Harri V. Hietikko: Insomnian ensioireet

Aloitin Harri V. Hietikon biker-trilogian vähemmän taitavasti keskeltä eli Näkemiin, Shosannasta viime vuonna. Järkevää olisi ollut aloittaa alusta, mutta nyt, päätösosan Insomnian ensioireetkin luettuani taitaa olla liian myöhäistä palata alkuun. Niin selkeästi Hietikko nimittäin avaa menneisyyden arvoitukset ja päättää tarinan tässä viimeisessä osassa.

Nimeämättömäksi hamaan loppuun saakka jäävä minäkertoja, eräänlainen moottoripyöräkostaja on kirjan alussa hyvin surullisissa puuhissa. Rakastettu G. menehtyy vaikeaan sairauteen Saksassa, ja bikerin elämästä katoaa merkitys. On aika palata kotiin, Tampereelle, selvittää tilit ja tehdä kaikesta loppu vähin äänin.

Toisin kuitenkin käy. Kotiin palaava motoristi toivotetaan tervetulleeksi liivijengiin ja sen kerhotaloon ristiriitaisin tuntein. Syykin selviää vähitellen myös lukijalle. Viidestä perustajajäsenestä on nyt koolla kolme: biker, presidentti ja asekessu. Vain viimeksi mainitulla on vaimo. Mutta naisiin liittyy olennaisesti se asia, joka kolmikon välejä edelleen hiertää. Kuvio ei ole aivan yksinkertainen.

Kerho viettää leppoisaa juhannusjuhlaa luonnon helmassa, mutta juhannuspäivän aamuna joukkoa odottaa ikävä yllätys: presidentti on tapettu telttaansa. Ensimmäinen johtopäätös on, että jokin kilpaileva kerho on aloittanut sodan. Mutta mikä ja miksi? Ensimmäisen hämmennyksen jälkeen päätetään palata Tampereelle ja ainakin toistaiseksi säilöä presidentti kerhotalon pakastimeen, jossa säilytetään myös snapsiviinoja. Kun ruumiita ja pakastimia alkaa tulla lisää eikä kilpailevien kerhojen havaita liittyvän asiaan, alkaa bikerin päässä syntyä jonkinlainen hahmotelma tapahtumista. Mutta murhaaja on lopulta melkoinen yllätys menneisyydestä.

Ihastuin Hietikon tyyliin ja omintakeiseen tapaan käyttää kieltä ja viljellä huumoria alun perin ensimmäisen Joulukalenterin yhteydessä. Kaikki tämä on edelleen tallessa, ja pidinkin Insomnian ensioireista ihan kohtalaisesti, vaikka jonkinlainen venytyksen maku tässä kuviossa on jo kahden kirjan mittaisenakin. Miksi on pitänyt kirjoittaa trilogia? Myönnän, että syy on todennäköisesti itsessäni ja viimeaikaisessa runsaassa dekkariannoksessani. En millään jaksaisi mitään pidempiä sarjoja, jolleivat ne hyvin nopeasti uudistu ja tuo mukanaan jotain olennaista uutta. Trilogiat tuntuvat olevan myös muodissa.

Hietikko kirjoittaa pelottavista moottoripyöräjengeistä sellaiseen sävyyn, että on mahdotonta olla naurahtelematta. Touhuilu kerhohuoneistojen seinien sisällä on lähinnä koomista, eivätkä kaikkien kerhon jäsenyyttä havittelevien älynlahjoissa ole paljoa kehumista. Meno kaupungissa on muutenkin hieman vinksahtanutta. Edellisen osan vahva noir-sävytys tuntuu kuitenkin olevan tiessään, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu. En edellistä lukiessani vielä oikein osannut päättää, oliko tarkoituskin hihitellä lukiessaan. Nyt ei tarvinnut yhtään epäröidä: kyllä oli.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä Hietikko dekkarin alalla seuraavaksi kirjoittaa. Aion lukea.

Harri V. Hietikko: Insomnian ensioireet

Reuna 2015. 224 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun