Olen aikoinani opiskellut kohtalaisen paljonkin Suomen historiaa, siis suorittanut opintokokonaisuuksia ja tenttinyt paksuja viisaita opuksia. Silti vasta kaunokirjallisuutta lukiessani olen vähitellen alkanut hahmottaa, miten sekasortoista aikaa esimerkiksi kansalaissota jälkimaininkeineen olivat. Oma vanheneminen on myös avannut sitä, miten lyhyt aika oli vuodesta 1918 vuoteen 1939. Kaksikymmentä vuotta tuntuu parikymppisen mielestä iäisyydeltä, mutta keski-ikäisestä se onkin yhtäkkiä kutistunut hujaukseksi.
Näin syvällisten ajatusten pariin minut ajoi Juha-Pekka Koskisen uunituore romaani Kuinka sydän pysäytetään (KSP). Kuin lukuohjeeksi kanteen on painettu: "Romaani sodasta ja rakkaudesta." Ohje lieneekin paikallaan, sillä monitulkintainen nimi saattaa jälleen kerran karkottaa potentiaalisia lukijoita, toisin sanoen romantiikkakammoisia miehiä. Kansikuvakin vaatii katsojalta pinnistelyä, sillä vaaleansinivalkoinen kuva avautuu vasta toisella kunnon katsomisella: lumipukuiset sotilaat juoksuhaudassa lumen saartamana. Sota on olennainen osa kirjan tarinaa. Kansalaissodan varjosta lähdetään liikkeelle, talvisodan loppuun päädytään. Uhkaava sota leijuu koko tarinan mittaan henkilöiden elämässä vahvasti, ja lopulta sota myös syttyy.
KSP:n päähenkilö ja minäkertoja on Juho Kivilaakso, alkuaan ja oikeammin Stendahl, joka toimi Mannerheimin epävirallisena neuvonantajana ja avustajana vuodesta 1929 alkaen. Juho Kivilaakso on sotilasarvoltaan vänrikki, mutta hän työskentelee lähinnä jonkinlaisena diplomaatin ja tiedustelijan, jopa vakoojan, välimuotona. Mannerheimin asioilla Kivilaakso matkustaa niin Moskovassa kuin Berliinissäkin 1930-luvulla ja solmii ennenkuulumattoman mielenkiintoisia tuttavuuksia.
Perheen yhteydet Mannerheimiin periytyvät jo tsaarin ajalta. Mannerheim ja Kivilaakson isä eversti Stendahl palvelivat molemmat tsaarin armeijassa ja olivat ystäviä. Vallankumous kuitenkin erotti miehet toisistaan jyrkästi. Mannerheim teki tunnetut ratkaisunsa, mutta sydänjuuriltaan ennen kaikkea sotilaana Stendahl valitsi toisin. Hän jäi syntymässä olevan Neuvostoliiton palvelukseen. Tästä ratkaisusta oli Stendahlin Helsingissä asuvalle nelilapsiselle perheelle kohtalokkaat seuraukset.
Perheen vanhimpana lapsena Juho joutuu kantamaan pienestä saakka suurta taakkaa. Isä ihannoi spartalaista henkeä ja kasvatti poikaansa ankarilla menetelmillä silloin, kun sattui kotona olemaan. Kansalaissodan melskeissä Juhosta tulee perheen miespuolinen pää, joka kantaa vastuuta nuoremmista siskoistaan ja veljestään sekä ennen kaikkea äidistään, josta tulee sairaalloisen säästäväinen ja itseään säälivä taakka Juholle ja muille sisaruksille. Äiti kuitenkin tekee odottamattoman palveluksen orvoksi jääneelle naapurin tytölle Lauralle, josta tulee Juhon elämän suuri rakkaus. Kohtalo yhdistää heidän polkunsa moneen otteeseen, ja osittain Lauran takia Juho tekee myöhemmin monia ratkaisujaan.
Juho kaipaa isäänsä, etsii tätä ja tämän hyväksyntää. Juho myös koettaa ymmärtää isänsä ratkaisuja, vaikka yritys tuntuu toivottomalta. Sotilasurastaan huolimatta tai ehkä sen takia Juho omistautuu urallaan tulevan sodan rauhanomaiseen torjuntaan. Hän lupaa Lauralle ja äidilleen torjua sodan vaikka yksin, jos on pakko. Tehtävä on kuitenkin toivoton. Juuri sodan alla perheen äiti tekee lopulta ratkaisun ja päättää ostaa maatilan Hyrsylänmutkasta. Kohtalo ei tosiaan päästä tätä perhettä helpolla! Kun sota alkaa, on tällä ostopäätöksellä dramaattiset seuraukset.
