Suomessa jaetaan vuosittain
varmasti kymmenittäin erilaisia kirjallisuuspalkintoja, mutta yksi on
ehdottomasti ylitse muiden, jopa siinä määrin, että isolla F:llä on myös
kritisoijansa niin kirjailijoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa. Muut
kirjapalkinnot jäävät väistämättä Finlandian varjoon, mikä on todella sääli.
Maassamme kun julkaistaan todella runsaasti hyvää ja laadukasta kirjallisuutta,
jolle soisi runsaasti näkyvyyttä, ostajia ja ennen kaikkea lukijoita. Tätä
kaikkea koettavat varmasti kaikki kirjallisuuspalkinnot ja -tunnustukset omalta
osaltaan tukea.
Finlandia-palkinnon
jakotavassa usein ärsyttää diktaattorimaisuus. Kolmen hengen esiraati lukee
kilpailuun lähetetyt romaanit, valitsee korkeintaan kuusi ehdokasta ja niiden
keskuudesta sitten yksi ihminen yksinään valitsee mieleisensä voittajan. Palkintosumma
on suomalaisessa mittakaavassa tuntuva, ja palkinnon imussa myös kirjan myynti
pomppaa melkoisiin lukemiin. Finlandia-palkinnon
yksi keskeinen tarkoituskin on juuri myynnin edistäminen, ja siinä se onnistuu
loistavasti. Kirjallisuus saa mukavasti näkyvyyttä ja joulumyynti kaipaamaansa
potkua.
Mutta muitakin merkittäviä
kirjallisuuspalkintoja Suomessa siis jaetaan. Yksi merkittävimmistä ja
nimekkäimmistä lienee Runeberg-palkinto, joka jaetaan tietysti 5.2. Ehdokkaat
tosin julkistetaan jo joulukuun alussa eli myös joulusesongin alkaessa.
Valitettavasti tämä ei ainakaan oman kokemukseni perusteella juuri
kirjakaupoissa näy.
Runeberg-palkinnon takana
ovat Porvoon kaupungin lisäksi sanomalehti Uusimaa, Suomen Kirjailijaliitto,
Suomen arvostelijain liitto sekä Finlands svenska författareförening. Ehdokkaita
voidaan asettaa mistä kaunokirjallisuuden lajista hyvänsä yhteensä vähintään
viisi ja enintään kahdeksan kappaletta. Ehdokkaat valitsee esiraati, ja
varsinainen valitsijaraati tekee lopullisen valinnan voittajasta. Käsittääkseni
raadeissa on kummassakin yleensä kolme jäsentä. Palkintosummakaan ei ole ihan
mitätön: 10 000 euroa.
Runeberg-palkinto on jaettu vuodesta 1987 alkaen, ja kaikki ehdokkaat ja voittajat voi
tarkistaa täältä. Tänä vuonna
ehdokkaina olivat seuraavat teokset:
Juha Hurme: Nyljetyt
ajatukset
Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset
Merete Mazzarella: Själens nattsida. Om Mary Shelley och hennes Frankenstein
Tanja Pohjola: Lintu pieni
Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Susanne Ringell: Tärnornas station – en drömbok
Helena Sinervo: Avaruusruusuja
Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset
Merete Mazzarella: Själens nattsida. Om Mary Shelley och hennes Frankenstein
Tanja Pohjola: Lintu pieni
Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Susanne Ringell: Tärnornas station – en drömbok
Helena Sinervo: Avaruusruusuja
Joni Skiftesvik: Valkoinen
Toyota vei vaimoni
Ilahduttavasti raati valitsi
ehdokkaiksi kirjoja, jotka eivät olleet ehdokkaina Finlandian saajiksi tai
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaina. Näin eri kirjailijat saivat
näkyvyyttä, minkä he olivat teoksillaan ansainneet.
Omaksi häpeäkseni huomasin,
että en ollut vuoden mittaan avannut ainoatakaan Runeberg-palkintoehdokasta.
Päätin korjata asian ainakin voittajan osalta. Voitonhan vei Joni Skiftesvik omaelämäkerrallisella
romaanillaan Valkoinen Toyota vei vaimoni.
