rikosnovelliantologiaa Joulukalenteri, jossa Hietikon novelli erottuu muutaman muun helmen ohella edukseen erilaisuudellaan. Jostain syystä varsin miehekäs huumori iski minuun, samoin Hietikon hyvin persoonallinen kieli. Näkemiin Shosanna on biker-trilogian keskimmäinen ja toistaiseksi ainoa lukemani osa. Romaani alkaa kuvottavalla kuvauksella snuff-filmin teosta, eikä meno muutenkaan kovin aurinkoista ole. Virkistävän erilaista kuitenkin.

9. Robert Robinson: Kuolleet kirjatoukat 

Luin viime vuonna useitakin vanhoja brittidekkareita, muun muassa koko Josephine Teyn Alan Grant -sarjan. Parhaiden lukukokemusten joukkoon tältä nostalgiaosastolta nousi kuitenkin Kuolleet kirjatoukat Oxfordin ja huumorin ansiosta. Olisipa herkullista nähdä tästä tehty brittiläinen tv-elokuva! Suuri osa vitseistä taisi mennä yli hilseeni, mutta silti nautin ja hihittelin. Lisäksi kirjailija roikottaa ratkaisua aivan lukijan nenän edessä, mutta tajuaako sitä? En minä ainakaan!

10.  Rikos - 7 rikostarinaa 

Aivan vuoden viimeisinä päivinä vasta tulin tarttuneeksi tähän ohittamattomaan helmeen! Seitsemän suomalaista eturivin miesdekkaristia on kirjoittanut rikosnovellin antologiaan. Joukosta on vaikea nostaa mitään tiettyä novellia esille, koska kaikki ovat laatutavaraa. Oli mukavaa tavata vanhoja tuttuja, kuten Sakari Koskinen, ja saada uusia lukuvinkkejä tekijöistä, joiden tuotantoon on nyt vihdoin ja viimein tutustuttava paremmin. Kirjan idea on mainio, sillä novellien muodossa on nimenomaan helppoa tutustua entuudestaan itselle vieraiden kirjailijoiden tyyliin. Suosittelen lämpimästi!

Tässä siis poimintani vuoden 2014 dekkarihuipuiksi. Dekkareita luin jälleen viitisenkymmentä. Tunkua kärkikymmenikköön oli jonkin verran, ja jouduin karsimaan kymmenkunta muuta, jotka myös olisivat voineet hyvinkin joukkoon mahtua. Monta hyvää dekkaria jäi myös odottamaan lukuvuoroaan tämän vuoden puolelle. Dekkarien ystävällä ei ainakaan ole hyvästä luettavasta puutetta. Tarjonta on monipuolinen ja runsas vuodesta toiseen.

Hieman olen ällistynyt, että kymmenen kärkeeni mahtui vain kaksi naiskirjailijaa. Kotimaiset tekijätkin nappasivat vain kuusi kärkisijaa, vaikka mielestäni luen todella paljon nimenomaan suomalaista kirjallisuutta, myös dekkareita. 

Millaisia dekkarihuippuja Sinun lukuvuoteesi osui?

Vuoden 2012 parhaat dekkarit
Vuoden 2013 parhaat dekkarit