Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

”Elämässä on tärkeää erottaa, missä kulkee raja intohimon ja pakkomielteen välillä.”

Paljon olen ehtinyt lukea, mutta koskaan ennen en ole lukenut teosta, jossa rikosta ratkoo suomalainen lähetyssaarnaaja vuonna 1924 Ambomaalla Lounais-Afrikassa. Haluaisin todella tietää, mistä Lauri Mäkinen on saanut idean ja pohjatietonsa esikoisromaaniinsa Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset. Teoksessa siis ratkotaan rikosta, murhia itse asiassa, mutta se on paljon enemmän kuin ’vain’ dekkari - jos tämä ilmaus sallitaan edes lainausmerkeillä.

Kirjan nykyhetki on siis vuosi 1924, mutta tapahtumat alkavat jo melkein neljäkymmentä vuotta aikaisemmin, 1880-luvun lopun Helsingistä. Nuoret miehet opiskelevat lähetyssaarnaajiksi. Kutsumusta ja tiukkaa tahtoa vaaditaan, sillä Afrikan pakanoiden käännyttäminen ei ole helppoa. Sääntönä on ollut, että vaimon saa mukaansa vasta kahden vuoden kenttätyön jälkeen. Jääräpäiselle Tobias Johanssonille tämä ei käy. Hän on rakastunut ja haluaa vaimon mukaansa heti. Muussa tapauksessa saa koko lähetystyö jäädä.

Tapahtumat kuitenkin käynnistyvät vuodesta 1924. Lähetysaseman työntekijä Martta herättää Tobiaksen keskellä yötä: vanha kappeli on tulessa. Palopaikalle rientävä Tobias löytää kappelin pihalta pahoin palaneen tajuttoman naisen, paikallisen kuuluisuuden ja arvovaltaisen Inene Kamenjentyttären. Seuraavana aamuna raunioita tarkastellessaan Tobias näkee, että kappelin sisällä on pahoin palanut ruumis. Kappelin seinä kuitenkin romahtaa ruumiin päälle, eikä siitä jää jäljelle mitään tutkittavaa.

Tobias koettaa saada brittihallintoa edustavan upseerin kiinnostumaan tapauksesta. Oliko raunioihin jäänyt ihminen Inene Kamenjentyttären aviomies? Kukaan muu ei vaikuta olevaan kadoksissa. Vaikeuksia kuitenkin ilmenee, kun paikallisten asukkaiden tietäjä haistaa Martan, Tobiaksen suojatin, noidaksi ja murhaajaksi. Tämä merkitsee kuolemantuomiota, mutta Tobias tekee kaikkensa pelastaakseen Martan.

Tarina etenee vuoroin nykyhetkessä ja menneisyydessä siten, että mennyt vähitellen saavuttaa nykyhetken. Väliin on vielä punottu katkelmia Tobiaksen päiväkirjamerkinnöistä. Rakenne ei ole uusi ja ihmeellinen, mutta Mäkinen saa sen toimimaan täydellisesti. Nykyhetken ihmisten taustat ja motiivit avautuvat pala kerrallaan, ja kuva alkaa hahmottua lukijan päässä vähitellen. Samalla saavat selityksensä Tobiaksen murhatutkimuksen kiemurat. Selvennettäköön, että Tobias ei ole mikään näsäviisas salapoliisihahmo, vaan totinen lähetyssaarnaaja, joka haluaa totuuden esiin suojellakseen omiaan.

Kirjassa tapahtuu useita rikoksia, jotka liittyvät yhteen ja jotka lopussa ratkaistaan. Syyllinen siis selviää. Mutta kuten jo alussa mainitsin, ÄKK, VKK on enemmän kuin lähihistoriallinen rikosromaani. Se kertoo suomalaisten lähetyssaarnaajien mahdottomalta näyttävästä työstä luterilaisuuden levittämiseksi. Suomalaisten oppi on ankaraa ja idealismi erityisesti Tobiaksella korkealla tasolla. Kastetun pitää jättää kaikki vanhaan pakanakulttuuriin liittyvä taakseen ja irtisanoutua täysin vanhoista tavoista ja perinteistä. Tobias saa kuitenkin rankalla tavalla huomata, että ihanteellisuudella on kova hintansa. Oppi voi kääntyä myös opettajaansa vastaan. Mäkinen kuvaa hienovireisesti Tobiaksen ja muiden lähetyssaarnaajien muuttumista ja kasvua, pettymyksiäkin. Arki ja ideat eivät todellakaan aina kohtaa.

