Kirjabloggaaja median myllerryksessä ja yhteistyökuvio!

Turun kaupunginteatteri.

Runsaat neljä vuotta sitten kirjablogia perustaessani en osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea nettiin kirjoittaminen voisi tuoda tullessaan. Näiden vuosien aikana on mediassa tapahtunut melkoisia myllerryksiä, joissa olen itsekin ollut mukana tulva-aallon jälkimainingeissa holtittomana kaarnaveneenä keikkuen. En siis väitä lainkaan, että olisin ’nähnyt’, mitä ympärilläni tapahtuu ja mitä vielä tuleman pitää, saati että olisin siihen jotenkin vaikuttanut. Olenpahan vain seuraillut ällistyneenä menoa.

Kun aloitin bloggaamisen, olin jo useita vuosia avustanut paikallista sanomalehteä ja sen kulttuuritoimitusta kirjoittamalla kirja-arvioita ja paikallisten harrastaja- ja puoliammattilaisteattereiden esityksistä juttuja. Olinpa tehnyt pari haastattelua ja vähän muutakin. Kirjoittaminen, arvostelukappaleet ja vapaaliput olivat siis minulle jo tuttuja asioita ennen blogin aloittamista.

Harrastajablogi ja sanomalehden kulttuurisivu ovat tietysti kaksi aivan eri asiaa. Omassa blogissani päätoimittaja ja kirjoittaja ovat yksi ja sama ihminen: minä. Vain minä päätän, mistä, miten ja milloin kirjoitan. Lehteen minulta pyydetään tietyt jutut tietyn aikataulun ja mittapuun mukaan. Kirjat eivät saa odottaa lukemista ja arviointia hyllyssäni kuukausia, saati vuosia. Saan ehdottaa ja toivoa, mistä kirjoista voisin kirjoittaa, mutta aina toiveeni ei toteudu. Joskus olen rahasta lukenut sellaistakin, jota en muuten olisi tullut lukeneeksi. Bloggaamisesta en saa mitään rahallista korvausta, mutta lehtijutuista maksetaan kirjoituspalkkio.

Teatteriarvioiden kohdalla on samoin. Ei lehden lähettämä harrastajakriitikko voi poistua kesken esityksen väliaikaryysiksen turvin, vaikka kuinka haluaisi (harvoin tosin olen halunnut). On jaksettava loppuun ja koetettava kaivaa positiivista ja kannustavaakin sanottavaa juttuun. Teatteri ei ehkä saa yhtään muuta painettua arviota esityksestään kuin sen minun kirjoittamani. Vastuu painaa. Lehti on myös kömpelö väline, mitä tulee vuorovaikutukseen. Mielipidepalstalle tai ainakin tekstareihin voi joku suivaantunut katsoja lähettää eriävän mielipiteensä, mutta harvoin kukaan viitsii vaivautua.

Viime vuosien aikana monen lehden taloustilanne on heikentynyt. Paikallislehdessäkin on käyty monet rankat yyteet ja toimituksesta on irtisanottu väkeä. Myös kulttuuriavustajien palkkioihin varattu määräraha on kutistunut vuosi vuodelta. Yhä harvempi kirjoittaa yhä harvemmista aiheista, valitettavasti. Olen saanut ja voinut roikkua menossa mukana, koska olen tehnyt ja teen jatkossakin avustajantehtäviä puhtaasti harrastuksena. Minua ei haittaa, vaikka välillä menee kuukausi tai pari ilman toimeksiantoa.

Olen nimittäin keksinyt korvaavan välineen, tämän rakkaan kirjablogini. Tänne voin kirjoittaa vapaasti vaikka joka päivä ja niin pitkiä juttuja kuin mieli tekee. Ilokseni kustantajat ja kirjailijat ovat myös havainneet, että blogit ovat tapa saada näkyvyyttä kirjoille. Arvostelukappaleita olen saanut lähes koko blogini olemassa olon ajan, ja niistä olen aina yhtä vilpittömän iloinen. Valitettavasti bloggaajakaan ei ehdi kaikkea tarjottua lukea, joten välillä on ollut pakko kieltäytyä tarjotuista kirjoista. Onneksi blogeja riittää!

Teatterista olen kirjoittanut koko blogihistoriani aikana vain pari juttua. Usein syynä on ollut, että olen kirjoittanut katsomastani näytelmästä lehteen. Lisäksi olen ajatellut, että koetan pysytellä otsikossa eli kirjoissa. Nyt tähän on kuitenkin tulossa muutos. Mietin nimittäin muutama viikko sitten nähtyäni Turun kaupunginteatterissa aivan huikean musikaalin Seili, että olisipa mukavaa jakaa tunnelmia kokemuksesta laajemminkin. Toki jaoimme ajatuksia sisareni ja äitini kanssa, mutta se ei tuntunut oikein riittävän. Sain ajatuksen kysäistä teatterilta, ollaanko siellä kiinnostuneita blogiyhteistyöstä.

Osuinkin asialle oivallisella hetkellä, sillä Turun kaupunginteatterissa oltiin juuri valmistelemassa bloggaritapaamista, johon minutkin toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Ihan kustantamojen bloggaritapaamisten kaavalla mentiin, eli meille esiteltiin teatterin toimintaa, tulevaa ohjelmistoa ja tiloja. Saimme pientä iltapalaa ja pääsimme lyhyesti (ja aavistuksen ujosti) haastattelemaan ohjaaja Mikko Koukia tulevasta ensi-illasta. Näytettiinpä meille vartin verran maistiaisiakin ensi viikolla ensi-iltaan tulevasta uutuusnäytelmästä Breaking the Waves. Sitä pääsen keskiviikon ennakkonäytökseen teatterin tarjoamana katsomaan. Siitä siis raporttia tulossa tänne ensi viikolla! Syksyllä olisi mukavaa mennä katsomaan Tamara, ja Kaikki oikein on jo päätettykin ystävien kanssa katsastaa (se ihan perinteisesti itse liput maksaen). Kuuntelin Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -kirjan äänikirjana, ja on hauska nähdä, miten siitä on tehty näytelmä.

Breaking the Waves -näytelmän päärooleissa ovat Helmi-Leena Nummela ja Taneli Mäkelä.
Kuva Turun kaupunginteatteri, Otto-Ville Väätäinen.

Olen todella iloinen tästä yhteistyökuviosta, joka toivottavasti ilahduttaa itseni ja mahdollisesti teatterin väen lisäksi myös teitä blogini lukijoita. Toivon keskustelua katselukokemuksesta ja taide-elämyksen jakamista, ihan niin kuin kirjajuttujenkin kanssa on tehty koko ajan ja tehdään vastakin. Aion kirjoittaa teatterikäynneistäni tavallisen keski-ikäisen teatteria ja kulttuuria kohtalaisesti harrastavan naishenkilön näkökulmasta, en niinkään perusteellisia arvioita rakennellen.

Bloggarit Turun kaupunginteatterin lämpiössä 8.4.2015
 kuvasi tiedottaja Kirsi Lönnmark.

Oli mukavaa myös nähdä muita kirjabloggaajia paikan päällä. Samaten kiinnostuneena seurailin, miten niin sanotut life style -bloggaajat toimivat kyseisissä tilanteissa. Seurailen todella vähän muita kuin kirjablogeja, joten life style -blogien pitäjien ajatusmaailma on minulle vieras ja hieman kummallinenkin. Huomasin myös jälleen kerran olevani aika vanha bloggaajaksi. Mutta erilaisuus on rikkautta tässäkin!

Kiitokset siis bloggaritapaamisesta ja tulevista teatterielämyksistä, Turun kaupunginteatteri!