Pekka Hiltunen: Varo minua

Olen vilpittömän iloinen Pekka Hiltusen Studio-sarjan sekä kotimaisesta että kansainvälisestä menestyksestä. Yhtä vilpittömästi haluaisin myös itse tempautua sarjan pauloihin. Olen totisesti yrittänyt. Vilpittömästi sinun (Gummerus, 2011) jätti minut ristiriitaisiin mutta kuitenkin odottaviin tunnelmiin, mutta Sysipimeä (WSOY, 2012) jäi poikkeuksellisesti kesken.

”Tapahtumien ja lukijan väliin jää jokin lasiseinä, tapahtumat eivät tule iholle, kuten sanotaan”, olen todennut sarjan kahta ensimmäistä osaa (tai siis ensimmäistä ja toisen alkua) pohtiessani. Olen todella harmissani, että joudun toistamaan tuon ajatuksen myös kolmannen Studio-trillerin Varo minua yhteydessä. Jollen olisi sitoutunut lukemiseen palkintoraatilaisuuden kautta, olisin todennäköisesti jättänyt tämänkin teoksen kesken.

Hiltunen on näet uskollinen omalle tyylilleen ja toistaa tässä kolmannessa osassa kaikki ne piirteet, joista en aikaisempien kirjojen osalta pitänyt. Tämä on toki hyväksyttävää ja ihan kunnioitettavaakin. Kirjat ovat löytäneet lukijansa ja ne ovat monin tavoin kiiteltyjä, Johtolanka-palkintokin napsahti aloitusosasta. Miksi siis muuttaa tyyliä? Ei miksikään, tietenkään, mutta loogista siis on, että minä en vieläkään päässyt studiolaisten menoon sisälle. Lasiseinä on ja pysyy välissämme.

Olen moittinut kustantajaa Sysipimeän liian pienestä fontista. Tästä vaivasta on Varo minua -kirjassa onneksi päästy, mikä tietysti näkyy muhkeampana sivumääränä: 446 sivua. Tästä tosin noin kolmannes olisi ollut karsittavissa. Hiltunen nimittäin pelaa jälleen riskillä. Kirjan alusta noin 150 sivua on hidasta, rohkenen sanoa pitkäpiimäistä, aiheeseen johdattelua, jonka kuluessa ei tapahdu oikeastaan mitään. Liaa ja Maria ei juurikaan lukijalle esitellä, vaan luotetaan siihen, että he jo ovat tuttuja. Toki kirjan voi täysin itsenäisenäkin teoksena lukea, mutta aiempien osien lukeneille mukaan pääsy lienee helpompaa. Samalla Hiltunen joutuu varomaan, ettei liikaa paljastaisi aiempien kirjojen juonista.

Tässäkin osassa erillisiä juonilinjoja on kaksi. Toinen, jännittävämpi (oikeastaan jopa kammottava) liittyy Lian henkilökohtaiseen menneisyyteen. Toista juonilinjaa hoitelee Mari muiden studiolaistensa kanssa. Tämä on monipolvinen ja paikoin sekavahko ja perusteluiltaan ontuva puoli kirjassa. Studion toiminta on herättänyt turhan kovaa kiinnostusta Lontoon poliisin rikosylikomisario Peter Gerrishissä. Jopa pakkomielteisen tiukkana tutkijana tunnetun Gerrishin kiinnostus on kaikkea muuta kuin toivottavaa, ja Mari päättää selvittää miehen heikot kohdat saadakseen tämän tutkimukset herpaantumaan.

Poliisimiehen toimien penkominen johdattaa Studion nopeasti pahamaineisen katujengin KFM:n jäljille. Kill for Money -jengi on kerännyt mainetta nopealla laajenemisellaan ja ilkeällä menetelmällään pakottaa kuolemaan tuomittu vastustajansa soittamaan viimeisen puhelunsa läheisimmälle ihmiselleen. Puhelun kuluessa tuomittu ammutaan. Jengiä johtaa sisaruspari Jay Jay ja Janice. Miksi jengi ei kuitenkaan ole kostanut Janicen taannoista joukkoraiskausta? Mitä jengi suunnittelee naapurijengin alueen autioon taloon? Marin erikoisille taidoille, rahoille ja alaisille on jälleen kysyntää.

Keskeltä Varo minua on jännittävä, hetkittäin jopa piinaava. Kumpikin juonilinja kokee kliimaksinsa kuitenkin hyvissä ajoin ennen kirjan loppua, joka jälleen on pitkähköä loiventelua. Kummassakin juonilinjassa olisi mainiot ainekset oman trillerin kirjoittamiseen, enkä aivan ymmärrä, miksi ne on nivottu yhteen kirjaan niin, ettei kumpikaan oikein pääse kunnolla syvenemään ja siten oikeuksiinsa. Marin tai Lian kanssa en vieläkään päässyt läheiseksi.

Lontoon perinpohjainen tuntemus, kiinnostus historiaan ja arkkitehtuuriin sekä nykyteknologiaan sen sijaan paistavat jälleen hyvällä tapaa läpi kirjasta.

Pekka Hiltunen: Varo minua

WSOY 2015. 446 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun