Haanpää ja Riikonen (toim.): Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta

Kirjat ovat oivallisia lahjoja, ja tapanani on antaa aina kirjalahja, jos se suinkin on mahdollista. Taannoisella kulttuurireissulla Turussa käteen sattui teos, joka ystäväni ja minun mielestäni sopi kuin nenä päähän eräälle kolmannelle henkilölle. Koska suunnitteilla oli jo kolminkeskinen tapaaminen ystävien kesken, päätimme ostaa tämän kirjan lahjaksi ja tuliaiseksi. Tunnustetaan tässä nyt myös julkisesti, että luin tämän lahjaksi ostetun kirjan ensin itse…

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Sanasinfonia on kerrassaan mainio idea. Säveltäjä Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi on järjestetty monenlaista, on juhlanäyttelyä Ateneumissa ja erilaisia julkaisuja ja tapahtumia. Kirjallisesti suuntautuneelle on kuitenkin mannaa ajatus novellikokoelmasta, jonka aiheena on säveltäjä Jean Sibelius. Haanpää ja Riikonen ovat saaneet antologiaan mukaan suomalaisia kirjallisuuden kärkinimiä kaikkiaan kahdeksan kappaletta:

Emmi Itäranta

Olli Jalonen

Anneli Kanto

Maritta Lintunen

Jarkko Martikainen

Miina Supinen

Petri Tamminen

Jyrki Vainonen

Kirjan lopussa esitellään kukin kirjoittaja, ja osa on muutamalla sanalla avannut suhdettaan Sibeliukseen sekä novellinsa lähtökohtia. Kirjoittajat ovat saaneet vapaat kädet säveltäjästä kirjoittamiseen, ja se näkyy herkullisesti lopputuloksessa!

Monet kirjailijat on helppoa tunnistaa tyylistään tässäkin antologiassa. Petri Tamminen on armoitettu vääräleuka, ja niinpä hän on ottanut teemakseen säveltäjän hiukset. Nuoruudenkuvissahan Sibelius on tuuheatukkainen komistus, vanhemmiten sitten aivan kalju. Miten siinä niin kävi ja mitä siitä kansallisaarre itse ajatteli, selviää Tammisen novellista Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa.

Maritta Lintusen Rapallo-novellissa on tyystin toinen tunnelma. Minäkertojana on säveltäjä itse. Taiteilija tavataan Ainolasta miettimässä menneitä. Aino punnitsee elettyä elämää ja avioliittoa kylmän analyyttisesti.

– Vastaa! Miten valitsisit nyt kun tiedät minusta kaiken?

  Aino pysähtyy, jää seisomaan selin.

– Jos unohdan Rapallon, tekisin samoin.

  Aino kerää tummat musliinihelmat käsiinsä, nousee kivetyt portaat pihatasanteelle ja kääntyy hitaasti kohti.

– Mutta jos muistelen Rapalloa, valitsisin toisin.

Tässä keskustelussa avataan avioliiton kipeä kohta viileästi ja kylmästi kuin kirurgin veitsellä. Jos lukijalle eivät Rapallon tapahtumat novellista vielä aukea, voi kirjan lopusta vilkaista pientä elämäkerrallista tiivistelmää, josta löytyy selitys.

Sibelius on saanut olla novelleissa myös aivan sivujuonteena, jos kirjailija on niin halunnut. Olli Jalosen novellissa Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry. on päädytty juuri tällaiseen ratkaisuun. Innoittajana on toiminut kodin seinällä riippunut Sibelius-taulu, joka sitten omalla tavallaan on päässyt mukaan novelliinkin. Isoäidin mieltä painanut varkausasia selviää, mutta muuten novelli jää kutkuttavan avoimeksi.

Jarkko Martikainen oli minulle entuudestaan tuntematon nimi, mutta novellissa Jossain on ruoho vihreäpää meno äityy mukavan absurdiksi. Rahahuolissaan rypevä Sibelius päättää lähteä Helsinkiin, lopettaa säveltämisen ja ryhtyä harjoittamaan jotakin tavallista käytännön ammattia. Valitettavasti hyvistä aikomuksista ei tule mitään, kun kansankuppilassakin julkkis tunnistetaan ja häntä aletaan ahdistella vaatimuksilla.

Jyrki Vainosella on usein kirjoissaan lintu-motiiveja ja kauhutunnelmaa, niin tälläkin kertaa. Novellin nimi on Lintu. Päähenkilö on vaimonsa menettänyt mies, joka ei ole selvinnyt surustaan. Vaimo on soittanut pianollaan usein Sibeliusta, ja nyt miehellä on pakkomielle Tuonelan joutsenesta, joka seisauttaa veret niiltä, jotka sen pääsevät näkemään. Yleisöä onkin jo sopivasti lämmitelty…

Sibeliuksen kahdeksas sinfonia on kuuluisa siksi, että se jäi kesken/säveltäjä tuhosi sen/se katosi. Miina Supinen on tarttunut tähän kutkuttavaan aiheeseen novellissa Kadonnut sinfonia, ja niinpä Musiikkitalossa kuullaankin maailmansensaatio, eli Sibeliuksen kahdeksas. Mutta miten kummassa sävellys on löytynyt?

Syvä iskumme on -novelli on Anneli Kannon käsialaa. Kanto vaihtelee novellissaan näkökulmia nopeasti leikkaamalla, ja monien nimeämättömien minäkertojien käy novellissa köpelösti. Ei ihme, sillä eletään kansalaissodan sekasortoisia hetkiä. Säveltäjä Toivo Kuula soittaa omaa Suojeluskuntamarssiaan, mutta jääkärit haluavat vain kuulla Sibeliuksen heille säveltämän marssin.

Mystisimmän novellin antologiaan on kirjoittanut Emmi Itäranta. Luukanteleen kantajan tapahtumat sijoittuvat rinnakkaistodellisuuteen, jossa erikoinen parivaljakko kiertää Eurooppaa karkottamassa demoneja. John S_ soittaa luista kannelta, ja hänen kumppaninsa, minäkertoja eli luotteenkirjaaja merkitsee syntyvän sävellyksen muistiin. Mitä haastavampi demoni on karkotettavana, sitä lumoavampaa musiikkia syntyy. Mutta säveltämistapa on omalla tavallaan tuhoisan kuluttavaa. Pieneksi hetkeksi verho tuntuu raottuvan toiseen todellisuuteen. Novelli on hieno, ja siitä tulivat mieleen muun muassa Sherlock Holmes -novellit ja Edgar Allan Poen tyyli.

Sanasinfonia on siis oivallinen oivallus tekijöiltään! Sen nautiskeluun annan saman reseptin kuin aiemminkin novellien kanssa: Luetaan teksti kerrallaan ja annetaan rauhassa sulaa hetki ennen seuraavan ahmaisua. Mielellään puuhataan jotain muuta kunkin novellin jälkeen.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta.

Karisto 2015. 148 s.

Ostettu lahjaksi ystävälle ja luettu ensin itse!