Jenna Kostet: Lautturi

Osallistuin alkutalvesta jo perinteisesti Blogistanian kirjapalkintoäänestyksiin. Harmillisesti jäi kirveltämään, että Blogistanian Kuopus -kisassa oma suosikkini Magdalena Hain Susikuningatar jäi äärimmäisen niukasti kakkoseksi. En olisi kuitenkaan voinut tehdä mitään enempää oman suosikkini eteen, joten harmistus oli vain nieltävä, kuten demokratiassa on tapana.

Kuopuksen nappasi Jenna Kosteen esikoisromaani Lautturi. Siitä oli jo kuullut paljon kohistavan eri puolilla kirjablogimaailmaa ja sen some-liitännäisissä kuten Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa, joissa monilla kirjablogeilla on edustuksensa. Itse olin kuitenkin Lautturin onnistunut ohittamaan, vaikka se kiinnostavalta ja erilaiselta kuulopuheiden mukaan vaikuttikin. Nuorten aikuisten kotimainen spefi-romaani on aina kiinnostava yhdistelmä.

Omat suosikkini nappasivat voitot muissa kaunokirjallisuuden Blogistania-kisoissa, joten päätin lukea vielä Kosteen kirjankin saadakseni voittajasuoran haltuuni. Heräsin lopulta toimintaan pari viikkoa sitten, ja huomasin, ettei kirjaa ollut lainkaan hankittu kaupunkimme kirjastoihin. Kirjakaupoistakaan teosta ei hyllyistä löytynyt, enkä halunnut sitä lähteä kaupasta tilaamaan. Verkosta olisin teoksen saanut näppärästi tilattua esimerkiksi kustantajan sivuilta.

Puntaroin vaihtoehtoja ja päädyin tekemään kirjasta hankintaehdotuksen kirjastoon. Toiveeseeni vastattiinkin myönteisesti jo samana päivänä, ja teos luvattiin toimittaa minua varten lähikirjastooni. Loistavaa palvelua, kiitos! Olen tyytyväinen ratkaisuuni. Kirja ostettiin nyt yhteiseksi iloksi, ei vain minun hyllyyni. Harmittamaan jäi vain sen seikan toteaminen, mitä kirjaston hankintamäärärahojen supistaminen on käytännössä tarkoittanut. Pienten kustantamojen lasten- ja nuortenkirjoja ei enää juurikaan osteta kokoelmaan, jollei niitä erikseen joku toivo.

Ensivaikutelmani Lautturista oli synkkä. Johanna Lumpeen tekemä kansi on lähes musta. Vasta tarkemmin katsoessaan alkaa kannesta hahmottaa vettä, aaltoja ja kaukaisuudessa loistavan tähden. Kirjan tarinakaan ei nyt mitään kovin vaaleasävyistä ilottelua ole, mutta ihan niin synkkää menoakaan ei kansien välistä löydä kuin mitä kansikuva antaa ymmärtää.

Kai on Tuonelan lautturin poika, jonka tulevaisuus on Tuonen virralla ohjaamassa sieluja eteenpäin. Kai kuitenkin kaipaa jotain muuta. Hän haluaa sinne, mistä sielut tulevat, maailmaan. Äidin ja muiden perheenjäsenten estelyistä huolimatta Kai päättää lähteä. Ylhäällä hänellä on oppaanaan Eero, isän veli, suvun toinen musta lammas. Eero on sopeutunut maailmaan eikä enää aio palata alas. Silti hän muistuttaa Kaita, että tämä voi aina palata kotiin, jos maailmassa on liian vaikeaa.

Kostet menee aika suoraan asiaan, eikä turhia selittele. Kain matka Tuonen virralta maailmaan, suomalaisen kaupungin liepeille on nopeasti ohi, ja alkuvaikeudet sopeutumisessa ohitetaan pikaisesti. Hieman Kai sentään ihmettelee autoja ja sen sellaista, mutta tärkeintä on kuitenkin lukioon meneminen. Kai aloittaa läheisessä lukiossa uutena oppilaana lukion toisen vuosikurssin opiskelijana. Kirjat  ja sanat ovat olleet Kaille tärkeitä aina. Niinpä opiskelu ja oppiminen eivät tuota vaikeuksia. Ihmisiin sopeutuminen sen sijaan on vaikeampaa. Hiljainen, ulkonäöltään erilainen Kai ystävystyy nopeasti kiusatun ylipainoisen Veetin kanssa. Kai saa lempinimen Maitonaama, ja hänet luokitellaan nörttifriikiksi, jota pilkataan avoimesti muiden surkimusten tavoin.

