Juha Numminen: Henkipatto (dekkariviikko)

Nykyään Crime Time -kustantamon omistajakirjailijoihin kuuluva toimittaja ja kirjailija Juha Numminen on ollut erittäin tuottelias. Wikipedia luettelee kolmekymmentä julkaistua teosta, ja ainakin uusin, dekkari Ystävä sä lapsien (Crime Time, 2015), näyttää listalta tätä kirjoittaessani (8.6.2015) puuttuvan. Crime Timen kirjailijasivulla luettelo onkin huomattavasti pitempi.

Olen kuunnellut äänikirjoina ilmestyneet Nummisen dekkarit Naskali (WSOY, 2007) ja Kyyhkynen (WSOY, 2008) jo useita kesiä sitten, mutta vieläkin muistan viihtyneeni niiden parissa vallan mainiosti. Olen kaipaillut lisää äänikirjoja Nummisen tuotannosta. Vuonna 2005 olen saanut avustamani lehden toimituksesta luettavakseni Nummisen dekkarin Henkipatto, josta olen kirjoittanut alla olevan arvion lehteen. Julkaisen sen nyt täällä blogissani meneillään olevan dekkariviikon kunniaksi. Murha ei vanhene!

Vaikuttavan uran sekä lehtimiehenä että kirjailijana tehnyt Juha Numminen on julkaissut tänä syksynä 18. rikosromaaninsa Henkipatto, jota voi syystä luonnehtia kovaksikeitetyksi. Aiemmista teoksista tutut hahmot rikoskomisario Kippo Kemppainen ja toimittaja Make Sarkala ovat jälleen mukana tapahtumissa, mutta tällä kertaa lähinnä taustalla.

Tapahtumien keskipisteessä ja kirjan päähenkilönä on helsinkiläinen freelance-toimittaja Henrik Lahtinen, jonka haaveena on tulla rikkaaksi ja kuuluisaksi dekkarikirjailijaksi. Kirjan juonikin on jo hahmottumassa, mutta sisäpiirin tietoa rikollismaailmasta se vielä kaipaa. Lisää pontta rikastumishaaveisiinsa Henrik saa rakastuttuaan Miaan, hengästyttävän kauniiseen ja rikkaaseen naiseen, joka ei voi sietää köyhiä.

Tapahtumat lähtevät vyörymään kiihtyvällä vauhdilla, kun Henrik tapaa ja sitten tappaa lapsuudenystävänsä Iston, joka kertoo hänelle vartijan työstään. Murha tapahtuu tavallaan vahingossa, tai ainakin niin Henrik selittää itselleen. Juuri Isto on aiheuttanut nuoruudessaan Henrikille aivovamman, joka on muuttanut hänen persoonallisuuttaan ja ilmenee myös pahoina päänsärkykohtauksina, Piinana. Henrik nappaa mukaansa Iston rahakuljetuksen ja matkalaukullisen hämäräperäisiä euroja.

Yllättäen Henrik huomaa olevansa upporikas murhaaja, joka ei voi käyttää rahojaan. Tapahtuma saa yhä irvokkaampia käänteitä, kun Henrikiä pyydetään kirjoittamaan reportaasi Iston murhasta maan myydyimpään viikkolehteen. Jutusta tuleekin paras kautta aikojen, onhan kirjoittaja itse murhaaja. Henrik saa kantapään kautta todeta, että murha todella myy. Pian hänelle myös selviää, että hänen veljensä Rainer on jotenkin sotkeutunut tapaukseen. Yhä uusia ihmisiä Henrikin lähipiiristä kytkeytyy monimutkaiseen juoneen, ja itsevarma toimittajakin tuntee usein kylmän hien nousevan otsalleen.

Nummisen kirjan maailma on kova ja kylmä, miehinen ja huumoriton. Vain raha merkitsee, ja vahvin ja ovelin voittaa. Hän kuvaa suvereenisti rikollismaailman toimintaa ja ironisesti häikäilemätöntä skandaalilehdistöä ja julkisuutta, joka ei armahda ketään eikä mitään. Toimintaa ja yllättäviä käänteitä romaanissa riittää loppuun asti. Vaikka psykopaatti on päähenkilöksi epämiellyttävä valinta, pitää kirja silti lukijan tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle asti. Nummisella on muutama yllätys varattuna vielä epilogissakin.

Juha Numminen: Henkipatto

WSOY 2005. 334 s.

Arvioni on ilmestynyt Salon Seudun Sanomissa 8.12.2005.