Heti voittajan julkistamisen jälkeen tarkistin kirjan saatavuuden kahden
kaupungin kirjastoista, mutta jouduin vetämään vesiperän. Kaikki kirjastojen
kappaleet olivat lainassa. Onni potki sentään paikkakuntamme ainoassa
kirjakaupassa, jonka hyllystä löytyi yksi kappale kirjaa. Hinta tuntui
rasvaiselta (32,95 euroa), varsinkin, kun tiesin, että e-kirjaversio oli saatavana
alle kymmenellä eurolla. Päätin kuitenkin edistää sekä paino- että
kirjakauppa-alaa ja sijoitin painettuun versioon.
Joni Skiftesvik on ammatiltaan toimittaja ja hän on toiminut vapaana kirjailijana jo
vuosikymmeniä. Tuotanto on laaja ja monipuolinen. Kirjailijan ura sai loistavan
lähdön, kun esikoiskirja novellikokoelma Puhalluskukkapoika
ja taivaankorjaaja voitti J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon vuonna 1983.
Sen muistelisin itsekin lukeneeni, mutta muu tuotanto on jäänyt sitten sivuun
omalta osaltani.
Valkoinen Toyota vei vaimoni (tunnustan, että luulin teoksen kertovan
aviokriisistä!) on siis omaelämäkerrallinen romaani. Kirjassa Skiftesvik kertoo
itsestään, suvustaan ja omasta urastaan ja perheestään hyvin avoimesti ja
oikeilla nimillä. Nykyhetkessä perhe elää dramaattisia vaiheita, kun
kirjailijan vaimo on Helsingissä sydämensiirrossa ja kirjailija itse joutuu
Oulussa tehohoitoon. Menneisyyttä taas varjostaa perheen Kim-pojan traaginen
hukkumiskuolema. Omakohtaisten menetysten eleetön kuvaus toi mieleeni Veikko Huovisen omaelämäkerrallisen
romaanin Pojan kuolema, vaikka Skiftesvikin teos on huomattavasti
valoisampi kokonaisuus.
Skiftesvik keventää raskaita
aiheitaan kertomalla muistelonomaisesti anekdootteja omasta ja sukunsakin
vaiheista. Lehtimies- ja kirjailijanuran varrelta on jäänyt mieleen monenlaista
mielenkiintoista ja hauskaa tarinoitavaa. Sairauskertomukset siis rytmittyvät
menneen kertauksella, ja mielestäni rakenne toimii oivallisesti. Nautin
rehellisentuntuisen teoksen tunnelmasta, ja liikutuin syvästi pikkupoikansa
menettäneen perheen tuskan äärellä. On tärkeää, että näistä asioista voidaan
kirjoittaa rehellisesti ja kaunistelematta, sillä vertaistukea ei varmasti
koskaan ole liikaa. Vaikeimmistakin vastoinkäymisistä voidaan kuitenkin
selviytyä. Tämä tuntuu olevan Skiftesvikin teoksen keskeisin teema.
Skiftesvik kirjoittaa kauniisti myös muusta perheestään, lapsistaan ja ennen kaikkea vaimostaan. Pari on kohdannut yhdessä vaikeita aikoja, eivätkä ne ole kirjan nykyhetkessä suinkaan takanapäin. mutta kaikesta huokuu aito, lämmin välittäminen ja rakkaus puolisoa kohtaan.
Mietin kirjaa lukiessani myös, mitä tarkoitetaan elämäkerrallisella fiktiolla. Skiftesvikin kirjasta jää hyvin avoin vaikutelma, mutta ainahan on kyse valinnasta ja muistista. Mitä ihminen muistaa, mitä unohtaa? Entä mitä halutaan kertoa ja mitä jättää kirjan sivujen ulkopuolelle? Tästä muodostuu teoksen fiktiivisyys.
Skiftesvik kirjoittaa kauniisti myös muusta perheestään, lapsistaan ja ennen kaikkea vaimostaan. Pari on kohdannut yhdessä vaikeita aikoja, eivätkä ne ole kirjan nykyhetkessä suinkaan takanapäin. mutta kaikesta huokuu aito, lämmin välittäminen ja rakkaus puolisoa kohtaan.
