Sanamaija Heli Laaksosen
uuden kirjan ilmestyminen on aina juhlahetki. Tällä kertaa sattui niin
sopivasti, että olin käymäsiltäni Turussa juuri sinä nimenomaisena päivänä, kun
kolumnikirjan Lähtisiks föli? piti
tulla kauppoihin. Turku-reissujen vakio-ohjelmaani on jo juurtunut poikkeaminen
viehättävässä Pienessä kirjapuodissa,
ja nyt oli sitten jo ostettavaakin valmiiksi tiedossa.
Tunnen vahvaa sielunkumppanuutta Heli Laaksosen kanssa.
Meillä on paljon yhteistä ja perustavanlaatuista samaa: äirinkiäl. Ainakin
melkein. Laaksosen äidinäiti oli syntyjään Perniöstä ja asui aikanaan Halikon
Kaninkolassa. Minun isänäitini oli perniöläinen. Yhteinen opinahjokin meillä on
ollut, vaikkakin eri aikaan (Turun yliopiston suomen kielen laitos). Laaksosen
kielessä on omaan kiskolaismurteeseeni kuulumattomia aineksia, mutta
riittävästi on samaa. Kyse ei ole vain kielestä vaan jostakin syvemmästä,
kulttuurista, varsinaissuomalaisesta luonteenlaadusta tai historiastakin.
Föli-kirjan
tekstien otsikot alkavat ’Mitä mää tiärän
…’ Aamun kirja -ohjelmassa Seppo
Puttonen kysyy Laaksoselta, mitä tämä aloitusfraasi tarkoittaa ja Laaksonen
kertoo. Jotenkin tuntuu, ettei asia ihan toimittajille avaudu. Meillä päin on
tosiaan ollut tapana kysellä tavattaessa: ”Mitäs tiärät?” Se tarkoittaa
jotakuinkin: ”Mitä kuuluu?”, mutta lapsi ymmärsi kysymyksen kirjaimellisesti.
Ehkä. Ota näistä kirjailijoista nyt selvää!
Mutta kirjan lukujen otsakkeiksi vanha fraasi istuu hyvin.
Valitusta kohteesta kirjoittaja sitten kertoo, mitä on mieleen milloinkin
tullut, ja aika paljon on tullut. Jos on sattunut joskus Laaksosen
runokeikalle, suuri osa kirjan sisällöstä vaikuttaa tutulta. Syy tuttuuden
tuntuun selittyy silläkin, että monet kirjan teksteistä on aiemmin julkaistu eri
viestimissä. Se ei kuitenkaan yhtään ainakaan minua haitannut.
Lueskelin tekstejä tarkoituksella säästellen, muutaman
kerrallaan. Koska Laaksonen kirjoittaa myös proosaa murteella, on lukeminen
teknisesti vähän vaativampaa kuin yleensä, mutta ainakin lähimurteen puhujan on
suhteellisen helppo sujahtaa tekstiin sisään. Koska olen käynyt useita kertoja
Laaksosta kuulemassa runoilloissa (viimeksi syksyllä 2014 teatteri Provinssissa
Pienen perunannostokiertueen Salon keikalla) ja omistan pari hänen
äänikirjaansakin, tuntui lukiessa kuin Laaksonen itse olisi puhunut korvieni
välissä. Tuttu iloinen rytmi välittyi suoraan jonnekin keskushermostooni.
Lähtisiks föli? on
todellinen hyvän mielen kirja! Koska nimessäkin puhutaan mukaan lähtemisestä,
päästään kolumnien matkassa moneen suomalaiseen pitäjään ja vähän ulkomaillekin.
Poikkeillaan erityisesti esiintymispaikkojen takahuoneissa, mutta muutakin
nähdään ja kuullaan. Erikoisimpiin keikkapaikkoihin lukeutunee Hämeenlinnan
vankila, jonne vangit olivat toivoneet runoilijaa esiintymään. Nähtävästi
Laaksonen on helposti houkuteltavissa? Miesten puolella taisi sanamaijaa ensin
hieman kylmätä, mutta nopeasti tilanne muuttui: ”Siin he hyrähtelivä ja murahteliva ko muuki yleisö. Kellä ei ollu mittän kiiret. Voi ko mun teki miäli unhottu sin heijän tarinoi kuuntelema,
kyselemä, mitä sul on tapahtunu, kui sää tääl olet, mimmonen tarkotus sul
alunperi ol täl elämäl.”
