Katja Kettu: Yöperhonen

Aina valoa kohti.

Ihastuin ikihyviksi Katja Ketun vimmaiseen kieleen ja tarinankerrontaan lukiessani romaania Kätilö. Ihastuin niin, että melko tuoreeltaan kuuntelin Kätilön vielä äänikirjanakin, ja kuuntelukokemus vain vahvisti ihastustani. Ketun tyyli on jäljittelemätöntä, rosoista ja elinvoimaista. Tarina on niin väkevä ja raastava, etten taida uskaltaa elokuvaversiota edes katsoa. Helposti tunnistettava persoonallinen kieli värikkään rehevine ilmauksineen ja tuttuine poljentoineen on tallessa myös uutuusromaanissa Yöperhonen. Samoin taitava rakenteen ja monipolvisen juonen hallinta on edelleen kohdillaan.

Katja Kettu Turun kirjamessuilla 4.10.2015.

Turun kirjamessuilla Kettu kertoi saaneensa alkuidean kirjaansa jo vuosia sitten opiskellessaan Turussa. Marilaisesta kulttuurista perillä ollut ystävä oli kertonut marilaisten käsityksestä sielusta ja sen kolmesta nimityksestä. Ört voi kuoleman jälkeen liikkua ruumiin lähellä yöperhosen muodossa.

Vuonna 2015 Verna Malinen löytää isänsä murhattuna Venäjän Marinmaalta Lavran kylästä. Henrik-isän suusta löytyy yöperhonen, ja varpaat on syöty ja raadeltu oudosti. Kuka murhasi Henrik Malisen ja miksi? Oliko hän oikeasti päässyt Vorkutan vankileirillä tapetun äitinsä Irga Malisen murhaajan jäljille? Verna Malinen on Yöperhosen toinen päähenkilö, nykyajassa Marinmaalle isäänsä etsimään saapunut suomalaisnainen, joka on kokenut kovia kotimaassa. Verna asettuu asumaan ikivanhan marilaismuori Elena Mihailovnan kotiin odotellessaan isänsä kokeman kohtalon ratkeamista. Kaikki ei ole kohdallaan kylässä, jossa ei toimi edes kännykkäverkko.

Tämä maa on sellainen: unen ja valveen rajamailla.

Romaanin toisen aikatason ja todellisuuden alussa, vuonna 1937 raskaana oleva viisitoistavuotias Irga Malinen hiihtää Petsamossa rajan yli Neuvostoliittoon. Edessä on Suuri Seikkailu, takana vihaiset kylänmiehet. Valkokenraalin tytär odottaa kommunistiagitaattorin ja loikkarin lasta. Irga on saamelaisäidiltään perinyt kykyjä, joita ei kaikilla ole. Tyttö on myös poikkeuksellisen sisukas. Vaikka isän kätyrit leikkasivat häneltä kielen, se ei estä Irgaa jatkamasta kohti päämääräänsä. Valitettavasti todellisuus Neuvostoliitossa on jotain vielä paljon pahempaa kuin kommunisteja verisesti vihaava isäkään on osannut kuvitella ja kuvata tyttärilleen.

Irgan matka Vorkutan ankaralle vankileirille alkaa, kun häntä syytetään vakoilusta. Ironisesti todisteina käytetään materiaalia, jonka Irga on tuonut rajan takaa lahjaksi rakastetulleen. Poliittisen vangin osa oli kaikkein julmin, eikä edes raskaus ollut syy välttyä kaivostyöltä. Ilman luottoystäväänsä marilaistyttö Elenaa Irga tuskin olisi selvinnyt edes tappavasta matkasta leirille.

Myöhemmin leirille tulee vielä mies, Aleksei Ignatenko, Irgan suuri rakkaus. Mutta kun kyse on lopulta eloonjäämisestä, kärsivät ystävyys, rakkaus ja jopa kaiken nielevä himo tappion.

Samaan aikaan kun Verna koettaa selvittää isänsä kohtaloa ja saada tolkkua marilaiskylän uhkaavan patotyömaan varjostamasta unenomaisesta elämänmenosta, päättää Venäjän hallitsija Vova lähteä helikopterillaan ottamaan selvää, kuka varasti lyijykynän hänen pöydältään. Epäilty liikkuu tiettävästi Lavran kylän suunnalla. Absurdilta kuulostava juonihaara yhdistyy toimintaelokuvaa muistuttavassa loppuhuipennuksessa miltei nerokkaasti kokonaisuuteen.

Tuollainen oli tämäkin hetki, ajallisesti vääristynyt. Mennyt, nykyinen ja tuleva lomittuvat ja poimuttuvat yhteen. Joskus päällekkäin osuvat sukupolvet tuhoavat toisensa.

Kettu ei päästä lukijaansa helpolla sen paremmin romaanin rakenteen kuin teemojenkaan puolesta. Tarinan juonilangat pysyvät tiukasti kertojan otteessa, vaikka lukijana tunsin välillä melkein pyörrytystä aikatasojen ja sukupolvien lomittuessa ja kaiken liittyessä lopulta kaikkeen. En myöskään osannut yhdistää Aleksei Ignatenkoa Kätilöön, niin runsaita ja monipolvisia ovat molemmat romaanit. Kettu itse viittasi tähän yhdistävään tekijään messuhaastattelussaan, ja se jäi kaihertamaan mieltäni. Mikä Aleksein osuus oli Kätilössä? Pitää vielä tarkistaa.

Lukijan haastavat Ketun hyödyntämät kansanperinteen uskomukset, jotka tuntuvat olevan voimissaan Venäjän puristuksessa elävien marilaisten keskuudessa. Jälkensä ihmisiin ja kylään on jättänyt myös Neuvostoliitto, ja suomalaisnainen tuntee olevansa keskellä maagisen absurdia todellisuutta. Mihin enää voi luottaa, kun aistit sotkee niin unia tuova tee kuin veriin menevä mieskin?

Ketun huikea mielikuvitus ja huolella tekemä taustatutkimus takaavat upean lukukokemuksen. Neuvostoliiton vankileirit ovat kammottava ja samalla kiehtova aihe, jota kirjailija on ryydittänyt henkilöiden väkevällä rakkaudenkaipuulla ja ikuisella vallanhimolla. Nämä kaksi tunnetta tuntuvat olevan historian käyttövoimia.

Ketun Kätilö ei päässyt aikanaan Finlandia-palkintoehdokkaaksi, vaikka onneksi saikin sittemmin useita muita palkintoja. Pidän edelleen teoksen silloista ohittamista omituisena. Mielenkiintoista on nähdä, miten Yöperhosen käy syksyn kirjapalkintomittelöissä. Veikkaan, että sen ohittaminen tulee olemaan mahdotonta.

Katja Kettu: Yöperhonen

WSOY. 325 s.

Arvostelukappale.

Aiemmat tekstit Katja Ketun tuotannosta:

Kätilö
Kätilö äänikirjana
Hitsaaja