Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja

”Kohta kyllä kuristan tämän ’herttaisen vanhan rouvan’!”

Näin voisi tiivistää tunnelmani, kun kuuntelin äänikirjana Kyllikki Villan päiväkirjaa Vanhan rouvan lokikirja. Ainakin kymmenen ensimmäisen levyn mittaan olin pääasiassa tuskastunut ja ärsytetty. Vasta kahden viimeisen levyn aikana alkoi tuntua, että ehkä en sittenkään ryhtyisi hirmutöihin. Tosin se olisi mahdotonta kaikin puolin, onhan kyseinen ’vanha rouva’ edesmennyt jo vuonna 2010. Tiedän myös, että olen ajatuksineni melko yksin. Todella monet ovat pitäneet kuuntelemastani päiväkirjasta kovasti ja sitä suositellaan monilla tahoilla. Minäkin toki suosittelen, mutta itseäni parempihermoisille lukijoille!

Vuonna 1923 syntynyt Villa oli kääntäjä ja kirjailija, joka teki suuren osan elämäntyöstään matkustaessaan tyttärensä Saaran kanssa rahtilaivoilla ympäri maailmaa. Ensimmäisen matkan aikaan Villa oli 42-vuotias ja tytär nelivuotias. Vanhan rouvan lokikirja on Villan päiväkirja hänen toisiksi viimeisestä valtameren ylittäneeltä matkaltaan vuoden 1997 keväällä, jolloin Villa oli 73-vuotias.

Villa lähti tälle matkalle yksin, ja suuntana oli jälleen kerran Etelä-Amerikka. Tarkoituksena oli matkustaa puolalaisella rahtialuksella Buenos Airesiin, ylittää Andit lentäen ja palata Valparaisosta toisella aluksella Panaman kanavan kautta kotiin. Suunnitelma myös toteutui, vaikka muutamia yllätyksiä matkalle osuikin.

Jo ennen kuin ensimmäinen laiva ehtii ankkurinsa nostaa, alkaa valittaminen, huokailu ja marina, huolehtiminen ja murehtiminen. Villa murehtii kaikkea mahdollista. Onko toisissa matkustajissa joku sietämätön päällepäsmäri? Onko silmää vaivaava tulehdus pilaamassa koko matkan alkuunsa? Mitä hänestä ajatellaan Suomessa, kun hän tuli antaneeksi ajattelemattomuuttaan haastattelun televisioon? Miten hän saa raahattua matkatavaransa satamassa taksiin? Suostuuko kukaan kantamaan niitä? Riittävätkö rahat? Riittääkö Echinaforce parantamaan kuumeen ja tulehduksen? Ymmärtääkö hän ruotsalaisen lääkärin puhetta? Onko tyttärellä kaikki hyvin kotona? Ehtiikö hän ajoissa kotiin näkemään sipulikukkien kukoistuksen keväällä? Loputtomiin.

Laivalla olossa ei tunnu oikein mikään menevän niin kuin Villa on ajatellut. Lastaukset satamissa sujuvat liian hitaasti, merellä odotellaan turhaan ja puolalaiset merimiehet vaikuttavat laiskoilta, koska eivät puunaa alustaan kuten suomalaisilla laivoilla on tapana. Kannella on kylmää, tuulista ja sataa. Kun matka etenee, on liian kuumaa. Satamissa on liian pitkiä välimatkoja, vaikka Villa toivoisi, että kaupunkien keskustat olisivat lyhyen kävelymatkan päässä. Laivan myymälässä on myynnissä vain huonoa konjakkia!

Pitkään Villa vatuloi, miten käyttää ajan, jonka hän voi viettää Etelä-Amerikassa. Paljonko aikaa on? Ehtiikö tehdä saarimatkan, josta hän haaveilee? Riittävätkö rahat? Jos riittävät, onko oikein käyttää niitä? Miten saada yhteys tuttuun chileläiseen taksinkuljettajaan? Tässä vaiheessa aloin olla jo aika valmista kuuntelijaa! Miksi ihmeessä Villa halusi lähteä matkalle, josta ei tuntunut nauttivan yhtään? Lisäksi tuntui kuin Villa ei olisi koskaan aiemmin matkustanut rahtilaivalla, ikään kuin kaikki vastukset tai sellaisiksi kuvatut asiat olisivat tulleet hänelle täytenä yllätyksenä.

Odotin Villan kertovan enemmän tekeillä olevasta käännöstyöstään, mutta siitä hän mainitsee päiväkirjalleen oikeastaan vain milloinkin kääntämänsä liuskamäärän. Työ tuntuu sujuvan vaikeuksitta, jos ei lasketa sitä, että ammattikääntäjä ja -matkailija on varannut liian vähän paperia ja värinauhoja työtään varten…ehkä.  Ainoa ajanviete laivalla nukkumisen lisäksi on lukeminen, ja Villa kertookin ihan lopussa ehtineensä lukea yli viisitoista kirjaa matkan aikana. Hyvin vähän hän kuitenkaan mainitsee mitään lukemastaan. Sen sijaan kielistä ja niiden välillä sukkuloinnista on paljonkin mielenkiintoista pohdintaa.

Kirjan siis pelastaa sen loppu. Villa tuntuu matkan lopun alkaessa häämöttää itsekin ryhtyvän miettimään juuri niitä asioita, jotka ovat minua kuunnellessa ärsyttäneet. Hän pohdiskelee, miksi haluaa aina lähteä matkalle, vaikka matkat ovat hänestä vaivalloisia ja hän on kova etukäteismurehtija. Hän miettii aikaa ja sen venymistä matkalla. Myös matka ja elämä vertautuvat hänen mietteissään. Hän kertoo matkalla huomanneensa, että on kovasti vanhentunut ja olevansa nykyään helposti epävarma ja peloissaan. Vaatii rohkeutta tehdä sellaista, mitä pelkää. Hän myös myöntää olevansa itsekeskeinen ja kovin riippuvainen tyttärestään. Nämä ajatukset ja Villan rehellinen itsetutkiskelu saivat minut antamaan kaiken anteeksi!

Minusta ei taitaisi olla tuollaiselle laivamatkalle lähtijäksi, vaikka aika onkin nyt melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin aivan toinen. Villalla oli tosiaan ajanvietteenään vain kirjansa ja ajatuksensa. Toisaalta hän ei tuntunut muuta kaipaavankaan. Saattoi olla luksusta, kun voi irrottautua tietotulvasta ja vain olla omassa olossaan. Sekin vaatii melkoista rohkeutta.

Äänikirjamuoto sopii Vanhan rouvan lokikirjalle loistavasti, sillä Villa saneli päiväkirjansa kaseteille ja kirjoitti ne sitten myöhemmin puhtaaksi. Tekstiä on tekijän kertoman mukaan muokattu vain vähän, ja toisto on jätetty sellaisenaan tekstiin. Kirjan lukee sopivasti eläytyen, huokaukset ja naurahtelut oivallisesti tulkiten Maija-Liisa Márton. Äänikirjan cd-levyistä puuttuu ilmoitus levyn loppumisesta, mikä hieman haittasi autossa kuunnellessani.

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja

Like 2004. Äänikirjan lukija Maija-Liisa Márton, kesto noin 14 tuntia (12 cd:tä)

Lainattu kirjastosta.