Laaksonen tuntuu hyvin avoimesti ja rehellisesti pistävän
itsensä likoon kertoillessaan kommelluksista ja sattumuksista, joihin on työnsä
merkeissä joutunut. Monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin esiintyvä runoilija
vaan joutuukin, muun muassa Linnan juhliin ja valtiovierailun virallisille
illallisille! Mukavaa on päästä kurkistamaan noihinkin tilaisuuksiin hyvän
kertojan matkassa. Hymyä on aika vaikea estää nousemasta huulille tätä kirjaa
lueskellessaan!
Heli Laaksonen poseeraa fanille Helsingin kirjamessuilla 2013. |
Heli Laaksosta voi tänä kesänä kuulla ja nähdä myös
televisiossa. Yle1:llä pyörii perjantai-iltaisin sarja Helil kyläs. Siinä ei
välttämättä puhuta kirjoista, vaan mistä milloinkin. Vieraat ovat mielenkiintoisia,
ja eniten odotan jaksoa, jossa vierailee kirjailija Anni Kytömäki (3.7.). Siinä jaksossa toivottavasti puhutaan myös
kirjoista! Ainakin siinä puhutaan metsästä ja linnuista.
Laaksosen edellisvuonna ilmestynyt Aapine riehaannutti minut
kirjoittamaan toistaiseksi ainoan murrepostaukseni. Aapise on kuvittanut Elina
Warsta, mutta Lähtisiks föli? on Laaksosen itsensä kuvittama. Kirjan keskellä
on karttaliite, jossa on hieman uuteen uskoon tuunattu Suomen kartta. Eipä
ihme, että suunnistustaidot ovat kirjailijan heikko kohta.
Heli Laaksonen:
Lähtisiks föli?
Otava 2015. 219 s.
Kiitos vinkistä, tähän pitää tutustua; olen aina suhtautunut nuivasti murreteksteihin, mutta Laaksosta olen vähän lukenut jopa. Hän vain on niin osuva ja oivaltava, että hitaammankin lukemisen kestää, ainakin pieninä annoksina. Ja kiitos myös tv-vinkistä! Laaksosen oivalluksilla varustettuja postikortteja oli joskus myynnissä myös Helsingissä Suomalaisessa, harmi kyllä ei ole vähään aikaan näkynyt, ne olivat mainioita!
VastaaPoistaIlman muuta kannattaa tutustua, tähänkin. Itse olen todella kehno runoihminen, mutta Laaksosen runokirjat mulla on ihan itsellä kaikki, pari sekä painettuna että äänikirjana. Teksteissä on aika paljon muutakin kuin vain kielellä herkutteleva pintataso, sen tajuan jopa minä :D
PoistaEilinenkin jakso tuosta Helil kylästä oli miellyttävä: Teemu Keskisarja. Teemu Keskisarja tietyntapaisen suomalaisen miehen perikuva: kunnollinen, suorasanainen, teeskentelemätön ja aika karu, ei turhia hymyjä, Heli Laaksonen oma itsensä, veikeä, puhelias mutta samalla syvällinen. - Joku Hesarin TV-kolumnisti kirjoitti olevansa allerginen murrekirjailijoille. Minustakin on tuntunut, että miten sitä jaksaa aina sitä omaa murettansa. Tulee mieleen sama kuin aina pitäisi lettikampausta (Julia T. Ukrainassa). Mutta kyllähän semmoinen joukkoon sopii, Heli Laaksonen on siinä oikein hyvä.
VastaaPoistaMulla on pari jaksoa jo rästissä, mutta onneksi Yle Areena helpottaa!
