Katri Alatalo: Laulu kadonneesta saaresta ja Kevääntuoja

Vuoden 2013 kesäkuussa olen esitellyt nuoren esikoiskirjailija Katri Alatalon fantasiatrilogia Mustien ruusujen maa aloitusosan eli Karnin labyrintin. Pidin sujuvasta ja perinteisiin nojaavasta mutta raikkaalla otteella kirjoitetusta aloitusosasta, mutta en tullut kuitenkaan hankkineeksi jatko-osia käsiini. Kirjailija paikkasi puutteen viime vuoden puolella, kun sarja valmistui ja kolmas osa Kevääntuoja ilmestyi. Nyt luin Laulun kadonneesta saaresta ja päätösosan Kevääntuoja yhteen menoon, mikä olikin hyvä ratkaisu kaltaiselleni hataramuistiselle lueskelijalle.

                                       

Ihmistyttö Dinja, navadi Raúg ja krioniprinssi Emron löysivät Karnin labyrintissa tien pois Talvilaaksosta, jossa vuodenaikojen kierto oli vuosia aikaisemmin alkanut mennä pois raiteiltaan. Dinja etsii äitiään, joka on jättänyt perheensä Dinjan ollessa pieni. Toisena päämääränä kolmikolla on löytää maa, jossa kasvaa salaperäisiä mustia ruusuja. Dinja on viisivuotiaana saanut kauniiseen rasiaan pakatun kuivatun ruusun salaperäiseltä muukalaiselta, joka kuoli ennen kuin sai kerrotuksi mitään ruusun alkuperästä tai tarkoituksesta.

Seikkailuntäyteinen matka alkaa siis Karnin labyrintissa, ja Laulu kadonneesta saaresta alkaa seesteisissä tunnelmissa. Kolmikko on asettunut lämpimän ilmanalan paratiisimaisiin tunnelmiin Pazadien saaristoon, jonka asukkaat ovat ottaneet heidät suojiinsa. Prinssi Emron on rakastunut, ja muutenkin elämä tuntuu asettuneen uomiinsa. Dinja on kuitenkin levoton. Kumpaakaan matkan tavoitteista ei ole saavutettu. Vaikka Dinja tietääkin äitinsä kuolleen, hän haluaa silti selvittää, mitä tälle tapahtui ennen kuolemaa. Mikä veti äitiä kaukaisille saarille?

Kolmikko nousee alukseen, joka vie heitä kohti tuntematonta päämäärää. Dinja haluaa selvittää Ruususaaren arvoituksen, johon tuntuu kytkeytyvän toisenkin saaren kohtalo. Tieto on siroteltu murusina maailmaan, ja vihjeistä pitää koota vastauksia kysymyksiin, joita ei välttämättä osaa edes esittää. Vähitellen kuva alkaa kuitenkin hahmottua. Mahtinoidan kirous on syynä omituisiin sääilmiöihin. Miten kirouksen voisi purkaa? Onko se Dinjan tehtävä?

Vaikuttavin osuus kakkososasta sijoittuu merenaliseen maailmaan, jonka kansaa ja tapoja Alatalo kuvaa oivallisesti. Kun on kerran joutunut tai päässyt tutustumaan gashanien maailmaan, kaipaa sinne takaisin, aluksi jopa vimmaisesti. Dinjalle seikkailu vedenalaisen kansan parissa on tärkeä monella tavalla. Sieltä hän saa vastauksen kadonneen saaren arvoitukseen.

Kevääntuojassa matka jatkuu. Seurue tapaa eräältä saarelta navadiyhdyskunnan, jonka Ajattelijat tietävät kertoa Ruususaarta koskevasta ennustuksesta. Dinjan pitää etsiä reitti saarelle ja murtaa kirous Kevääntuojan avulla. Mikä tai kuka Kevääntuoja on, pysyy arvoituksena lähes loppuun asti. Fantasiaperinteen kaavoista poiketen Alatalo ei rakentele loppuratkaisua suurten sotajoukkojen voimienmittelyn varaan, vaan ratkaisu tapahtuu ennemminkin sadunomaiseen tapaan. Tästä pidin, sillä koko tarinassa on ylipäätään vähänlaisesti väkivaltaa ja raakuutta, vaikka pahuutta onkin olemassa. Alatalo painottaa sotaisuuden sijasta vastuuseen kasvamista, erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaa rakkautta.

Loppuhäivytys on pitkä ja perusteellinen, mutta ei liian auvoisa vaan tummilla sävyillä varjostettu. Pidin myös lopun tietynlaisesta avoimuudesta. Kaikkea ei tarvitse selittää auki. Myönnän olleeni tarinan mittaan pariinkin otteeseen epäileväinen sen suhteen, oliko kirjailijallakaan sen parempaa tietoa päämäärästä kuin Dinjalla kumppaneineen tai lukijalla. Loppuun päästyäni saatoin huokaista helpotuksesta. Oli hänellä, ja kaikki tarpeelliset langanpäät solmitaan lopuksi sievästi nippuun. Ehkä hieman enemmän olisin rohkaisua tähän suuntaan jo matkan varrella kaivannut, mutta tämä on makuasia. Fantasiamaailman rakentelu on sarjassa oivallisesti onnistunut, ja kerronta tempaa mukaan sadunomaiseen tunnelmaan vaivattomasti. Tykkäsin!

Karnin labyrintissa lukija apuna on kartta, samoin Laulussa kadonneesta saaresta, vaikka se onkin vaikeaselkoisempi. Kevääntuojassa ei karttaa ole, mikä oli hieman harmi, sillä seikkailun kulkua olisi ollut mukava seurailla myös kartalta.

Katri Alatalo: Laulu kadonneesta saaresta

Vaskikirjat 2013. 337 s.

                                                       

Katri Alatalo: Kevääntuoja

Vaskikirjat 2014. 318 s.

Arvostelukappaleita. Kiitokset kirjailijalle!

Katri Alataloa voi seurata Facebookin kirjailijasivun avulla. Hänellä on myös kirjoittajablogi Päättymätön tarina. On mielenkiintoista seurata, mitä Alatalon näppäimistöltä tulee seuraavaksi. Ainakin ura on alkanut mainiolla fantasiatrilogialla.