Robert Galbraith: Pahan polku

Lontoon kaduilla liikkuu nuoria naisia jahtaava sarjamurhaaja, joka tappaa uhrinsa veitsillään ja ottaa heiltä ruumiinosia metsästysmuistoiksi.

Ei ehkä kovin omaperäinen dekkarin alkuasetelma, mutta Robert Galbraithin käsissä tästä on muovautunut kelpo tarina. Lukija saa nimittäin heti Pahan polun alkusivuilla tietää, että murhaajan tähtäimessä on varsinainen herkkupala, Sihteeri, kuten hän mielessään kutsuu Robin Ellacottia. Räväkästi tarina käynnistyy myös Cormoran Striken ja Robinin yksityisetsivätoimistolla, sillä murhaaja lähettää Robinille yhden uhrinsa irti leikatun säären, ikään kuin varoitukseksi tai lupaukseksi tulevasta.

Tarkoituksena on siis säikäyttää Robin ja herättää Striken huomio. Kumpikin tavoitteista saavutetaan. Strike huomaa oitis nuoren naisen sääressä vanhat arvet, jotka nostavat ikäviä muistoja hänen mieleensä. Onko Strike tuntenut murhatun tytön? Ja ennen kaikkea tunteeko Strike murhaajan? Menneisyyden kätköistä nousee esiin ainakin kolme miestä, joilla olisi riittävästi vanhaa kaunaa hampaankolossa Strikea vastaan sekä tarpeeksi hulluutta toteuttaa karmiva uhkaus.

Strike ja Robin alkavat seuloa Striken menneisyyden haamuja, jotka suorastaan kilpailevat vastenmielisyydessä. Strike itsekään ei tiedä, kuka miehistä olisi hänen suosikkiehdokkaansa murhaajaksi. Äidin muinainen poikaystävä? Pedofiili? Entinen nyrkkeilijä? Epäiltyjä on kenties hieman liikaakin, ja ainakin äänikirjana teosta nautiskellessa inhotukset alkoivat jossain vaiheessa mennä päässäni iloisesti sekaisin.

Poliisia eivät Striken epäiltyehdokkaat luonnollisestikaan kiinnosta, vaan häntä kehotetaan lähinnä pysymään erossa tutkinnasta. Lisää ongelmia seuraa runsaasta negatiivisesta julkisuudesta. Ruumiinosia vastaanottava yksityisetsivä ei oikein vakuuta ammattitaidollaan, ja asiakkaat kaikkoavat nopeasti. Jälleen Striken firma on konkurssin partaalla.

Tuttua aiemmista sarjan osista on myös Robinin tuskailu Striken palveluksessa. Nuori nainen haluaisi tunnustusta ja yhtiökumppanin aseman, mutta sulhanen koettaa kaikkensa saadakseen Robinin luopumaan vaarallisesta ja huonopalkkaisesta työstään. Parin häät lähestyvät vauhdilla, mutta Robin selvästi epäröi ja koko suhde on vaakalaudalla, kun Markin menneisyydestä paljastuu kiusallinen asia. Omahyväinen ja itserakas Mark on muuten varsinainen inhotus!

Uutta ei ole sekään, että Strike kärvistelee jälleen uudessa suhteessa. Robinin ja Striken keskinäiset välit kipunoivat edelleen vahvasti. Kumpikin torjuu sen kuitenkin päättäväisesti.

Galbraith jatkaa edelleen hyvin perinteisellä linjallaan, eli Strike ja Robin tekevät sitkeää etsivätyötä haastattelemalla ihmisiä ja tarkkailemalla asuntoja. Tuloksia tulee hitaasti. Tarina pysyy kuitenkin vireessä, kun lukija joutuu tasaisin väliajoin kurkistamaan murhaajan saastaiseen mieleen. Ruumiitakin tulee lisää tasaiseen tahtiin, ja uhka Robinin ympärillä tihenee. Kiinnostava, joskin vastenmielinen yksityiskohta ovat ihmiset, jotka haluavat amputoida terveitä ruumiinosiaan. Joku levittää netin keskustelupalstoilla tietoa, että Strike olisi hankkiutunut tahallaan eroon jalastaan.

Galbraithin Cormoran Strike -sarja ja tämä Pahan polku yksinäänkin jakavat mielipiteitä. Hyllytontun höpinöitä -blogin Tiina on pitkälti samoilla linjoilla kanssani: ”Toisaalta olen sen verran pähkinöinä sarjaan, että lukisin todennäköisesti iloisena valittamatta vaikkapa Robinin matkasta ruokakauppaan tai Cormin pasianssinpeluusta...” , mutta Todella vaiheessa -blogin Reta Anna Maria on pettynyt: ”Olen lukenut paljon parempia dekkareia. Pahan polku on oikeastaan melko keskinkertainen dekkari. Ihan luettava, mutta ei erityisen jännittävä tai mukaansatempaiseva.” Itse olin alkuun epäileväinen, mutta kirja kirjalta olen viihtynyt Striken ja Robinin parissa yhä paremmin. Henkilökuvauksessa Galbraith on velho, ainakin, mitä tulee päähenkilöihin.

Pahan polkua pidän kolmesta sarjan tähänastisesta osasta parhaana. Juoni ei junnannut liikaa, loppuun asti pysyi jännitys murhaajan henkilöydestä yllä ja pelkäsin myös, kuinka pahasti Robinille vielä käy. Mutta ymmärrän myös kriittisemmät kommentit. Kuten jo totesin, epäiltyjä on turhan monta ja heidän tekemistensä setvimiseen kulutetaan runsaasti aikaa ja lukijan hermoja. Miesten hahmot menivät päässäni sekaisin.

Robin ei tottele Striken ohjeita ja joutuu vaaraan omaa typeryyttään, mikä ärsyttää. Samoin Striken ja Robinin keskinäisten välien vatvominen alkaa jo mennä liiallisuuksiin. Jokin ratkaisu, kiitos! Ärsyynnyin myös jokaisen luvun alkuun istutetusta Blue Öyster Cult -sitaatista. Olen aikaisemminkin kapinoinut näitä minusta yleensä tekotaiteellisilta vaikuttavia korostuksia vastaan. Ainakaan minulle ne eivät anna mitään lisäarvoa.

Kuuntelin siis kirjan Eero Saarisen lukemana äänikirjana, kuten kaksi edellistäkin osaa. Minun päässäni Cormoran kuulostaa siis Saariselta. Hankin tällä kertaa äänikirjan Elisa Kirjan Dekkaripiirin jäsenetuversiona. Tiinalla muuten oli tieto, että Cormoran Strikesta ollaan puuhaamassa tv-sarjaa. Ehdottomasti kiinnostaa!

Robert Galbraith: Pahan polku (Career of Evil)

Suom. Ilkka Rekiaro. Otavan äänikirjan lukija Eero Saarinen, kesto 18 h 7 min.

Ostettu.

Cormoran Strike -sarja:

Robert Galbraith: Käen kutsu. Otava 2013.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka. Otava 2014.

Robert Galbraith: Pahan polku. Otava 2015.