Jens Lapidus: Vip-huone

Ruotsalaisten dekkaristien monilukuiseen kermaan on jo pitkään kuulunut Jens Lapidus, joka omalla laskelmoidun renttumaisen sliipatulla olemuksellaan (ks. kuva vaikka täältä) on onnistunut pitämään minut toistaiseksi kaukana kirjoistaan. Lakimiestaustaisen Lapiduksen teokset sijoittuvat Tukholman alamaailmaan, ja Stockholm noir -sarja on niittänyt kiitosta ja ostajia.

Nyt päätin antaa Lapidukselle kuitenkin mahdollisuuden, kun uuden sarjan avausosa ystävällisesti postitettiin minulle ihan kotiin asti. Kansilieve lupailee, että Vip-huone aloittaa koukuttavan sarjan asianajaja Emelie Janssonista ja ex-vanki Teddy Maksumicista. Parivaljakko kuulostaa kiintoisan eripariselta, ja sitä se onkin.

Emelie Jansson on kotoisin keskiluokasta mutta on sinnikkyydellä, ahkeruudella ja älylläkin onnistunut nappaamaan itselleen työpaikan yhdestä Tukholman ja Ruotsin arvostetuimmista lakifirmoista. Se on kuitenkin vasta alkua, sillä työntekijöiden odotetaan tekevän kirjaimellisesti kaikkensa työnantajansa eteen työpaikkansa säilyttääkseen. Lapidus on ujuttanut mukaan karmaisevan tarinan nuoresta tähdenlennosta, jonka firma imi täysin kuiviin ja heitti sitten ihmisrauniona halveksuen helmoistaan. Emilie uskoo itseensä ja työhönsä, eikä häntä todellakaan ilahduta ryhtyä yllättäen tekemään yhteistyötä juuri vankilasta vapautuneen maahanmuuttajan kanssa.

Emelien pomon ystävän poika, sijoituskaupoilla itsekin omaisuuden tienannut Philip Schale nimittäin siepataan ja häneltä yritetään kiristää miljoonia. Vastaavia rikoksia on Ruotsissa tehty useita, joten kaikki osaavat visusti varoa jutun vuotamista poliisille ja sitä kautta mediaan. Jos kidnappauksesta kirjoitettaisiin lehdissä, se tietäisi varmaa kuolemaa Philipille. Niinpä perhe pyytää apua Emelien firman johtajalta, joka palkkaa erikoistehtävään Emelien pariksi Teddy Maksumicin.

Teddy on juuri vapautunut vankilasta kärsittyään pitkän tuomion. Teddyä arvostetaan rikollispiireissä yhä, sillä hän ei ole suostunut vasikoimaan rikostovereitaan, vaikka on joutunut vuosiksi vankilaan. Mies on myös päättänyt vakaasti muuttaa elämänsä suunnan ja pärjätä vastedes vain laillisin ja rehellisin keinoin. Päätöksen pitäminen ei ole helppoa, kun vankila-ajan jälkeen elämästä on jäljellä vain sohvapaikka siskon asunnolla ja luonnekaan ei ole kaikkein tasaisin. Lisäksi jotkut hämäräperäiset velanperintäkuviot johtavat siihen, että Teddy huomaa olevansa satojatuhansia kruunuja velkaa rikollisjengille.

Työtarjous on siis houkutteleva, mutta Teddyn on vaikea sopeutua toimimaan aivan vieraassa ympäristössä, jonka koodistoa hän ei hallitse lainkaan. Rikoksen selvittelyssä auttaa tosin Teddyn asiantuntemus, mutta sitä taas Emelie ei osaa lainkaan arvostaa. Kaksikon välit ovat siis vähintäänkin tulehtuneet, eivätkä ne kovin hyvälle tolalle ehdi kehittyä romaanin mittaan. Mutta heidän vaiheistaan on siis tarkoitus kuulla myöhemmin lisää.

Carl-Johan Vallgren käsittelee Varjopojassa kovakouraisesti Ruotsin eliittikansanosaa, eikä Lapidus jää tässä ainakaan toiseksi. Philip Schalen perheestä ja ystäväpiiristä paljastuvat seikat ovat kaikkea muuta kuin imartelevia. Parhaiten menestyvät ruotsalaiset halveksivat keskiluokkaa ja sen arvoja ja elävät ylimielistä, rappeutunutta luksuselämää.

Lapidus kirjoittaa koukuttavasti ja sujuvasti, ja vaikka tarina nyt ei ihan kiinnostavimmasta päästä minun mielestäni ollutkaan, luin kirjan nopeasti. Kappaleet ovat lyhyitä ja näkökulmavaihdokset leikkautuvat kuin elokuvassa. Hieman tarina joiltain osin junnaa paikoillaan, koska Emelie ja Teddy joutuvat seulomaan tiedonjyviä epäillyistä melkoisen epätoivoisesti. Haittaa aiheuttaa sekin, että kumpikaan ei ole poliisi tai edes muuten kokenut rikostutkija, eivätkä poliisin menetelmätkään ole heillä kaikki käytettävissä. Tosin tätä jälkimmäistä puutetta Lapidus ratkoo erilaisilla tempuilla, jotka kaikki eivät ihan täysin uppoa edes myötäsukaiseen lukijaan. Lapidus on myös ahnehtinut tarinaan sivujuonteita, jotka eivät varsinaisesti kuljeta juonta eteenpäin, kuten Teddyn vankila-ajan kuvaukset. Mitään liiallisia raakuuksia tässä ei mielestäni ole, joten sen suhteen ennakko-odotukseni menivät positiivisella tavalla mönkään.

Saattaapa olla, että lukaisen seuraavankin Emelien ja Teddyn yhteistyöstä kertovan teoksen, vaikka en nyt aivan vakuuttunutkaan, että Lapidus olisi uusi dekkaristisuosikkini.

Jens Lapidus: Vip-huone (VIP-rummet)

Suom. Jaana Nikula. Like 2014. 407 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!