Mietin kirjaa lukiessani myös, mitä tarkoitetaan elämäkerrallisella fiktiolla. Skiftesvikin kirjasta jää hyvin avoin vaikutelma, mutta ainahan on kyse valinnasta ja muistista. Mitä ihminen muistaa, mitä unohtaa? Entä mitä halutaan kertoa ja mitä jättää kirjan sivujen ulkopuolelle? Tästä muodostuu teoksen fiktiivisyys.
Ahmaisin kirjan nopeassa
tahdissa, sillä teksti on hiottua ja tuntuu leppoisalta tarinoinnilta. On kuin
joku, siis Skiftesvik, kertoisi tarinaa juuri minulle. Lukukokemus on intiimi ja
kaunis. Iloitsen myös, että tulin kirjan hankkineeksi, sillä se tuntuu juuri
sellaiselta kirjalta, josta isäni pitää. Sähkökirjaa en olisi voinut hänelle
lainata.
Päätimme muutaman muun
innokkaan kirjabloggaajan kanssa julkaista juttumme Runeberg-voittajateoksesta
samanaikaisesti. Kannattaa siis kurkata, mitä mieltä kirjasta ovat Erja, Minna, Linnea ja Jonna. Myös Maria ja Sara lukevat
kirjaa ja julkaissevat juttunsa piakkoin. Jo aikaisemmin kirjan on lukenut muun
muassa Jaana, ja juttua löytyy myös täältä.
Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni
WSOY 2014. 246 s.
Ostettu.
Minä hankin tämän e-kirjana, mikä hieman harmittaa. Kokonaisuus on niin upea, että teoksen antaisi mielellään kiertää innokkailla lukijoilla.
VastaaPoistaE-kirjassa on tosiaan tuo heikkous, että omaa kappalettaan ei voi lainata toiselle ja jakaa iloa sitä kautta. Olen iloinen, että raaskin sijoittaa tähän. Uskon, että vanhempani molemmat pitävät kirjasta. Itse voisin lukea sen joskus uudelleenkin.
PoistaPiti tulla vielä erikseen kiittämään sinua tempauksen ideoinnista. Ilman sinua tämä hieno teos olisi hyvinkin saattanut jäädä lukematta, ja olisin jäänyt vaille yhtä erityisen hienoa lukukokemusta. Kiitos!
PoistaVoi, kiitos! Mutta eipä kestä kiitellä, nämä ideathan syntyvät yleensä yhteistyönä :D Itselleni olisi todennäköisesti käynyt samoin, eli kirja olisi jäänyt lukematta ilman tätä ryhmäpostaushommelia. Kiitos, että lähdit mukaan! Loistava romaani, joka tosiaan jää mieleen elämään omaa elämäänsä.
PoistaOli kyllä hieno kokemus, kiitos Kirsi kun innostit mukaan! Skiftesvikin tekstiä oli ilo lukea. Luin tänään muistaakseni Uusimaassa julkaistua kirjailijahaastattelua, jossa S kertoi saaneensa kirjasta vain positiivista palautetta. Se on ilo kuulla, että ihmiset jotka ovat kirjaan samaistuneet ovat myös sen kertoneet.
VastaaPoistaLaitan tuon esikoisen nyt lukulistalle, jos se on lähelläkään tällaista kerrontaa uskon pitäväni kovasti.
Mukavaa, että innostuit! Tällekin kirjalle voi vilpittömästi toivoa paljon lukijoita! Skiftesvikin tuotantoa pitänee jatkossa ottaa lisää lukulistalle.
PoistaHieno haaste, Kirsi! Kiitos hyvistä vinkeistä, joita tästä ja muista linkkaamistasi blogeista löytyy. En ole lukenut Skiftesvikiä, mutta täytyy ottaa listalle. Ja muista ehdokkaistakin on puolet lukematta.
VastaaPoistaKiitos :D Kannattaa ehdottomasti lukea! Uskon, että pitäisit esimerkiksi juuri tästä teoksesta. Häpeän, että minulla ovat kaikki muut ehdokkaat vielä lukematta, Lindgrenkin...
