Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

Hän vihasi tapaa, jolla juniorit pahoinpitelivät hänen rakasta suomeaan. Pahimpia olivat ne, jotka kyselivät, että ketä soittaa. Se osoitti että turhaan, koska vastaanottajalla ei ollut ketään kotona. Lisäksi tekstiviestien ja sosiaalisen median kokoonpuristettu ja ratkiraiskattu kieli johti siihen, että nuorten toimittajien teksteissä vilisi kirjoitus- ja yhdyssanavrheitä. Vertauksetkin ontuivat kuin kissa kuumalla puurolla. Ja kun näitä reppanoita korjasi, ne töksäyttelivät nenäkkäät pystyssä, että lukija kyllä ymmärtää sisällön, eikö se ole tärkeintä…pappa.

Näin murhaavasti nuoremmista kollegoistaan ajattelee Suomen Sanomien legendaarinen rikostoimittaja Lauri Aleksis Kivi toimittaja Simo Hiltusen kiitellyssä esikoisromaanissa Lampaan vaatteissa. Lauri ei ole helppo ihminen, vähiten omasta mielestään. Takana on ankeaakin ankeampi lapsuus Outokummussa. Isä on ollut avoimen väkivaltainen niin vaimoaan kuin lapsiaankin kohtaan. Äiti ei ole osannut pitää suutaan, vaan on yllyttänyt miestä tämän äityessä viinanjuontiin. Seuraukset ovat olleet Tuomaksen ja pikkuveli Laurin kannalta kaikkea muuta kuin mukavia.

Kerran isän lyönti osui tavallista pahemmin, ja sen muistona Lauri käyttää lopun ikäänsä kuulolaitetta. Lisäksi heiveröistä Lauria kiusattiin koulussa armotta. Ei siis ihme, että nuorukainen alkoi kasvaa kieroon. Jossain tyynen ulkokuoren alla asuu peto, jota Lauri koettaa parhaansa mukaan hillitä. Peto on kuitenkin jo vienyt Laurilta perheen. Tuomas taas on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten. Veljen kohtalo ei jätä Lauria rauhaan, ja isälle ei voi antaa anteeksi.

Työ on kuitenkin jäljellä, ja siinä Lauri on hyvä. Erityisesti miestä kiehtovat laajat rikosartikkelit, joita hän on laatinut lehden kuukausiliitteeseen. Mieltä kiehtovat myös kammottavat perhemurhat. Mikä saa suomalaisen miehen mielen suistumaan niin raiteiltaan, että hän tappaa pienet lapsensa, vaimonsa ja itsensä? Tähän kysymykseen Lauri haluaisi saada vastauksen. Vai onko kyse sittenkin jostain muusta? Ovatko miehet tosiaan tehneet itsemurhan vai onko liikkeellä ennenkuulumattoman ovela ja pirullinen murhaaja?

Kirja alkaa pelottavalla kohtauksella, jossa poika on vähällä joutua metsässä suden saaliiksi. Viime hetkellä poika kuitenkin iskee sutta veitsellään kurkkuun ja tappaa sen. Voitonmerkiksi poika kaivaa sudelta kulmahampaan. Tästä hypätään nykyhetkeen. Lauri Kivi on matkalla töihin, kun hän kuulee taas uudesta perhemurhasta. Tällä kertaa tekijä on poliisi. Lauri saa tapahtumasta skuupin, mutta juttu ei etene. Sen sijaan Lauri päätyy haastattelemaan suomalaista poptähti Aavaa. Miksi rikostoimittaja haluaa tehdä tällaisen jutun?

Vähitellen Hiltunen kerii auki Laurin tarinaa, lapsuuden ja nuoruuden traumoja, jotka selittävät miehen tunnekylmää nykyolemusta. Samalla Lauri pureutuu yhä syvemmälle muutamaan tuoreimpaan perhemurhaan tehdessään erikoisjuttua lehdelle. Pala palalta alkaa hahmottua kuvio. Vai onko Lauri sittenkin aivan väärillä jäljillä? Vai lukija? Yllättäen Hiltunen kiepsauttaa kuvion päälaelleen, ja tarinan vauhti alkaa kiihtyä.

Lampaan vaatteissa -teoksen aihe on mielenkiintoinen ja puhutteleva, ahdistavakin. Harmillisesti Hiltunen ei kuitenkaan malta pysyä valitsemallaan linjalla, vaan hyppää kesken kaiken aivan toisenlaiseen tyylilajiin. Muutenkin laajassa teoksessa on hallitsemista. Sivuja on päälle neljäsataa, eli melko runsaasti. Karsimisen varaa olisi ollut. Lisäksi kaikesta hämmentämisestä huolimatta löin lanttini likoon oikean ratkaisun puolesta jo puolivälissä kirjaa, siis silloin, kun tarina varsinaisesti vasta lähtee käyntiin. Jahti kiihtyy ihan kiitettävästi loppua kohden, mutta sitten alkaa kummallinen selittelyvaihe. Kaikki langat pitää pilkuntarkasti solmia yhteen ja vääntää kuvio vielä rautalankamalliksikin. Loppua olisin siis toivonut napakammaksi myös. Lukijaankin voisi hieman luottaa.

Alkuun pääseminen tämän teoksen kanssa otti myös poikkeuksellisen koville. Salaperäisyyden huntu leijuu tarinan yllä, eikä juttu oikein ota käynnistyäkseen. Sadan sivun paikkeilla olin jo luovuttaa, mutta muutama luottohenkilö onneksi kannusti jatkamaan lukemista. Eniten minua kuitenkin tökki erityisesti alkuosan täyteen monimerkityksisyyksiä ladattu kieli. Pidän kielellä leikittelystä ja vitsailustakin, mutta liika on liikaa. Sen sijaan mediamaailman kuvaus on kiinnostavaa ja aidonmakuista, vaikka toivoakseni Hiltunen sentään edes vähän liioittelee.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että vaikka Lampaan vaatteissa ei minua ihan saanut haltioitumaan, on Hiltunen varteen otettava esikoiskirjailija. Jatkoa jään kiinnostuneena odottelemaan.

Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

WSOY 2015. 417 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun