Kirjat ovat oivallisia
lahjoja, ja tapanani on antaa aina kirjalahja, jos se suinkin on mahdollista.
Taannoisella kulttuurireissulla Turussa käteen sattui teos, joka ystäväni ja
minun mielestäni sopi kuin nenä päähän eräälle kolmannelle henkilölle. Koska suunnitteilla
oli jo kolminkeskinen tapaaminen ystävien kesken, päätimme ostaa tämän kirjan
lahjaksi ja tuliaiseksi. Tunnustetaan tässä nyt myös julkisesti, että luin
tämän lahjaksi ostetun kirjan ensin itse…
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen
toimittama novellikokoelma Sanasinfonia on
kerrassaan mainio idea. Säveltäjä Jean Sibeliuksen
juhlavuoden kunniaksi on järjestetty monenlaista, on juhlanäyttelyä Ateneumissa
ja erilaisia julkaisuja ja tapahtumia. Kirjallisesti suuntautuneelle on
kuitenkin mannaa ajatus novellikokoelmasta, jonka aiheena on säveltäjä Jean
Sibelius. Haanpää ja Riikonen ovat saaneet antologiaan mukaan suomalaisia
kirjallisuuden kärkinimiä kaikkiaan kahdeksan kappaletta:
Emmi Itäranta
Emmi Itäranta
Olli Jalonen
Anneli Kanto
Maritta Lintunen
Jarkko Martikainen
Miina Supinen
Petri Tamminen
Jyrki Vainonen
Kirjan lopussa esitellään
kukin kirjoittaja, ja osa on muutamalla sanalla avannut suhdettaan Sibeliukseen
sekä novellinsa lähtökohtia. Kirjoittajat ovat saaneet vapaat kädet
säveltäjästä kirjoittamiseen, ja se näkyy herkullisesti lopputuloksessa!
Monet kirjailijat on helppoa
tunnistaa tyylistään tässäkin antologiassa. Petri Tamminen on armoitettu vääräleuka, ja niinpä hän on ottanut
teemakseen säveltäjän hiukset. Nuoruudenkuvissahan Sibelius on tuuheatukkainen
komistus, vanhemmiten sitten aivan kalju. Miten siinä niin kävi ja mitä siitä
kansallisaarre itse ajatteli, selviää Tammisen novellista Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa.
Maritta Lintusen Rapallo-novellissa on tyystin
toinen tunnelma. Minäkertojana on säveltäjä itse. Taiteilija tavataan Ainolasta
miettimässä menneitä. Aino punnitsee elettyä elämää ja avioliittoa kylmän
analyyttisesti.
– Vastaa! Miten valitsisit nyt kun tiedät minusta
kaiken?
Aino
pysähtyy, jää seisomaan selin.
– Jos unohdan Rapallon, tekisin samoin.
Aino kerää
tummat musliinihelmat käsiinsä, nousee kivetyt portaat pihatasanteelle ja
kääntyy hitaasti kohti.
– Mutta jos muistelen Rapalloa, valitsisin toisin.
Tässä keskustelussa avataan
avioliiton kipeä kohta viileästi ja kylmästi kuin kirurgin veitsellä. Jos
lukijalle eivät Rapallon tapahtumat novellista vielä aukea, voi kirjan lopusta
vilkaista pientä elämäkerrallista tiivistelmää, josta löytyy selitys.
Sibelius on saanut olla
novelleissa myös aivan sivujuonteena, jos kirjailija on niin halunnut. Olli Jalosen novellissa Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry. on
päädytty juuri tällaiseen ratkaisuun. Innoittajana on toiminut kodin seinällä
riippunut Sibelius-taulu, joka sitten omalla tavallaan on päässyt mukaan
novelliinkin. Isoäidin mieltä painanut varkausasia selviää, mutta muuten
novelli jää kutkuttavan avoimeksi.