KSP:n kronologia on rikottu mutta johdonmukainen. Tarinaa kuljetetaan vuoron perään talvisodan syttymisestä ja Juhon lapsuusmuistoista käsin alkaen vuodesta 1913. Lopulta nämä linjat yhdistyvät loogisesti, ja tarinan nykyhetken tapahtumat saavat selityksensä menneisyydestä. Ratkaisu toimii oikein hyvin ja tuo oman jännitteensä romaaniin. Juhon ratkaisut saavat vähitellen perustelunsa siinä määrin kuin se nyt on mahdollista.
Lukukokemuksena KSP on vangitseva. Sitä on vaikea laskea käsistään muiden asioiden takia, mutta tarinan imuun paluu tapahtuu joka kerta ongelmitta. Henkilökuvauksessa Koskinen tuntuu olevan melkoinen velho, sillä vaikka Juhossa on monia puolia, joista en pitänyt tai joita en voinut hyväksyä, pidin hänestä silti. Hänen ratkaisuilleen löytyy aina selitys, vaikkei sitä erikseen avata tai alleviivatakaan. Romaanin rakenne tarjoaa lukijan mielelle oivallista askarreltavaa. Se ei ole liian helppo ja suoraviivainen, mutta ei myöskään tarkoituksellisen vaikea tai teennäinen. Kerrontaa rytmittävät myös alkuperäiset lähteet, kuten lehtileikkeet ja sähkeet. Näiden dokumenttien tarkoituksena on muistuttaa tarinan todenmukaisesta kehyksestä. Historiallisen romaanin faktan ja fiktion raja on herkullisen häilyvä ja ruokkii mielikuvitusta. Lukiessa olikin muistutettava itseään, että Juho Kivilaakso on kuvitteellinen henkilö. Monet muut tarinassa eivät sitä kuitenkaan ole.
Sotakuvaukset ovat KSP:ssä vaikuttavia. Pelkäsin kuollakseni joitakin kohtia lukiessani! Näin myös muutamina öinä pelottavia sotaunia, joihin yhtenä syyllisenä pidän kyseistä teosta. Samaan aikaan kuuntelin Eeva Kilven muisteluromaanisarjaa, joissa seurataan Kilven kannakselaisperheen vaiheita sotien aikana. KSP:n Hyrsylänmutka-osuus nosti mieleeni myös Aira Samulinin muistelmat Soturi ja sunnuntailapsi (WSOY 1987), joissa Samulin kuvaa talvisodan alun tapahtumia paikan päältä lapsen silmin.
Näin kevään korvalla syksyn kirjalliset mittelöt tuntuvat vielä kaukaisilta, mutta aavistelenpa jälleen olevani sellaisen teoksen äärellä, josta kuullaan vielä, kun palkintoehdokkaita esitellään. Sanokaa minun sanoneen!
Juha-Pekka Koskisen haastattelu Aamun kirja -ohjelmassa kannattaa katsoa, sillä siinä kirjailija avaa mielenkiintoisesti teoksensa taustoja. Kirja ei syntynyt ihan hujauksessa! Myös Koskisen kirjailijablogi Savurenkaita on seuraamisen arvoinen.
J.-P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY 2015. 350 s.
Ostettu.
KSP:n päähenkilö ja minäkertoja on Juho Kivilaakso, alkuaan ja oikeammin Stendahl, joka toimi Mannerheimin epävirallisena neuvonantajana ja avustajana vuodesta 1929 alkaen. Juho Kivilaakso on sotilasarvoltaan vänrikki, mutta hän työskentelee lähinnä jonkinlaisena diplomaatin ja tiedustelijan, jopa vakoojan, välimuotona. Mannerheimin asioilla Kivilaakso matkustaa niin Moskovassa kuin Berliinissäkin 1930-luvulla ja solmii ennenkuulumattoman mielenkiintoisia tuttavuuksia.
