Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Kustantaja Otava esittelee sivuillaan uuden norjalaisdekkaristin lyhyesti näin:

Samuel Bjørk on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi arvostelumenestyksiksi noussutta romaania ja kuusi musiikkialbumia. Minä matkustan yksin on hänen ensimmäinen trillerinsä.

Jollain lailla alkoi kuulostaa hyvin tutulta, ja kun kaivelin omia blogiarkistojani, nousi esille tämä:

Carl-Johan Vallgren (s. 1964) on Ruotsin arvostetuimpia nykykirjailijoita. August-palkinnon romaanillaan Tarina merkillisestä rakkaudesta (2002) voittanut Vallgren on myös kuvataiteilija ja muusikko. Hänen ensimmäinen trillerinsä Varjopoika aloittaa Danny Katzin tutkimuksista kertovan sarjan.

Monilahjakkaat pohjoismaiset kirjailijat siis jossain vaiheessa siirtyvät kirjoittamaan dekkareita tai trillereitä, ja menestystä tuntuu riittävän. Mikäs siinä, hyvin kirjoitettu jännityskirjallisuus kelpaa mainiosti. Vallgrenin tavoin Bjørk on kirjoittamassa pidempää sarjaa, ja päähenkilöiden hahmojen rakenteluun on panostettu. Sarjamaisuushan on myös muotia, tai sanottakoon, että se ainakin tuntuu myyvän mukavasti, kunhan alkuun on päästy. Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Itsekin luen mielelläni hyviä (dekkari)sarjoja. Hienoa on sekin, että kirjat ylipäätään käyvät kaupaksi.

Minä matkustan yksin toi mieleeni muitakin viime aikoina pinnalle nousseita pohjoismaisia bestsellereitä. Sarjamurhaaja listii pieniä tyttöjä, mutta ihan niin sairasta ja vastenmielistä meno ei onneksi ole kuin Erik Axl Sundin Viktoria Bergman -sarjassa. Lars Keplerin Joona Linna -sarja taas tulee mieleen päähenkilöiden tietystä ammatillisesta ylivertaisuudesta ja siitä, että poliisien menneisyydessä piilee jotain arvoituksellista, joka pyrkii pintaan tarinan edetessä. Sanottakoon nyt vaikka niin, että myös Bjørk on tehnyt huolellisen maastokartoituksen itselleen uuteen genreen siirtyessään, mikä on siis vain ihan hieno asia. Tosin silti toivoisin, että uudet dekkaristit, joilla on jo vankkaa kirjallista taustaakin, tekisivät rohkeampia uudistuksia ja antaisivat kaavoille reippaammin kyytiä.

Minä matkustan yksin on huolella rakennettu, sujuva ja erittäin koukuttava jännitysromaani: laatuviihdettä. Norjalaisesta metsästä löytyy puuhun ripustettu kuusivuotiaan tytön ruumis, joka on puettu kauniisiin varta vasten teetettyihin nukenvaatteisiin. Selässä tytöllä on koulureppu kirjoineen ja kaulassa lappu: ”Minä matkustan yksin”. Tapaus on niin poikkeuksellinen ja huomiota herättävä, että Holger Munch kutsutaan takaisin Osloon kahden vuoden pikkukaupunkikomennuksen jälkeen.

Munch päättää houkutella mukaansa entisen alaisensa, poikkeuksellisen lahjakkaan Mia Krügerin. Mia on ollut sairauslomalla kaksi vuotta ja on nyt päättänyt ottaa lopultakin hengen itseltään. Mutta Munchin esittelemä murha vaikuttaa liian kiinnostavalta. Ehtiihän itsensä tappaa myöhemminkin.

Munch ja Mia palaavat pääkaupunkiin ja käyvät oitis töihin. Kaksikko saa takaisin entiset tilansa, joissa on oma parveke Munchin jatkuvan tupakoinnin takia. Myös vanha tiimi jatkaa työtä yhdessä kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Mukaan palkataan vahvistukseksi vielä nuori tietokonenero ratkomaan tietoteknisiä pulmia. Vähitellen tarinan edetessä selviää lukijalle sekin, miksi Munch ja Mia ovat joutuneet ammatilliseen epäsuosioonsa.

Nopeasti pikkutyttöjen kauniisiin mekkoihin puettuja ruumiita alkaa löytyä lisää. Seuraavan löytävät veljekset Tobias ja Torben kotinsa läheltä metsästä. Myöhemmin Tobias lähtee selvittämään, millaista joukkoa ovat metsän takana sijaitsevan uskonnollisen yhteisön asukkaat.

Poliisit ovat totuttuun tapaan alussa täysin pimennossa, ja johtolankojen päitä alkaa löytyä vasta pitkän ja sitkeän uurastuksen jälkeen. Tilanne muuttuu kuitenkin olennaisesti, kun murhaaja uhkaa suoraan Munchin pientä tyttärentytärtä. Miten koko karmea murhasarja liittyy Munchiin? Miasta on korvaamaton apu, sillä hänellä on taito huomata olemattomilta vaikuttavia yksityiskohtia ja yhdistää niitä toisiinsa.

Jahti kiihtyy nopeasti, ja lukijaa pidetään vielä lisäjännityksessä vaihtelemalla näkökulmia tiheään tahtiin. Kuka murhaaja on ja mikä on hänen motiivinsa? Miten palaset oikein liittyvät yhteen? Bjørk on punonut juonen tosiaankin taitavasti ja pitänyt huolen, että kaikki tosiaan liittyy lopulta kaikkeen.

Minä matkustan yksin on siis hyvin ja huolella kirjoitettu, koukuttava jännitysromaani. Paljon genreä lukevalle se on kuitenkin valitettavan yllätyksetön. Yllätyksillä en tarkoita, että pitäisi olla kauheampia murhia ja kidutusta. En oikein tiedä sitäkään, mitä pitäisi ajatella siitä, että edes pikkutyttöjä sieppaavat ja murhaavat hirviöt, ainakaan fiktiiviset, eivät saa minusta enempää tunnetta irti. Olenko turtunut kirjallisiin kauheuksiin?

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (Det henger en engel i skogen)

Suom. Päivi Kivelä. Otava 2016. 428 s.

Ennakkokappale kustantajalta.