Osallistuin alkutalvesta jo perinteisesti Blogistanian
kirjapalkintoäänestyksiin. Harmillisesti jäi kirveltämään, että Blogistanian Kuopus -kisassa oma
suosikkini Magdalena Hain Susikuningatar
jäi äärimmäisen niukasti kakkoseksi. En olisi kuitenkaan voinut tehdä mitään
enempää oman suosikkini eteen, joten harmistus oli vain nieltävä, kuten
demokratiassa on tapana.
Kuopuksen nappasi Jenna
Kosteen esikoisromaani Lautturi.
Siitä oli jo kuullut paljon kohistavan eri puolilla kirjablogimaailmaa ja sen
some-liitännäisissä kuten Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa, joissa
monilla kirjablogeilla on edustuksensa. Itse olin kuitenkin Lautturin onnistunut ohittamaan, vaikka
se kiinnostavalta ja erilaiselta kuulopuheiden mukaan vaikuttikin. Nuorten
aikuisten kotimainen spefi-romaani on aina kiinnostava yhdistelmä.
Omat suosikkini nappasivat voitot muissa kaunokirjallisuuden Blogistania-kisoissa,
joten päätin lukea vielä Kosteen kirjankin saadakseni voittajasuoran haltuuni.
Heräsin lopulta toimintaan pari viikkoa sitten, ja huomasin, ettei kirjaa ollut
lainkaan hankittu kaupunkimme kirjastoihin. Kirjakaupoistakaan teosta ei hyllyistä
löytynyt, enkä halunnut sitä lähteä kaupasta tilaamaan. Verkosta olisin teoksen
saanut näppärästi tilattua esimerkiksi kustantajan sivuilta.
Puntaroin vaihtoehtoja ja päädyin tekemään kirjasta
hankintaehdotuksen kirjastoon. Toiveeseeni vastattiinkin myönteisesti jo samana
päivänä, ja teos luvattiin toimittaa minua varten lähikirjastooni. Loistavaa
palvelua, kiitos! Olen tyytyväinen ratkaisuuni. Kirja ostettiin nyt yhteiseksi
iloksi, ei vain minun hyllyyni. Harmittamaan jäi vain sen seikan toteaminen,
mitä kirjaston hankintamäärärahojen supistaminen on käytännössä tarkoittanut.
Pienten kustantamojen lasten- ja nuortenkirjoja ei enää juurikaan osteta kokoelmaan,
jollei niitä erikseen joku toivo.
Ensivaikutelmani Lautturista
oli synkkä. Johanna Lumpeen tekemä
kansi on lähes musta. Vasta tarkemmin katsoessaan alkaa kannesta hahmottaa
vettä, aaltoja ja kaukaisuudessa loistavan tähden. Kirjan tarinakaan ei nyt
mitään kovin vaaleasävyistä ilottelua ole, mutta ihan niin synkkää menoakaan ei
kansien välistä löydä kuin mitä kansikuva antaa ymmärtää.
Kai on Tuonelan lautturin poika, jonka tulevaisuus on Tuonen
virralla ohjaamassa sieluja eteenpäin. Kai kuitenkin kaipaa jotain muuta. Hän
haluaa sinne, mistä sielut tulevat, maailmaan. Äidin ja muiden perheenjäsenten
estelyistä huolimatta Kai päättää lähteä. Ylhäällä hänellä on oppaanaan Eero,
isän veli, suvun toinen musta lammas. Eero on sopeutunut maailmaan eikä enää
aio palata alas. Silti hän muistuttaa Kaita, että tämä voi aina palata kotiin,
jos maailmassa on liian vaikeaa.
Kostet menee aika suoraan asiaan, eikä turhia selittele.
Kain matka Tuonen virralta maailmaan, suomalaisen kaupungin liepeille on
nopeasti ohi, ja alkuvaikeudet sopeutumisessa ohitetaan pikaisesti. Hieman Kai
sentään ihmettelee autoja ja sen sellaista, mutta tärkeintä on kuitenkin
lukioon meneminen. Kai aloittaa läheisessä lukiossa uutena oppilaana lukion
toisen vuosikurssin opiskelijana. Kirjat ja sanat ovat olleet Kaille tärkeitä aina.
Niinpä opiskelu ja oppiminen eivät tuota vaikeuksia. Ihmisiin sopeutuminen sen
sijaan on vaikeampaa. Hiljainen, ulkonäöltään erilainen Kai ystävystyy nopeasti
kiusatun ylipainoisen Veetin kanssa. Kai saa lempinimen Maitonaama, ja hänet
luokitellaan nörttifriikiksi, jota pilkataan avoimesti muiden surkimusten
tavoin.
Sitten Kai näkee ensi kerran Iran. Ira on koulun kaunein
tyttö. Hänen äitinsä on Iranista, ja hän rakastaa aurinkoa, joka taas on
myrkkyä Kaille. Kai ei kuitenkaan saa silmiään irti Irasta. Hän rakastuu.
Tilanne on kuitenkin toivoton, sillä Ira näyttää kuuluvan koulun suosituimmalle
pojalle Aarolle. Äidinkielen tunneilla Ira ja Kai kuitenkin kohtaavat, ja pian
käy ilmi, että heillä on yhteinen kiinnostuksen kohde eli kieli. Ira osaa ulkoa
runoja ja on opettajan suosikki. Kai taas kirjoittaa esseen, joka mykistää
paitsi opettajan myös Iran.
Lautturi jakautuu
kolmeen osaan. Ensimmäisessä kertojana on Kai, toisessa Ira ja kolmannessa
molemmat vuorottain. Ratkaisu toimii oivallisesti, sillä näkökulmanvaihdos avaa
lukijalle nuorten maailmaa enemmän kuin he toisistaan saavat tietää. Irallakin
on salaisuutensa. Perhe elää omassa yksityisessä helvetissään tyrannimaisen ja
väkivaltaisen isän kynsissä. Ira on loukussa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Mustasukkainen Aaro vahtii tyttöä silloin, kun isä ei ole valvomassa tätä.
Kain ja Iran tarinat kietoutuvat yhteen hyvin dramaattisen
tapahtuman kautta. Ira alkaa aavistella Kain salaisuutta, kun nuoret vähitellen
salavihkaa ystävystyvät. Kostetin avoimesta loppuratkaisusta pidin kovasti. Se
on samaan aikaan sekä surumielinen että toiveikas.
Lautturi on
kiehtovan erilainen teos. Idea Tuonelan väestä ihmisten keskellä ihmettelemässä
maailman menoa ja kaipaamassa kuolevaisten elämään on kutkuttava. Idean avaamista
olisin kaivannut enemmänkin. Alkupuolella yhteydet Kalevalan myyttiseen maailmaan nousevat esille enemmän, mutta mitä
pidemmälle tarina etenee, sitä vähemmälle tämä puoli kirjassa jää. Kain voi
lukea vertauskuvallisena erilaisuuden edustajana ja unohtaa yliluonnollisen
puolen, jos niin haluaa. Näitä kavereitahan tuntuvat koulujen käytävät olevan
pullollaan, vaikka huomio kiinnittyy ensin Aaron, Iran ja muiden kovaäänisten
hahmojen kaltaisiin menestyjiin. Aavistuksellinen flrttailu kuoleman ja
itsemurhan kanssakin nousi lukiessa mieleen.
Kosteen kielen herkkyyttä on monissa arvioissa kehuttu
kovasti, eikä suotta. Muiden kirjasta kirjoittaneiden bloggaajien tavoin jään
odottelemaan, mihin suuntaan lupaavan esikoiskirjailijan tuotanto tästä lähtee.
Ihan täysillä en tempautunut Lautturin
matkaan, mutta olisi kiinnostavaa testata tätä varsinaisen kohderyhmän
lukijoilla. Uskoisin, että lukemista harrastavat peruskoulun yläluokkalaiset
saavat tästä irti paljon sellaista, mikä itseltäni menee vähän ohi, koska en
ihan pysty samastumaan nuorten maailmaan. Spefin keinoilla siihenkin tosiaan saa
uusia ulottuvuuksia.
Jenna Kostet:
Lautturi
Robustos 2014. 199 s.
Lainattu kirjastosta.
Jenna Kostet kirjoittaa Kaikkitietämättömät kertojat -blogia kahden muun esikoiskirjailijan kanssa. Sieltä Kosteen
sivulta löytyy kattava lista Lautturin arvioita.
Tämähän piti varata heti, kiinnostavalta kuulostaa!
VastaaPoistaBloggaat jälleen mielenkiintoisesti. :) Minäkin olen tehnyt muutamia hankintapyyntöjä juuri nuortenkirjojejn osalta. Mukanaa kuitenkin, että hankintapyyntömahdollisuus on!
VastaaPoistaOlipa tosiaan hyvää palvelua, vau! Kiitos kiinnostavasta arviosta, avasi hyvin kirjaa, jota en ole lukenut, ainakaan vielä.
VastaaPoista