Dolores Redondo: Näkymätön vartija (dekkariviikko)

Oma dekkariviikkoni päättyy tältä erää muutaman kanssabloggaajan kanssa toteutettavaan samanaikaispostaukseen uudesta kansainvälisestä bestseller-dekkarista. Sain Gummerukselta jo keväällä ennakkokappaleen kesän korvalla ilmestyneestä espanjalaisesta dekkaritrilogian avausosasta Näkymätön vartija. Kirja vaikutti kiinnostavalta, mutta kevätkiireiden takia sen aloittaminen vain lykkääntyi. Gummerus kutsui jälleen myös kirjabloggaajia Kukan päivän juhlaansa, jossa esitellään syksyn tulevia uutuuksia, ja läksiäiskassissa oli kovakantinen versio Näkymättömästä vartijasta. Meille myös näytettiin teoksen varsin ahdistavatunnelmainen kirjatraileri.

Dekkariviikon lähestyessä sitten muutama muukin bloggaaja kertoi, että aikomuksena on tarttua tähän Dolores Redondon uutuuteen lähiaikoina, joten sovimme juttujemme samanaikaisesta julkaisemisesta. Sen kummemmin emme ole kirjaa yhdessä lukeneet, siitä keskustelleet tai sopineet, mitä juttuihimme kirjoitamme. Oman tekstini lopusta löytyvät linkit toisiin mukana oleviin blogeihin.

Kyseessä on siis kansainvälinen bestseller. Kustantajan sivuilla kerrotaan, että trilogia on ollut myyntimenestys Espanjassa ja että se julkaistaan ainakin kolmessakymmenessä maassa. Tällaiset luvut ja tiedot eivät kokemukseni mukaan takaa oikeastaan vielä mitään, vaan kertovat lähinnä onnistuneesta markkinoinnista. Mutta en kirjan luettuani ihmettelekään, miksi luvut on saavutettu. Dolores Redondo on selvästikin tiennyt, mitä tekee.

Nuori ja lahjakas ylikonstaapeli Amaia Salazar määrätään johtamaan sarjamurhaajajahtia Navarran alueen pikkukylään, koska hänellä on loistavan koulutuksen lisäksi paikallistuntemusta. Nuoria naisia uhreikseen valitseva ihmispeto riehuu Amaian  vuoristossa sijaitsevassa lapsuuden kotikylässä. Uhrit ovat siis vähintään Amaian tutuntuttuja, ja muutenkin paluu kotikylään tuntuu herättävän hänen mielensä pohjalla uinuneet painajaiset. Lisäksi Amaian ylentäminen tutkinnanjohtajaksi herättää joissakin miespuolisissa kollegoissa voimakkaita reaktioita.

Murhatutkimukset tuntuvat polkevan paikallaan, ja uusia ruumiita paikoin suorastaan tulvii. Uhrit on aseteltu huolella näytteille, ja heidän ruumiidensa päälle jätetty paikallinen leivonnainen sekä sekalainen kokoelma eläinten karvoja ovat ainoat, mutta sitäkin hämmentävämmät johtolangat. Kaiken lisäksi lähtee liikkeelle huhu, että vuorilla liikkuu karhu. Tai jopa itse basajaun, myyttinen metsää vartioiva olento. Onko basajaunilla jotain tekemistä murhien kanssa? Analyyttisen Amaian on vaikea suhtautua tähän tutkintalinjaan vakavasti, ainakaan alkuun.

Redondo on selvästikin jo alusta asti suunnitellut pidempää sarjaa, ja toteutus onkin onnistunut. Henkilöihin ja erityisesti Amaiaan tutustutaan vähitellen sukua myöden, ja rikosvyyhti on toteutettu niin, että tässä ensimmäisessä osassa saadaan murhaaja (tai oikeastaan kaksikin) selville ja kiinni, mutta osa arvoituksesta jää silti kutkuttavasti auki ja aivan lopussa avautuu vielä uutta ratkottavaa odottamaan seuraavaa osaa. Näistä seikoista kuten myös loistavasta miljöökuvauksesta on annettava ehdottomasti kiitosta.

Redondo on selvästikin siis tiennyt, mitä tekee. Seksikäs sarjamurhaaja (esikuvina vaikkapa Patricia Cornwellin menestysdekkarit ja amerikkalaiset poliisisarjat), naiskysymys (miten nainen voi toimia poliisin ammatissa patrioottisessa Espanjassa?), eksoottiselta haiskahtava ympäristö (Baskimaa) ja maagista realismia hipaiseva mytologinen tvisti yhdistettynä psykologiseen jännitykseen on sekoitus, jonka luulisi toimivan (ja myyvän). Ja toimiihan se, Redondo osaa käytellä näppäimistöään koukuttaen ja viihdyttäen lukijaansa. Kuinka laskelmoitua tämä kaikki on, jää arvoitukseksi. Eikä laskelmoinnissakaan toki mitään pahaa ole, jos se ei tunge läpi lukukokemuksen, eikä minusta nyt ihan vielä niin käynyt.

Arvasin syyllisen hyvissä ajoin, mihin pidän syypäänä paljoa dekkareitten lukemista. Osaan jo varautua siihen, että syyllinen on joku varhaisessa vaiheessa esitellyistä mukavista tyypeistä. Ikävät ihmiset ovat toki mukana tavalla tai toisella, mutta itse sylttytehdas osataan yleensä naamioida mukavuuteen. Niin tälläkin kertaa. Loppuhuipennuksessa Amaia toimii muuten tutulla ja erittäin raivostuttavalla tyylillä: ryntää yksin murhaajan perään, ja yllättäen (!) kännykkä ei löydäkään kenttää H-hetkellä!

En ole koskaan talvea Espanjassa viettänyt, mutta hieman suomalaisena alkoi hymyilyttää jatkuva talven kylmyyden ja pimeyden tuskailu. Maisemista saa jonkinlaista käsitystä tapahtumapaikan tunnelmista kirjailijan viralliselta nettisivustolta.

Niin hyvin tämä koukutti, että seuraavatkin osat ovat tukevasti lukulistalla!

Dolores Redondo: Näkymätön vartija (El guardián invisible)

Suomentanut Sari Selander. Gummerus 2015. 476 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Dekkari esitellään myös:
Hemulin kirjahylly

Kulttuuri kukoistaa

Lukutoukan ruokalista

Nenä kirjassa

Tuijata

Kirjailijan FB-sivu.