Perheen yhteydet Mannerheimiin periytyvät jo tsaarin ajalta. Mannerheim ja Kivilaakson isä eversti Stendahl palvelivat molemmat tsaarin armeijassa ja olivat ystäviä. Vallankumous kuitenkin erotti miehet toisistaan jyrkästi. Mannerheim teki tunnetut ratkaisunsa, mutta sydänjuuriltaan ennen kaikkea sotilaana Stendahl valitsi toisin. Hän jäi syntymässä olevan Neuvostoliiton palvelukseen. Tästä ratkaisusta oli Stendahlin Helsingissä asuvalle nelilapsiselle perheelle kohtalokkaat seuraukset.
Perheen vanhimpana lapsena Juho joutuu kantamaan pienestä saakka suurta taakkaa. Isä ihannoi spartalaista henkeä ja kasvatti poikaansa ankarilla menetelmillä silloin, kun sattui kotona olemaan. Kansalaissodan melskeissä Juhosta tulee perheen miespuolinen pää, joka kantaa vastuuta nuoremmista siskoistaan ja veljestään sekä ennen kaikkea äidistään, josta tulee sairaalloisen säästäväinen ja itseään säälivä taakka Juholle ja muille sisaruksille. Äiti kuitenkin tekee odottamattoman palveluksen orvoksi jääneelle naapurin tytölle Lauralle, josta tulee Juhon elämän suuri rakkaus. Kohtalo yhdistää heidän polkunsa moneen otteeseen, ja osittain Lauran takia Juho tekee myöhemmin monia ratkaisujaan.
Juho kaipaa isäänsä, etsii tätä ja tämän hyväksyntää. Juho myös koettaa ymmärtää isänsä ratkaisuja, vaikka yritys tuntuu toivottomalta. Sotilasurastaan huolimatta tai ehkä sen takia Juho omistautuu urallaan tulevan sodan rauhanomaiseen torjuntaan. Hän lupaa Lauralle ja äidilleen torjua sodan vaikka yksin, jos on pakko. Tehtävä on kuitenkin toivoton. Juuri sodan alla perheen äiti tekee lopulta ratkaisun ja päättää ostaa maatilan Hyrsylänmutkasta. Kohtalo ei tosiaan päästä tätä perhettä helpolla! Kun sota alkaa, on tällä ostopäätöksellä dramaattiset seuraukset.
KSP:n kronologia on rikottu mutta johdonmukainen. Tarinaa kuljetetaan vuoron perään talvisodan syttymisestä ja Juhon lapsuusmuistoista käsin alkaen vuodesta 1913. Lopulta nämä linjat yhdistyvät loogisesti, ja tarinan nykyhetken tapahtumat saavat selityksensä menneisyydestä. Ratkaisu toimii oikein hyvin ja tuo oman jännitteensä romaaniin. Juhon ratkaisut saavat vähitellen perustelunsa siinä määrin kuin se nyt on mahdollista.
Lukukokemuksena KSP on vangitseva. Sitä on vaikea laskea käsistään muiden asioiden takia, mutta tarinan imuun paluu tapahtuu joka kerta ongelmitta. Henkilökuvauksessa Koskinen tuntuu olevan melkoinen velho, sillä vaikka Juhossa on monia puolia, joista en pitänyt tai joita en voinut hyväksyä, pidin hänestä silti. Hänen ratkaisuilleen löytyy aina selitys, vaikkei sitä erikseen avata tai alleviivatakaan. Romaanin rakenne tarjoaa lukijan mielelle oivallista askarreltavaa. Se ei ole liian helppo ja suoraviivainen, mutta ei myöskään tarkoituksellisen vaikea tai teennäinen. Kerrontaa rytmittävät myös alkuperäiset lähteet, kuten lehtileikkeet ja sähkeet. Näiden dokumenttien tarkoituksena on muistuttaa tarinan todenmukaisesta kehyksestä. Historiallisen romaanin faktan ja fiktion raja on herkullisen häilyvä ja ruokkii mielikuvitusta. Lukiessa olikin muistutettava itseään, että Juho Kivilaakso on kuvitteellinen henkilö. Monet muut tarinassa eivät sitä kuitenkaan ole.
Sotakuvaukset ovat KSP:ssä vaikuttavia. Pelkäsin kuollakseni joitakin kohtia lukiessani! Näin myös muutamina öinä pelottavia sotaunia, joihin yhtenä syyllisenä pidän kyseistä teosta. Samaan aikaan kuuntelin Eeva Kilven muisteluromaanisarjaa, joissa seurataan Kilven kannakselaisperheen vaiheita sotien aikana. KSP:n Hyrsylänmutka-osuus nosti mieleeni myös Aira Samulinin muistelmat Soturi ja sunnuntailapsi (WSOY 1987), joissa Samulin kuvaa talvisodan alun tapahtumia paikan päältä lapsen silmin.
