Ruotsalaisten dekkaristien
monilukuiseen kermaan on jo pitkään kuulunut Jens Lapidus, joka omalla laskelmoidun renttumaisen sliipatulla
olemuksellaan (ks. kuva vaikka täältä)
on onnistunut pitämään minut toistaiseksi kaukana kirjoistaan.
Lakimiestaustaisen Lapiduksen teokset sijoittuvat Tukholman alamaailmaan, ja Stockholm
noir -sarja on niittänyt kiitosta ja ostajia.
Nyt päätin antaa
Lapidukselle kuitenkin mahdollisuuden, kun uuden sarjan avausosa ystävällisesti
postitettiin minulle ihan kotiin asti. Kansilieve lupailee, että Vip-huone aloittaa koukuttavan sarjan
asianajaja Emelie Janssonista ja ex-vanki Teddy Maksumicista. Parivaljakko
kuulostaa kiintoisan eripariselta, ja sitä se onkin.
Emelie Jansson on kotoisin
keskiluokasta mutta on sinnikkyydellä, ahkeruudella ja älylläkin onnistunut
nappaamaan itselleen työpaikan yhdestä Tukholman ja Ruotsin arvostetuimmista
lakifirmoista. Se on kuitenkin vasta alkua, sillä työntekijöiden odotetaan
tekevän kirjaimellisesti kaikkensa työnantajansa eteen työpaikkansa
säilyttääkseen. Lapidus on ujuttanut mukaan karmaisevan tarinan nuoresta
tähdenlennosta, jonka firma imi täysin kuiviin ja heitti sitten ihmisrauniona
halveksuen helmoistaan. Emilie uskoo itseensä ja työhönsä, eikä häntä
todellakaan ilahduta ryhtyä yllättäen tekemään yhteistyötä juuri vankilasta
vapautuneen maahanmuuttajan kanssa.
Emelien pomon ystävän poika,
sijoituskaupoilla itsekin omaisuuden tienannut Philip Schale nimittäin
siepataan ja häneltä yritetään kiristää miljoonia. Vastaavia rikoksia on Ruotsissa
tehty useita, joten kaikki osaavat visusti varoa jutun vuotamista poliisille ja
sitä kautta mediaan. Jos kidnappauksesta kirjoitettaisiin lehdissä, se tietäisi
varmaa kuolemaa Philipille. Niinpä perhe pyytää apua Emelien firman johtajalta,
joka palkkaa erikoistehtävään Emelien pariksi Teddy Maksumicin.
Teddy on juuri vapautunut
vankilasta kärsittyään pitkän tuomion. Teddyä arvostetaan rikollispiireissä
yhä, sillä hän ei ole suostunut vasikoimaan rikostovereitaan, vaikka on
joutunut vuosiksi vankilaan. Mies on myös päättänyt vakaasti muuttaa elämänsä
suunnan ja pärjätä vastedes vain laillisin ja rehellisin keinoin. Päätöksen
pitäminen ei ole helppoa, kun vankila-ajan jälkeen elämästä on jäljellä vain
sohvapaikka siskon asunnolla ja luonnekaan ei ole kaikkein tasaisin. Lisäksi
jotkut hämäräperäiset velanperintäkuviot johtavat siihen, että Teddy huomaa
olevansa satojatuhansia kruunuja velkaa rikollisjengille.
Työtarjous on siis
houkutteleva, mutta Teddyn on vaikea sopeutua toimimaan aivan vieraassa ympäristössä,
jonka koodistoa hän ei hallitse lainkaan. Rikoksen selvittelyssä auttaa tosin
Teddyn asiantuntemus, mutta sitä taas Emelie ei osaa lainkaan arvostaa.
Kaksikon välit ovat siis vähintäänkin tulehtuneet, eivätkä ne kovin hyvälle
tolalle ehdi kehittyä romaanin mittaan. Mutta heidän vaiheistaan on siis
tarkoitus kuulla myöhemmin lisää.
Carl-Johan Vallgren käsittelee Varjopojassa kovakouraisesti Ruotsin eliittikansanosaa, eikä
Lapidus jää tässä ainakaan toiseksi. Philip Schalen perheestä ja ystäväpiiristä
paljastuvat seikat ovat kaikkea muuta kuin imartelevia. Parhaiten menestyvät
ruotsalaiset halveksivat keskiluokkaa ja sen arvoja ja elävät ylimielistä,
rappeutunutta luksuselämää.
Lapidus kirjoittaa
koukuttavasti ja sujuvasti, ja vaikka tarina nyt ei ihan kiinnostavimmasta
päästä minun mielestäni ollutkaan, luin kirjan nopeasti. Kappaleet ovat lyhyitä
ja näkökulmavaihdokset leikkautuvat kuin elokuvassa. Hieman tarina joiltain
osin junnaa paikoillaan, koska Emelie ja Teddy joutuvat seulomaan tiedonjyviä
epäillyistä melkoisen epätoivoisesti. Haittaa aiheuttaa sekin, että kumpikaan
ei ole poliisi tai edes muuten kokenut rikostutkija, eivätkä poliisin
menetelmätkään ole heillä kaikki käytettävissä. Tosin tätä jälkimmäistä
puutetta Lapidus ratkoo erilaisilla tempuilla, jotka kaikki eivät ihan täysin
uppoa edes myötäsukaiseen lukijaan. Lapidus on myös ahnehtinut tarinaan
sivujuonteita, jotka eivät varsinaisesti kuljeta juonta eteenpäin, kuten Teddyn
vankila-ajan kuvaukset. Mitään liiallisia raakuuksia tässä ei mielestäni ole,
joten sen suhteen ennakko-odotukseni menivät positiivisella tavalla mönkään.
Saattaapa olla, että
lukaisen seuraavankin Emelien ja Teddyn yhteistyöstä kertovan teoksen, vaikka
en nyt aivan vakuuttunutkaan, että Lapidus olisi uusi dekkaristisuosikkini.
Jens Lapidus: Vip-huone (VIP-rummet)
Suom. Jaana Nikula. Like 2014. 407 s.
Arvostelukappale. Kiitokset
kustantajalle!
Minullakin on tämä nyt lainassa, mutta olen saanut luettua vasta pari lukua. Alku oli inhottava. Tällaisia kirjoja lukiessa aina toivoo, että mahdollisimman vähän niiden maailmasta olisi totta.
VastaaPoistaMulla on ollut ihan samanlainen käsitys Lapiduksesta, olen karttanut. Tuntuu jotenkin niin ylisliipatulta (ja Jo Nesböhän ei ole, haha). Kiinnostavaa kuullla tästä uudesta sarjasta, pitäneekin harkita tästä lenkkiseuraksi, jos löytyisi äänikirjana.
VastaaPoista