PoistaMinusta Laaksosen tapauksessa murretta jaksaa lukea ja kuunnella, koska se ei ole mikään päälle liimattu markkinatemppu. No, olen ehkä jäävi sanomaan, koska se on nimenomaan MINUN murrettani (pääosin), ja nautin siitä suunnattomasti. Mutta Laaksosella on pohjalla paitsi vahva murre myös vankka tietämys kielestä ja sen perusolemuksesta. Kaiken kukkuraksi hänellä on muutakin sanottavaa. Vaikka mukana on melkein aina annos lempeää huumoria, on pohjalla kirkkaita ajatuksia ja huomioita ihmisyydestä ja maailman menosta.
Heli Laaksosesta ja hänen tv-ohjelmastaan on parin sivun juttu uusimmassa Seiskassa. Katsoin itsekin yhtä jaksoa, jossa oli Lauri Tähkä, minusta 'yhteist sävelt ei oikke ollu'.
VastaaPoistaTunnustettakoon, että tuo Tähkä-jakso ei ollut ihan minunkaan juttuni. Tosiaan odotan eniten Kytömäki-jaksoa, koska Anni Kytömäki on niin erilainen persoona kuin Laaksonen.
PoistaTykkään tosi paljon Laaksosen runoista ja omistan myös yhden runolevyn, mutta proosaa en häneltä ole lukenut. Varmaan pitäisi lukea. Aika jännä muuten, että vaikka mulla ei murteellisesti ole mitään yhteistä Laaksosen kanssa - päinvastoin - niin silti ainakin jollain tasolla ymmärrän hänen runojaan. Tosin syvemmät merkitykset ja se mentaliteetti saattaa osittain jäädä ymmärtämättä, muttei se haittaa.
VastaaPoistaKokeile ihmeessä myös Laaksosen proosaa! Kolumnitekstejä on ilmestynyt eri aikakauslehdissä, ja aiemmin on jo julkaistu Sekaherelmäpuu (Sammakko 2005). Olen muuuten tykännyt myös Laaksosen näytelmästä Lukkosulaa ja lumpeenkukkia, jota riemukkaasti esittivät ainakin tamperelaiset!
PoistaEn usko, etteikö runojen syvin olemus välittyisi Laaksosen kieltä äidinmaidosta imemättömillekin. Jotkut leimaavat hänen runonsa 'vain' huumoriksi, mutta kyllä niissä on syvyyttä ja tummuuttakin.
Mainio arvio, Kirsi! Murre on aina paikallaan, ja Laaksonen on iloinen, mutta myös syvällinen kirjailija. Yhdistelmä on Suomessa poikkeuksellinen.
VastaaPoistaLuin Aapisen aivan innoissani toissa vuonna ja kuuntelin sen viime vuonna kirjailijan itsensä lukemana äänikirjana. Poikani (tuolloin 6 v), joka puhuu tamperelaista puhekieltä, josta murrepiirteet ovat kadonneet, pysyi vallan hyvin kärryillä ja nautti myös sekä kirja- että äänikirjaversiosta.
Laaksosen esikoisrunokirjan luin aikanaan vaikuttuneena. Murre toimi aivan loistavasti ilojen ja surujen välittämisessä. Taitava "sanamaija"! Tämän Laaksosen uutuuden haluan ehdottomasti myös lukea!
Kiitos itsellesi, ja myös tarkennuksesta, Aapine tosiaan jo vuodelta 2013 :D Niin aika rientää! Laaksonen tosiaan puhuttelee monia lukijatyyppejä ja eri puolilla Suomea ainakin. Aapine on aivan mainio teos! Kiva kuulla, että on uponnut myös nuoreen mieskuulijaan! Sain muuten ensimmäistä kertaa raahattua mieheni runoiltaan, kun Laaksonen viimeksi esiintyi Salossa. Silloin esiintyminen alkoi vasta iltakymmeneltä, joten kyse oli enemmänkin runoyästä :D Viihdyimme molemmat!
PoistaTää pitää ehdottomasti hankkia :) Olen kovin ihastunut Laaksosen kirjoihin, vaikka niiden lukeminen onkin tuskaista. Ulkosavolainen joutuu lukemaan ääneen, että sisältö aukeaa :D
VastaaPoista