Tänään julkaistiin suru-uutinen, että arkkitehti ja kirjailija Arne Nevanlinna on kuollut 91-vuotiaana. Nevanlinnan varsinainen kaunokirjallinen ura alkoi hyvin kunnioitettavassa iässä, sillä esikoisromaani Marie ilmestyi vuonna 2008. Aikaisemmassa tuotannossa on toki teoksia, joiden tyyli vähintäänkin flirttailee kaunokirjallisuuden suuntaan, mutta siitä huolimatta suoritus oli melkoinen: Nevanlinna oli esikoisromaanillaan Finlandia-palkintoehdokkaana.
Olen lukenut useimmat Nevanlinnan romaanit, mutta edelleen niistä suurimman vaikutuksen myös minuun teki esikoinen Marie. Kirjailijan muistoa kunnioittaakseni julkaisen nyt tässä vuoden 2008 syksyllä Salon Seudun Sanomissa ilmestyneen arvioni teoksesta. Sittemmin minulla oli ilo päästä näkemään myös romaanin pohjalta Marja-Leena Kurosen sovittama pienoisnäytelmä.
***
Arne Nevanlinna on ehtinyt julkaista kaikkiaan yhdeksän teosta, joista viimeisin,
huomiota herättänyt Marie, on hänen
ensimmäinen romaaninsa. Aiemmat teokset
ovat käsitelleet pääasiassa arkkitehtuuria mutta myös mm. sukuhistoriaa.
Marie-romaanin päähenkilö Marie Myhrborgh on syntynyt Strasbourgissa vuonna 1900
asianajajan perheeseen. Kaupunki on historiansa aikana siirtynyt vuoroin
ranskalaisten, vuoroin saksalaisten haltuun, ja kaupunkilaisten on pitänyt
oppia luovimaan näiden voimien välissä. Sukulaisia perheellä on molemmista
kansakunnista, vaikka saksalaisista juurista ei Marien lapsuudessa saanut
puhuakaan.
Marien tarina
kehiytyy auki muistoina, jotka palautuvat vanhan, satavuotispäiviään lähenevän
naisen mieleen helsinkiläisessä yksityisessä hoitokodissa. Ruumiintoiminnot
ovat jo heikentyneet, mutta vanhat asiat ovat mielessä kirkkaina.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Marie työskenteli
sotilassairaalassa ja rakastui suomenruotsalaiseen kirurgiin. Nuori aviopari
muutti Suomeen juuri kansalaissodan kynnyksellä. Maa näytti vieraalle julmimmat
kasvonsa, vaikka Marie ei oikein kaikkea käsittänytkään. Miksi saksalaisten
tulo on hyvä uutinen? Miksi venäläisiä vihataan? Mikä erottaa suomalaiset
toisistaan? Eurooppalaisen hienostonaisen oli vaikea sopeutua suomalaiseen
elämäntapaan.
Marien pitkä elämä on ollut monipolvinen ja
mielenkiintoinen. Oman värinsä tarinaan tuovat Marien suhde miehensä veljeen ja
aviomiehen tragikoominen kuolema työpaikallaan. Lapsista vain yksi jää eloon,
poika Edouard. Yksinäisyys astuu Marien elämään ja pysyy vuosikymmeniä.
Keskivälillä romaania mukaan tulee katkelmallinen
päiväkirja, jossa nuori nainen kertoo elämästään yksinelävien naisten ketjussa.
Isoäidillä sen paremmin kuin äidilläkään ei ole ollut aviomiestä, mutta
tyttären he ovat yhtä kaikki kasvattaneet. Sama kohtalo näyttäisi odottavan
myös päiväkirjan kirjoittajaa. Tarina vaikuttaa täysin irralliselta, kunnes
lukija tajuaa, että naisen ranskan kielen professori on Marien poika ja nainen
ajautuu töihin Marien hoitokotiin.
Päiväkirjatarinan lisäys tuntuu hieman naiivilta
kerronnalliselta kikkailulta, joka ei tuo teokseen mitään merkittävää syvyyttä.
Myös romaanin loppu on turhan osoitteleva. Marien tarina on kuitenkin sympaattinen
ja kiinnostava. Kertoja suhtautuu Marieen ja vanhenemiseen humoristisen
lempeästi ymmärtäen ja kertoo Marien tarinan lämpimän hienostuneesti.
Arne Nevanlinna: Marie
WSOY 2008. 288 s.
Arne Nevanlinnan romaanit:
Marie (WSOY, 2008)
Hjalmar (WSOY, 2010)
Marie (WSOY, 2008)
Hjalmar (WSOY, 2010)
Varma (WSOY, 2012)
Heta (WSOY, 2014)
Heta (WSOY, 2014)
Pako (WSOY, 2016)
Enpäs ollut huomannutkaan, että Arne Nevanlinna on kuollut. Luin Marien vuosi sitten kesällä, ja se osoittautui hienoksi, monitasoiseksi, vaikuttavaksi kirjaksi. Olisikin syytä tutustua hänen muuhun tuotantoonsa.
VastaaPoistaKevyet mullat Nevanlinnalle. Pidän paljon hänen puolielämänkerrallisista kirjoistaan. Marieta aloin joskus lukea, mutta en päässyt syystä tai toisesta koskaan alkua pitemmälle.
VastaaPoista