Kari Hotakainen: Henkireikä

Virheet on keksitty, jotta ne jäisivät mieleen. Suorat tornit unohtuvat, mutta kaikki muistavat Pisan kaltevan tornin.

Taisi olla Juoksuhaudantien (WSOY, 2002) myötä tulleen läpimurron yhteydessä, kun Kari Hotakainen kertoi jossakin haastattelussa, että hän kirjoittaa aina erilaisia kirjoja eikä suostu toistamaan mitään kaavaa. Kaikkia Hotakaisen kirjoja en ole lukenut, mutta silti voin sanoa, että ainakin tähän tavoitteeseensa kirjailija on päässyt. Joistakin lukemistani Hotakaisen kirjoista olen pitänyt valtavasti, kuten Juoksuhaudantiestä ja eritoten Ihmisenosasta (Siltala, 2009), joka on mielestäni edelleen yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Sitten on taas sellaisia, joista olen pitänyt mutta jotka eivät ole sen kummemmin hätkäyttäneet. Onpa sellaisiakin, jotka olen jättänyt kesken, kuten Jumalan sanan (Siltala, 2011), joka ei jaksanut kiinnostaa niin paljoa, että olisin etsinyt kadottamani paikan iPodilta.

Henkireikä sijoittuu tuohon keskimmäiseen kastiin, eli pidin kyllä ja luin mielelläni, mutta en mitenkään häikäistynyt. Mestarin näppäimistöltä on mielestäni irronnut paljon kovatasoisempaakin tekstiä. Hämmästelin myös melkoisesti Henkireiän pääsyä Finlandia-ehdokkaaksi. Miksi ihmeessä? Hotakaisella on jo yksi voitto ja useita ehdokkuuksia plakkarissaan, ja vuoden kirjasadossa olisi ollut mielestäni lukuisia teoksia ja tekijöitä, jotka olisivat ansainneet huomionosoituksen enemmin kuin tämä.

Henkireikä on käsittääkseni jonkinlainen rinnakkaisteos Palvelija-näytelmälle, joka pyörii tällä hetkellä Kansallisteatterissa. Teatteri esittelee teosta näin:

Palvelija kertoo rikosylikomisario Arto Jylhämöstä, joka tulee Arena-näyttämölle pitämään seminaariluennon aiheesta ”Ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta”. Rikoskomisarion lisäksi näytelmässä tavataan kavalkadi palvelualan ammattilaisia kätilöstä ja papista mielenterveyshoitajaan ja parturikampaajaan. Palvelija on Kari Hotakaisen uusi, Helsingin Kaupunginteatterille kirjoittama monologinäytelmä. Näytelmä tarkastelee palvelijuutta – onko se vain ammatti vai ihmisessä syvemmällä oleva luonne. Kaikissa elämän vaiheissa tapaamme palveluammatissa toimivia ihmisiä, ensirääkäisyn todistavasta kätilöstä aina haudankaivajaan. Toisille palvelijan rooli sopii kuin hanska käteen, mutta toisia se alkaa ajan myötä rassata. Kuinka paljon voi ihmiseltä pyytää, missä kulkee raja kun palvelijan mitta tulee täyteen? 

Kirjassa kertoja-päähenkilö jää nimeämättä ja yleisökin on jokseenkin toisenlainen, mutta osittain samalla teemalla mennään. Kuorolaulua harrastava rikospoliisi joutuu tahtomattaan vastaanottamaan kuorokaverinsa tunnustuksen: Suntiona toimiva mies varastaa haudattavilta näiden hautausvaatteet. Hyvälaatuisista kankaista suntion vaimo ompelee myytäväksi vaatteita, koska perhe on kovassa rahapulassa. Ensiajattelulla rikos vaikuttaa harmittomalta. Omaiset eivät tiedä, että vainaja haudataan vaatteitta, eikä vainajakaan varmaan vaatteitaan kaipaa. Mutta omatunto on kummallinen kapine.

Rikospoliisi kertoilee verkkaisesti niin kuoron kuin työnkin merkeissä tapaamistaan ihmisistä. Mies kuuntelee kuorotuttunsa Parturikampaajan tarinaa omaishoitajuuden ikeestä ja tulee lopulta temmatuksi mukaan tapahtumasarjaan, joka voi päättyä vain tuhoisasti. Sitä ennen kuulija ja me lukijat olemme saaneet tutustua poliisin kautta moneen surulliseen tarinaan, jossa kilttien, toisia palvelevien ihmisten pinna on lopulta katkennut ja jälki on ollut rumaa. Turun kirjamessujen haastattelussa Hotakainen totesi kirjastaan, että se ei ole rikosromaani vaan romaani rikoksesta. Aika hyvin luonnehdittu.

Jonkinlainen sukulaisteos tälle on myös keväällä Kirjan ja ruusun päivän merkeissä julkaistu Kantaja. Tapanani on lukiessa merkitä sopivia sitaattikohtia merkkilapuilla, ja tämänkin kirjan sivut ovat melkoisen laputettuja luennan jäljiltä.

Ennen kuolemaa on paljon elämää.

Kari Hotakainen: Henkireikä

Siltala 2015. 199 s.

Arvostelukappale.


Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun