Reijo Mäki: Tulivuori

Juuri kun olin saanut kuuntelu-urakkani Reijo Mäen Tulivuoresta päätökseen, julkaistiin kesän 2015 Mitä Suomi lukee -tilastot. Mikäpä muu siellä piti kärkipaikkaa kuin kyseinen opus! Kyllä jumankekka harmitti! Kirjojen myynti ja lukeminen ovat kaikesta kirja-alan ihmisten uurastuksesta piittaamatta vääjäämättömässä laskussa. Ne ihmiset, jotka vielä ostavat kirjoja, ostavat Tulivuoren kaltaista …no, roskaa. Voi vain toivoa, että ostaja saa mitä on toivonutkin eikä pety pahemman kerran. Jos nimittäin ostaa ja lukee vain muutaman kirjan vuodessa, on todella sääli, jos se vähä on huonoa. Kehno lukukokemus ei kannustane ostamaan ainakaan lisää kirjoja.

Pahoin vain pelkään, että vannoutuneimmatkin Mäki-fanit alkavat tavallani ryytyä. Kirjoittajan paras terä kun tuntuu kadonneen jo vuosia ja lukuisia kirjoja sitten, eikä toivoa paremmasta näy. Tutulla kaavalla mennään tälläkin kertaa: puuduttavaa kännihorinaa, naimista ja ripaus väkivaltaa. Kovin ennalta arvattavaa ja ikävä kyllä erittäin pitkäveteistä. Edes reipas irtiotto tutuista ympyröistä ei tuo Varekseen kaivattua puhtia.

Prologissa vuorottelevat kohtaukset syyskuisessa Turussa ja Teneriffalla. Vares tuntee omituista kaiherrusta, ja on muutamaa kuukautta myöhemmin muistavinaan tuntemuksensa. Samaan aikaan saarella murhaaja suunnittelee ja toteuttaa tekonsa. Leikkaukset paikkojen välillä ovat tv-sarjamaisen nopeita, mutta ne onnahtelevat pahemman kerran, koska Turun suunnalla ei tapahdu mitään ja Teneriffallakin asiaan päästään hitaanlaisesti.

Seuraavana talvena Vares saa yllättävän yhteydenoton. Taannoisen tyttöystävän Ainon espanjalainen aviomies soittaa Varekselle, kertoo, että Aino on murhattu, ja pyytää Varesta tulemaan ja selvittämään rikoksen. Paikallinen poliisi on luovuttanut ja haudannut tapauksen selvittämättömänä. Vares järkyttyy, koska ei ollut tiennyt edes Ainon avioliitosta saati murhasta. Räntäsateinen Turku saa jäädä ja yksityisetsivä Jussi Vares lennähtää lomaparatiisiin.

Kieliongelmista ei ole tietoakaan, vaan Vares solahtaa kuin kala veteen paikalliseen suomalaisyhteisöön, jonka kulmakivenä on hotelli Vantaa isäntineen. Hotellin suojista on hyvä tehdä yksityiskytän hommia. Tai olisi, sillä eipä Vares tälläkään kertaa juuri tee aktiivisia tutkimuksia, kaikki vain tuntuu sopivasti tapahtuvan hänelle tai hänestä riippumatta. Hotellin kanta-asiakkaisiin kuuluu tunnettu suomalainen yhdistetyn nelinkertainen maailmanmestari Wellu Komppa, jonka touhut tuovat etsimättä mieleen erään tunnetun suomalaisen mäkikotkan. Säännöllisesti lounastamassa pistäytyy myös suomalainen rekkamies, ja bungaloweissa asustavat lisäksi kauniit Anni ja Anni-Helena, tytär ja äiti.

Olin kuunnellut ainakin neljä ensimmäistä cd-levyä, ennen kuin kirjassa päästiin minkäänlaiseen vauhtiin. Sitten hetki rymistelläänkin ihan kohtalaiseen malliin, ja jo hetken toivoin, että loppu mentäisiinkin samaan tahtiin. Mutta turhaan. Meno alkaa uudelleen pahasti yskähdellä, ja kaiken huipuksi inhokkihahmoni Luusalmi pölähtää paikalle! Ei siis pärjätä ilman väsähtäneitä vitsejä tälläkään kertaa. 

Mäki saa poljettua koneeseen vauhtia vielä parin kohtalaisen toimintakohtauksen ja pienen yllätysmomentinkin verran ennen kuin Vareksen on aika palata koti-Turkuun. Loppu on dekkarigenressä jotakuinkin poikkeuksellinen, sillä rikollista ei suinkaan anneta viranomaisten käsiin vaan oikeutta jaellaan ihan omin luvin. Loppu hieman lörpsähtää tämän juonikuvion takia.

Uransa alkuvaiheessa Reijo Mäki kirjoitti ihan kelvollisia dekkareita ilman Jussi Varesta. Myös parodinen scifi-romaani Tatuoitu taivas oli mielenkiintoinen kokeilu ja osoitus, että ilman Varestakin syntyy luettavaa tekstiä. Olisiko aika jättää Vares lopultakin jos ei nyt eläkkeelle niin ainakin vuorotteluvapaalle?

Reijo Mäki: Tulivuori

Otava 2015. Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 13 h 23 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja lainattu kirjastosta.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.