Näin kevään korvalla syksyn kirjalliset mittelöt tuntuvat vielä kaukaisilta, mutta aavistelenpa jälleen olevani sellaisen teoksen äärellä, josta kuullaan vielä, kun palkintoehdokkaita esitellään. Sanokaa minun sanoneen!
Juha-Pekka Koskisen haastattelu Aamun kirja -ohjelmassa kannattaa katsoa, sillä siinä kirjailija avaa mielenkiintoisesti teoksensa taustoja. Kirja ei syntynyt ihan hujauksessa! Myös Koskisen kirjailijablogi Savurenkaita on seuraamisen arvoinen.
J.-P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY 2015. 350 s.
Ostettu.
Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Mutta mua vaan hiukan pelottaa se, että ostin Ystäväni Rasputinin itselleni, ja jäi lukematta. Jotenkin en vaan päässyt kirjassa eteenpäin. :/ Ehkä jossain vaiheessa, jos tämä tulee kirjastossa vastaan, saatan lukeakin. :)
VastaaPoistaNo voi harmi, mutta ainahan näitä tulee itse kullekin, että ei vain kirja osu kohdalleen. Minulle tämä kirja oli ensimmäinen tutustuminen Koskisen tuotantoon, ja olen jo vilkuillut eri sivustoja vähän sillä silmällä, että mitähän lukisi seuraavaksi :D
PoistaMeillä menevät nämä ennustukset mukavasti ristin. Minä en nimittäin syttynyt tämän tarinan kerronnalle juuri yhtään, vaan pidin tätä melko alleviivaavana ja teennäisenäkin. Sen sijaan Tammisen Meriromaani puolestaan on minun veikkaukseni kirjallisille palkinnoille. Syksyllä sitten nähdään, onko kumpikaan kirja "listoilla".
VastaaPoistaParasta tässä olivat todellakin nuo taistelukohtaukset ja historialliset tosiasiat. Ilmapiirin kiristyminen tuntuu todelliselta, kuten myös suomalaisten epätoivoinen tilanne, jossa aseita ei ole ja vihollinen on niin ylivoimainen. Juhon hahmo jäi minulle etäiseksi, noir-romaanien tyyliin hyvin kyyniseksi hahmoksi, josta en saanut otetta. Ehkä tyylilaji vain oli minulle väärä. Esimerkiksi Philip Kerrin Berlin noir -sarjassa oli samaa henkeä, josta en innostunut.
Ristiin nyt kyllä tosiaan menevät mieltymykset :D Meriromaanin kyllä luin ihan mieluusti, mutta se ei tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Myönnän kernaasti, että vika on vastaanottajassa. Tässä kirjassa taas oli minusta monia mielenkiintoisia asioita, jotka saivat lukemaan innokkaasti eteenpäin. Syksy tosiaan sitten näyttää, mitä muut arvostavat. Mehän nyt olemme oikeassa kumpikin tahoillamme :D
PoistaJostakin syystä en halua lukea sotajutuista ollenkaan. Luin kirjan sisällöstä ja joku arvostelija kehui kirjaa kovastikin, mutta sittenkin pysyttelen tältä alueelta nyt pois. Olen varannut vain yhden elämänkerran kirjastosta, joka on Berliinistä pelastuneen juutalaisen kertomus.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin tuonkin, että sietokyky voi olla äärirajoilla. Tässä vielä sota kuvataan armottoman realistisesti.
PoistaMinua tämä alkoi kiinnostaa kovasti, on meneillään jonkinlainen historiallisen fiktion kausi. JP Koskiseen on muutenkin tehnyt mieli tutustua, joten ehkä sitten tästä alkaen.
VastaaPoistaMinuun ainakin iski kuin metrinen halko :D Aihepiiri kiinnostaa kovasti.
PoistaHuh, vihdoin sain tämän luettua (kahdesti) ja blogattua. Metrinen halko, sanos muuta. Itse pidin myös kovasti tuosta rikotusta mutta silti selkeästi rakenteesta, ei tarvinnut koko ajan selata ja arpoa. Hieno, hieno.
VastaaPoista