PoistaÄääh, kirjoitin jo yhden kommentin tänne, mutta en ole varma, tuliko se sittenkään perille. Eli jos tämä tulee toistona, jätä huomiotta. :)
VastaaPoistaMinullekin kirjasta jäi elävästi mieleen (mm.) kirjailijan ja hänen vaimonsa rakkauskertomus, niin lämminhenkisesti heidän parisuhdettaan kuvailtiin kaikista dramaattisista elämänkäänteistä huolimatta. Kustantaja on ymmärtääkseni tilannut Skiftesvikiltä jatkoa omaelämäkerralliseen proosaan. Mistähän hän seuraavaksi kirjoittaa? :) Aion kyllä lukea jatkonkin!
Kiitos, Kirsi, kun innostit mukaan bloggaustempaukseen. <3
Mitenköhän tähän tosiaan kirjoitetaan jatkoa? :D Mielenkiintoista nähdä!
PoistaMukavaa, että olit mukana tässä! Hieno kirja ansaitsee huomionsa.
Tämä Skiftesvikin kirja on tavallaan useamman kerran houkutellut minua pariinsa, mutta en ole vain tarttunut, enkä tiedä, miksi. Ehkä siksi, että ajattelin sen olevan avioerojuttu. Avasit sitä kiinnostavasti sen verran, että ensi kirjastoreissulla lainaan tai varaan sen, miten tilanne sattuu olemaan.
VastaaPoistaKiva kuulla, että joku muukin on saanut tuollaisen mielikuvan nimestä ja kannesta! Mistään avioerosta ei tosiaankaan ole kyse, oikeastaan ihan päinvastoin :D Suosittelen kirjaa. Vaikkei se ihan ominta luettavaa olisikaan, sen kanssa ei kauaa mene.
PoistaTämän kirjan haluaisin pian luettavaksi. Olin vähän pettynyt, kun pukki ei sitä tuonut, vaikka pyysin. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa. Hieno tempaus teiltä!
VastaaPoistaHieno on kirjakin! Kannattaa korjata pukille sattunut erehdys ja hankkia kirja :D
PoistaIloitsen Elinan lailla tästä tempauksesta, vaikka itselleni kävikin niin, etten ehtinyt yhteislähtöön, kun kirja on vielä kesken. Löysin Skiftesvikin vuosi sitten (juuri Elinan ansiosta), ja hän on aivan mahtavan hyvä kirjailija. Uskon, että kaikki ehdokkaiksi valitut ovat hyviä teoksia, mutta tämä Skiftesvikin voitto lämmitti kyllä todella mieltä. ♥
VastaaPoistaMuita ehdokkaita en ole lukenut, mutta kanssasi olen samaa mieltä, että oikealle kirjalle meni palkinto! Skiftesvikillä on aivan huiman laaja tuotanto ja minulla kolmenkymmenen vuoden mittainen aukko luettavana kiinni :D Ei toisaalta ihan huonokaan juttu. Hyviä kirjoja on siis tiedossa vastakin! Odottelen, mitä kirjoitat tästä, kunhan ehdit loppuun. Mukavaa, että olit hengessä mukana!
PoistaHei Kirsi,
VastaaPoistaKiitos esittelystä ja taustan avaamisesta. Luen varmasti kirjan kunhan saan sen käsiini. Kirja kiinnostaa minua erityisesti omaelämäkerrallisuuden takia. Mikä on fiktion rooli? Avattiinko sitä kirjassa? Muisti on rajallinen, valintoja tehdään enemmän tai vähemmän tietoisesti. Mitä nämä valinnat ovat? Ja onko lukijalle lopulta väliä missä kulkee faktan ja fiktion raja?
Minusta Skiftesvik ei itse tässä kirjassa avaa faktan ja fiktion välistä rajaa, mutta teos on selkeästi omaelämäkerrallinen mutta se on silti luokiteltu romaaniksi. Alaotsikkokin on Elämänkuvia. Lukijalle, ainakaan minulle, tuolla faktan ja fiktion välisellä rajalla ei ole merkitystä, koska en tunne kirjoittajaa tai tämän perhettä henkilökohtaisesti eivätkä kirjassa kerrotut tapahtumat muutenkaan ole minulle itselleni tuttuja. Sen sijaan hnekilö, joka on ollut tapahtumissa osallisena itse, voisi ajatella toisella tavalla. Mutta siinä törmätään taas tähän muistiin ja siihen, mikä on kirjoittajan vapautta. Kiehtova aihe!
Poista