Jarkko Martikainen oli minulle entuudestaan tuntematon nimi, mutta novellissa Jossain on ruoho vihreäpää meno äityy
mukavan absurdiksi. Rahahuolissaan rypevä Sibelius päättää lähteä Helsinkiin,
lopettaa säveltämisen ja ryhtyä harjoittamaan jotakin tavallista käytännön
ammattia. Valitettavasti hyvistä aikomuksista ei tule mitään, kun
kansankuppilassakin julkkis tunnistetaan ja häntä aletaan ahdistella
vaatimuksilla.
Jyrki Vainosella on usein kirjoissaan lintu-motiiveja ja kauhutunnelmaa, niin tälläkin
kertaa. Novellin nimi on Lintu.
Päähenkilö on vaimonsa menettänyt mies, joka ei ole selvinnyt surustaan. Vaimo
on soittanut pianollaan usein Sibeliusta, ja nyt miehellä on pakkomielle
Tuonelan joutsenesta, joka seisauttaa veret niiltä, jotka sen pääsevät
näkemään. Yleisöä onkin jo sopivasti lämmitelty…
Sibeliuksen kahdeksas
sinfonia on kuuluisa siksi, että se jäi kesken/säveltäjä tuhosi sen/se katosi. Miina Supinen on tarttunut tähän
kutkuttavaan aiheeseen novellissa Kadonnut
sinfonia, ja niinpä Musiikkitalossa kuullaankin maailmansensaatio, eli
Sibeliuksen kahdeksas. Mutta miten kummassa sävellys on löytynyt?
Syvä iskumme on -novelli on Anneli Kannon
käsialaa. Kanto vaihtelee novellissaan näkökulmia nopeasti leikkaamalla, ja
monien nimeämättömien minäkertojien käy novellissa köpelösti. Ei ihme, sillä
eletään kansalaissodan sekasortoisia hetkiä. Säveltäjä Toivo Kuula soittaa omaa Suojeluskuntamarssiaan,
mutta jääkärit haluavat vain kuulla Sibeliuksen heille säveltämän marssin.
Mystisimmän novellin
antologiaan on kirjoittanut Emmi
Itäranta. Luukanteleen kantajan
tapahtumat sijoittuvat rinnakkaistodellisuuteen, jossa erikoinen parivaljakko
kiertää Eurooppaa karkottamassa demoneja. John S_ soittaa luista kannelta, ja
hänen kumppaninsa, minäkertoja eli luotteenkirjaaja merkitsee syntyvän
sävellyksen muistiin. Mitä haastavampi demoni on karkotettavana, sitä
lumoavampaa musiikkia syntyy. Mutta säveltämistapa on omalla tavallaan tuhoisan
kuluttavaa. Pieneksi hetkeksi verho tuntuu raottuvan toiseen todellisuuteen.
Novelli on hieno, ja siitä tulivat mieleen muun muassa Sherlock Holmes
-novellit ja Edgar Allan Poen tyyli.
Sanasinfonia on siis
oivallinen oivallus tekijöiltään! Sen nautiskeluun annan saman reseptin kuin
aiemminkin novellien kanssa: Luetaan teksti kerrallaan ja annetaan rauhassa
sulaa hetki ennen seuraavan ahmaisua. Mielellään puuhataan jotain muuta kunkin
novellin jälkeen.
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia.
Novelleja Sibeliuksesta.
Karisto 2015. 148 s.
Ostettu lahjaksi ystävälle
ja luettu ensin itse!
Kuulostaapa kiinnostavalta sisällöltä!
VastaaPoistaTämä odottaa minullakin lukupinossa. ja Emmi Itärannan novelliin olen ladannut suurimmat ennakko-odotukset. :) Ja oletpas rohkea, kun uskaltauduit lukemaan lahjakirjaa.... minä olisin varmaan kaatanut teemukin kirjalle tms. )
VastaaPoistaRiskejä on otettava :D Jos noin olisi käynyt, olisi vain ollut kurvattava kirjakaupan kautta!
PoistaTämä on minullakin tulossa lukuun aivan pikapuolin. Odotan kirjalta paljon, ja kirjoituksesi kyllä lupaa hyvää. :) Erinomainen tekijäkaarti tässä ainakin on!
VastaaPoistaMinä en ollut aiemmin lainkaan noteerannut näin kiinnostavaa teosta. Kiitos vinkistä!
VastaaPoista