Sitten Kai näkee ensi kerran Iran. Ira on koulun kaunein tyttö. Hänen äitinsä on Iranista, ja hän rakastaa aurinkoa, joka taas on myrkkyä Kaille. Kai ei kuitenkaan saa silmiään irti Irasta. Hän rakastuu. Tilanne on kuitenkin toivoton, sillä Ira näyttää kuuluvan koulun suosituimmalle pojalle Aarolle. Äidinkielen tunneilla Ira ja Kai kuitenkin kohtaavat, ja pian käy ilmi, että heillä on yhteinen kiinnostuksen kohde eli kieli. Ira osaa ulkoa runoja ja on opettajan suosikki. Kai taas kirjoittaa esseen, joka mykistää paitsi opettajan myös Iran.

Lautturi jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kertojana on Kai, toisessa Ira ja kolmannessa molemmat vuorottain. Ratkaisu toimii oivallisesti, sillä näkökulmanvaihdos avaa lukijalle nuorten maailmaa enemmän kuin he toisistaan saavat tietää. Irallakin on salaisuutensa. Perhe elää omassa yksityisessä helvetissään tyrannimaisen ja väkivaltaisen isän kynsissä. Ira on loukussa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Mustasukkainen Aaro vahtii tyttöä silloin, kun isä ei ole valvomassa tätä.

Kain ja Iran tarinat kietoutuvat yhteen hyvin dramaattisen tapahtuman kautta. Ira alkaa aavistella Kain salaisuutta, kun nuoret vähitellen salavihkaa ystävystyvät. Kostetin avoimesta loppuratkaisusta pidin kovasti. Se on samaan aikaan sekä surumielinen että toiveikas.

Lautturi on kiehtovan erilainen teos. Idea Tuonelan väestä ihmisten keskellä ihmettelemässä maailman menoa ja kaipaamassa kuolevaisten elämään on kutkuttava. Idean avaamista olisin kaivannut enemmänkin. Alkupuolella yhteydet Kalevalan myyttiseen maailmaan nousevat esille enemmän, mutta mitä pidemmälle tarina etenee, sitä vähemmälle tämä puoli kirjassa jää. Kain voi lukea vertauskuvallisena erilaisuuden edustajana ja unohtaa yliluonnollisen puolen, jos niin haluaa. Näitä kavereitahan tuntuvat koulujen käytävät olevan pullollaan, vaikka huomio kiinnittyy ensin Aaron, Iran ja muiden kovaäänisten hahmojen kaltaisiin menestyjiin. Aavistuksellinen flrttailu kuoleman ja itsemurhan kanssakin nousi lukiessa mieleen.

Kosteen kielen herkkyyttä on monissa arvioissa kehuttu kovasti, eikä suotta. Muiden kirjasta kirjoittaneiden bloggaajien tavoin jään odottelemaan, mihin suuntaan lupaavan esikoiskirjailijan tuotanto tästä lähtee. Ihan täysillä en tempautunut Lautturin matkaan, mutta olisi kiinnostavaa testata tätä varsinaisen kohderyhmän lukijoilla. Uskoisin, että lukemista harrastavat peruskoulun yläluokkalaiset saavat tästä irti paljon sellaista, mikä itseltäni menee vähän ohi, koska en ihan pysty samastumaan nuorten maailmaan. Spefin keinoilla siihenkin tosiaan saa uusia ulottuvuuksia.

Jenna Kostet: Lautturi

Robustos 2014. 199 s.

Lainattu kirjastosta.

Jenna Kostet kirjoittaa Kaikkitietämättömät kertojat -blogia kahden muun esikoiskirjailijan kanssa. Sieltä Kosteen sivulta löytyy kattava lista Lautturin arvioita.