Meneillään
olevan pride-viikon kunniaksi pöyhin hieman arkistojani. Eilen mainostin
blogini somekanavilla vanhaa blogitekstiäni Tapani Heinosen upeasta romaanista Reunalla. Jos romaani on edelleen lukematta, kipin kapin
kirjastoon. Lukukokemus on ravisteleva.
Ravisteleva
lukukokemus oli toistakymmentä vuotta sitten myös Gerry Birgit Ilvesheimon romaani Kuristajaviikunat. Sen äärelle minut johdatti ystäväni, jolla oli
selvästikin parempi tutka mielenkiintoisten teosten kentällä kuin minulla.
Kiitos vinkistä edelleen, sillä kirja majailee hyllyssäni odottamassa uudelleen
lukemista. Olisi mukava tarkistaa, miten ajan hammas on vaikuttanut teoksen
tehoon. Vieläkö se onnistuisi sokeeraamaan lukijansa?
Innostuin
kirjasta aikanaan niin, että ehdotin siitä juttua paikallislehden
kulttuurisivuille, ja kelpasihan se. Alla vain muutamin korjauksin paranneltu
arvioni teoksesta Salon Seudun Sanomissa vuonna 2003:
Gerry Birgit Ilvesheimon (ent. Ritva
Ruotsalainen) romaani Kuristajaviikunat on
kaiken kaikkiaan varsin hämmentävä lukukokemus. Harvoin, jos koskaan, on
suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty näin avoimesti ja peittelemättä
lesboutta ja siihen liittyvää alakulttuuria. Myös kaikki mahdolliset addiktiot
seksistä huumeisiin ja pörssikeinotteluun ovat kirjan aiheita.
Kuristajaviikunoiden keskushenkilöinä on kolme erikoista siskosta. Vanhin
sisar Sasha on kylmä perfektionisti, jolle elämä on liiketoimintaa ja
suorittamista. Perheen koirakin ansaitsee hänen mielestään parempaa hoitoa kuin
autistinen pikkusisko, onhan koira sentään arvokas rotueläin. Ea on perheen
pehmo, ajattelija siinä missä Sasha on toimija. Ea muuttuu tarinan edetessä yhä
enemmän Sashan kaltaiseksi ja jopa Sashaksi, mutta sisin säilyy haavoittuvana
ja rakkaudennälkäisenä.
Siskokset
pitävät Helsingin keskustassa isältä perittyä menestyvää eläinkauppaa.
Sillinruotoon tukehtunut isä onkin teoksen ainoa mies Sashan satunnaista
miesystävää lukuun ottamatta. Sisarusten välit ovat monin tavoin tulehtuneet,
ja Sasha ihan vakavissaan ehdottaa autistisen Egiksen pistämistä lihoiksi. Kuviot
menevät kuitenkin uusiksi, kun jääkaapista löytyy irtonainen ihmisen pää.
Ilvesheimo
hätkähdyttää ja järkyttääkin lukijaa monella tasolla. Hän kuvaa elävästi
erilaisia miljöitä ja useat repliikit ja ajatukset ovat herkullisia
yhteydestään irrotettuinakin. Romaani suorastaan vilisee kaikkia elämän eri
muotoja ja lajeja antiikin kirjallisuuden hirviöistä eläinten ja kasvien kautta
koneiden ja elämän risteytyksiin. Ihmisen halu luokitella asettuu
kyseenalaiseksi, kun selviä rajoja ei ole. Sukupuolijakokaan ei ole selkeä, on
vain lukematon määrä muunnelmia.
Seksuaalisuus
korostuu ihmissuhteissa. Erityisen vaikeaa on Ealla, jonka suhde tyttöystävään
on väljähtynyt, mutta intohimon uusi kohde Iris on kylmä ja saavuttamaton.
Ilvesheimon henkilöt ovat kuin skorpioneja, jotka väijyvät toisiaan
myrkkypiikit pystyssä, tai kuristajaviikunoita, jotka imevät isäntäkasvinsa
hitaasti tyhjiin.
Yksi romaanin
henkilöistä toteaa, että ruumis tai pari elävöittää kummasti huononkin tekstin.
Kuristajaviikunoihin ruumis tuo eloa,
mutta murhan motiivit ja loppuratkaisu ovat juonen heikkoja kohtia. Liioittelu
ja groteskius kuuluvat tekstin tyyliin, mutta liika on aina liikaa. Kirjoittajan
oppineisuutta korostavia kirjallisia viitteitä on runsaasti eri suuntiin,
vaikka läheskään kaikkia ei keskivertolukija varmaan edes tunnista. Jotain
olisi voinut säästää tukeviinkin teoksiin.
Gerry Birgit
Ilvesheimo: Kuristajaviikunat
Johnny Kniga Kustannus 2003. 236 s.
Johnny Kniga Kustannus 2003. 236 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti