tiistai 7. kesäkuuta 2016

Risto Lahtinen: Dies Irae - Vihan päivä



Risto Lahtisen esikoisdekkarissa Dies Irae - Vihan päivä ei ole oikeastaan mitään varsinaista vikaa, jos ei hieman kökköä nimeä lasketa. Vihan päivä olisi ollut aivan riittävä, ja latinankielisen lainauksen olisi voinut laittaa vaikka motoksi, jos se nyt välttämättä on kirjaan haluttu. Siellähän se itse asiassa jo onkin.

Vihan päivä on sujuva poliisidekkari, joka toivottavasti aloittaa uuden Turkuun sijoittuvan sarjan. Kaupunki on miljöönä oivallisesti kuvattu. Se hengittää tapahtumien taustalla, ja paikat tunnistaa vähäisemmälläkin paikallistuntemuksella. Silti kuvauksessa ei ole mitään liiallisen alleviivaamisen tai kömpelön päälle liimaamisen tuntua.

Hirvensalolaisen huvilan omistaja löytyy kotoaan ammuttuna. Ruumiin toinen käsi on lisäksi lyöty naulalla lattiaan. Talon asukas vaikuttaa kummallisen värittömältä, eikä tekijä ole jättänyt itsestään vähäisintäkään johtolankaa.

Komisario Eero Rantala saa huonoja uutisia esimiehestään. Urheilullinen pomo on joutunut sairaalahoitoon vakavan sairauden takia, ja Eerosta tulee ainakin hänelle itselleen yllättäen tutkinnanjohtaja. Esimiesasemaan ei juuri ehdi totuttautua, kun saman tien käsissä on murhatutkinta. Kiperäksi tilanne muuttuu, kun epäilyt alkavat kiertyä myös poliisin omaan pesään…

Lahtinen kerii tarinaa auki useasta näkökulmasta, ja henkilöitä tuntuukin olevan aika runsaasti mukana. Keskeisessä osassa on ahdistuneelta tuntuva Harry, koulunkäyntiavustaja, joka koettaa työn ja perhe-elämän paineissa opiskella eteenpäin. Harrylla on kipupisteitä menneisyydessään, mutta mitä ja mihin ne liittyvät? Vähitellen menneisyyden salat tulevat esiin eri puolilta poliisin sitkeän selvitystyön tuloksena.

Lukijalle tarjotaan erilaisia täkyjä, joista osa johtaa vesiperään, osa ei. Jo prologissa vihjataan paljon. Ruumiitakin saadaan vielä lisää. Lenkkipolun varrelta löydetään toinen kuoliaaksi ammuttu mies, ja poliisi alkaa saada lopultakin jonkinlaisen langan päästä kiinni.

Kaiken keskellä tutustutaan myös Eero Rantalan yksityiselämään, joka ei aivan ongelmatonta ole mutta ei katastrofaalistakaan. Rantala on sympaattinen, kunnon poliisi, josta on helppo pitää. Muihinkin Turun poliisilaitoksen poliiseihin tutustuisi mieluusti vielä paremmin. Jatkoa tälle, eikö niin?

Risto Lahtinen: Dies Irae - Vihan päivä

Myllylahti 2015. 300 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

***


Juttu on osa Dekkariviikko-teemaa. Lahtisen dekkari sopii teemaan mainiosti, koska se oli viime vuonna ilmestyneistä kotimaisista esikoisdekkareista yksi kiinnostavimmista. Kannattaa laittaa nimi muistiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti