Hieman heikossa lähtöasetelmassa kirjan kirjoittaja on
kiinnostavampi kuin kirja itse. Pahasti ollaan hakoteillä, jos asetelma on
edelleen sama silloin, kun kirjan kannet suljetaan.
Valitettavasti näin on Marja-SiskoAallon dekkarin Tappavaa lunta
kohdalla. Aallon muistan minäkin sukupuolensa korjauttaneena rovastina, joka
sittemmin ryhtyi kirjoittamaan dekkareita. Esikoista Murha tuomiokapitulissa (Icasos, 2013) en ole lukenut. Kirja sai
lempeän nuivahkot arvostelut, ja jatkoa on siis seurannut.
Tappavaa lunta
käynnistyy prologilla Lapin sodan alkumetreiltä surullisesta tapahtumasta,
jossa joukko suomalaisia sotilaita törmää saksalaisten jälkeensä jättämään
viinavarastoon. Ankarat sotavuodet vaativat veronsa, ja sotilaskuri pettää.
Miehet lankeavat ryyppäämään siltä seisomalta. Humalapäissään uhoavat
aseistetut, tappamaan koulutetut miehet ovat riski, joka myös laukeaa.
Ryypiskelyä hillitsemään tulleet saavat ankean lopun. Veriteot päätetään
kuitenkin yksissä tuumin salata.
Nykyhetkessä dekkarin päähenkilö on kuopiolainen vanhempi
konstaapeli Anette Savolainen. Naispoliisilla on joukko perhehuolia, kuten
sukupuoliset halunsa kadottanut aviomies. Työasiat käynnistyvät tällä kertaa
peltikolarista Kanttilan kulmilla. Corolla on hylätty lumipenkkaan
onnettomuuden jälkeen, mutta kuljettaja jäljitetään nopeasti. Autosta löytyy
jälkiä huumeista, ja kiinni otettu kuljettaja alkaa saman tien pelätä henkensä
puolesta niin, ettei enää suostuisi lähtemään putkasta.
Pian saadaan myös ensimmäinen ruumis, kun menestyvän
liikemiessuvun jäsen pistetään kylmäksi kotiovellaan. Yllättäen talon näyttävä
rouva paljastaa poliiseille, että hienon omakotitalon olohuoneen parketin alla
on huumekätkö. Corolla-kuskin ja murhan uhrin välillä on linkki, jonka avulla
poliisit koettavat lähteä tapausta ratkomaan. Oikeuslaitos ei kuitenkaan anna
pitää ihmisiä putkassa edes näiden itse sitä halutessa, joten uusia uhreja on
luvassa.
Aalto luistelee todella ohuella jäällä yhdistellessään Lapin
sodan aikaisia tapahtumia seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin toimivaan huumerinkiin.
Uskottavuuden rippeetkin varisevat, kun päästään lopullisen ratkaisun äärelle.
Ihan kaikkea en sentään sulata, vaikka fiktiolle paljon annan liikkumavaraa!
Tarina on todella naiivi.
Mielenkiintoisimmaksi anniksi Tappavassa lumessa jää ristiinpukeutujien elämäntapaan
tutustuminen. Poliisit nimittäin törmäävät jo tutkinnan alkumetreillä miehiin,
jotka haluavat ainakin välillä pukeutua naisten vaatteisiin. Miten se sitten
liittyy itse juonenkulkuun, onkin jo toinen kysymys.
Marja-Sisko Aalto:
Tappavaa lunta
Icasos 2015. 248 s.
Arvostelukappale, Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistumine tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Juttu kirjoitettu 15.6.2015.
Juttu kirjoitettu 15.6.2015.
Minulta on jäänyt Aallon kirjat lukematta juuri sen takia, että muistan hänet ennen kaikkea sukupuolenkorjauksesta. Roolimallina hän on hieno, mutta dekkarien kirjoittamisesta olen lähinnä ajatellut, että mediahuomiosta on ollut hyötyä. Tykkään itse lukea mieluummin siksi, että kirja kuulostaa kiinnostavalta, kuin siksi, että minua kiinnostaisi kirjailija henkilönä tai yhteiskunnallisena vaikuttajana.
VastaaPoistaMediahuomiosta on tuskin ollut ainakaan haittaa kirjojen kustannettavaksi saamisessa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Tappavaa lunta ollut suinkaan huonoimmasta päästä niiden viime vuoden uutuusdekkareiden joukossa, jotka luettavakseni lähetettiin.
PoistaTämä odottaa minulla vielä lukemista, Aallon ensimmäisen osan olen lukenut.
VastaaPoistaOlin kirjan julkistamistilaisuudessa läsnä ja Lapin sodan käsittely herätti kiinnostukseni, mielenkiintoista lukea, miten se toteutuu käytännössä.
Odottelen arviotasi. Mielenkiintoista kuulla, miten paikallisuus vaikuttaa lukukokemukseen.
PoistaOlenkohan ainoa, joka on kyllästynyt Lapin sodan käsittelyyn kirjallisuudessa? Tuntuu, että se on jo aika läpi koluttu aihe. Mielenkiintoista, että kirja on kuitenkin päässyt Vuoden johtolanka 2016-ehdokkaaksi. Toivottavasti tarinan, ei tekijän nimen vuoksi.
VastaaPoistaMinua ei niinkään kyllästytä sota-aiheet ja niiden käyttö esimerkiksi dekkareissa, mutta aikajänne alkaa väkisinkin venyä jo melkoiseksi, jos aletaan sieltä asti kaivella motiiveja nykypäivän rikoksiin. No, kauempaakin tosin kaivellaan, kuten kansalaissodasta.
Poista