Lähetystyö vaikuttaa toivottomalta, sillä heimojen jäsenet eivät näe etua valkoisten uskontoon vaihtamisessa. Usko horjuu monesti, mutta sisulla miehet ja vaimot jatkavat osakseen langennutta tehtäväänsä. Työtä hankaloittavat vielä reviirille tunkevat kilpailijat eli anglikaanit ja erityisesti katoliset. Suomalaiset joutuvat turvautumaan ovelaan politiikkaan taatakseen valtaamansa etupiirin omalle kirkolleen. Uskonto, siirtomaa- ja maailmanpolitiikka sekoittuvat monin tavoin, eikä aina ole ihan selvää, kuka lankoja pitelee.

Kun taustalla vielä on menneen ajan Afrikka tarkasti ja uskottavasti, romantisoimatta kuvattuna, on lopputulos melkoinen lukupaketti. Hyytävimpiä kohtauksia teoksessa on Tobiaksen matka saksalaisten keskitysleirille, jossa on tarkoitus tuhota täydellisesti harmeja aiheuttanut afrikkalaisheimo. Rotusotaa käyvät saksalaiset näyttävät harjoittelevan tulevaa varten… ”Ei ole viisasta lähettää neekeriä asioille sellaiselle alueelle, jossa käydään rotusotaa. Ei siinä ehdi kukaan selvittää sattuuko joku olemaan herero vai ambo. Tappamisen alkuun päässeet sotilaat eivät ole aina niin tarkkoja nyanssien suhteen, kuten varmasti myös ymmärrätte.”

Kansiliepeen perusteella Lauri Mäkinen on ammatiltaan yhteiskuntasuhdekonsultti. Miehellä on takanaan kaksi korkeakoulututkintoa ja työsuhteita ulkomailla. Mikään ei tunnu selittävän, miksi Mäkinen on kirjoittanut tällaisen kirjan. Aamun kirja -ohjelman haastattelussa Mäkinen kertoo, että alkuperäinen idea oli kirjoittaa vaihtoehtohistoria, jossa Suomen oli onnistunut hankkia itselleen oma siirtomaa. Sitten kuitenkin oikea historia alkoi kiinnostaa enemmän. Mielenkiitoinen teos, kerta kaikkiaan!

Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Siltala 2015. 437 s.

Arvostelukappale. 

***
Näin olen hehkuttanut Lauri Mäkisen esikoisromaania vuoden 2015 toukokuussa, tuoreeltaan kirjan luettuani. Intoni Mäkisen teoksen hienoudesta ei ole hiipunut, ja olen todella iloinen, että samaa mieltä kanssani olivat myös toiset Vuoden johtolanka 2016 -raatilaiset. Valitsimme Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyykyset Vuoden esikoisdekkari 2016 -kunniakirjan saajaksi. Tässä perustelumme:

Lauri Mäkisen teos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on miellyttävä yllätys niin aihepiiriltään kuin käsittelytavaltaan. Tuskin koskaan on kirjoitettu dekkaria, joka sijoittuu lähetyssaarnaajien pariin Afrikassa Ambomaaksi nimetyn Pohjois-Namibian alueelle. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta Mäkinen ei tingi kirjallisesta laadusta eikä jännityksestä. Hän kuvaa taidokkaasti ja paneutuneesti suomalaisten 1900-luvun alun lähetyssaarnaajien tavoitteiden ja todellisuuden ristiriitoja, keskinäistä kilvoittelua, afrikkalaisyhteisöjä sekä kristinuskon eri suuntien valtataistelun kaavussa harjoitettua kolonialismia Afrikassa.

Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset uhmaa genrerajoja. Se on yhtä aikaa taidokas rakkauskertomus, jännittävä murhamysteeri ja yhden maailman kattava laajojen mittojen lukuromaani – esikoiseksi täysin ja poikkeuksellisen kypsä teos. 

Lauri Mäkinen ja kunniakirja.
Kuva Suomen dekkariseura, Olli Turunen.

Latteaa sanoakin, että seuraavaa kirjaa jo kovasti odottelen.