Casino Helsingissä järjestetään lauantaina 17.9.2016 Dekkarifestivaali. Esiintymässä ovat
seuraavat kirjailijat:
Markus Ahonen Leena
Lehtolainen
Paula Arvas Marko Lönnqvist
Tapani Bagge Matti Remes
Joël Dicker Markku Ropponen
Marko Hautala Christian Rönnbacka
Risto Isomäki Max Seeck
Saara Kesävuori Salla Simukka
JP Koskinen Jarkko Sipilä
Vera Vala
Melkoinen kattaus siis. Päivän haastatteluista ja keskustelujen vetämisestä vastaavat pääasiassa kirjailijat Salla Simukka ja Leena Lehtolainen, kumpikin hyvin ulkomaisillakin markkinoilla menestynyt alan kuuma nimi. Esittelen lyhyesti tässä jutussani festivaaleilla esiintyvät kirjailijat ja linkitän omiin kirjaesittelyihini, jos olen jonkun tekijän teoksen lukenut.
Paula Arvas Marko Lönnqvist
Tapani Bagge Matti Remes
Joël Dicker Markku Ropponen
Marko Hautala Christian Rönnbacka
Risto Isomäki Max Seeck
Saara Kesävuori Salla Simukka
JP Koskinen Jarkko Sipilä
Vera Vala
Melkoinen kattaus siis. Päivän haastatteluista ja keskustelujen vetämisestä vastaavat pääasiassa kirjailijat Salla Simukka ja Leena Lehtolainen, kumpikin hyvin ulkomaisillakin markkinoilla menestynyt alan kuuma nimi. Esittelen lyhyesti tässä jutussani festivaaleilla esiintyvät kirjailijat ja linkitän omiin kirjaesittelyihini, jos olen jonkun tekijän teoksen lukenut.
Elisa Kirjan sivuilla Markus
Ahosesta ja tämän tuotannosta kerrotaan muun muassa seuraavasti:
"Markus Ahonen (s. 1972 Helsingissä) kasvoi Vantaan Martinlaaksossa ja opiskeli viestintää ja kotimaista kirjallisuutta Turussa. Hän on tehnyt työuransa toimittajana, päätoimittajana ja tv-käsikirjoittajana. Nykyisin Ahonen työskentelee lentävänä kirjeenvaihtajana ja vapaana kirjoittajana nykyisestä kotimaastaan Irlannista.
Ahosen ensimmäinen romaani Meduusa palkittiin kolmannella palkinnolla Kouvolan Dekkaripäivien 10-vuotisjuhlavuoden dekkariromaanikilpailussa vuonna 2006. Toinen Helsingin poliisin väkivallan virkamiehen Markku Isakssonin tutkimuksista kertova rikosaiheinen romaani Palava sydän julkaistiin vuonna 2008. Kolmas Isaksson-romaani Jäljet ilmestyi e-kirjana keväällä 2014."
Sarjan neljäs osa Sydämenmurskajaiset ilmestyy kustantaja WSOY:n tietojen mukaan tässä kuussa.
Lukukeskuksen sivuilla tietokirjailija Paula Arvas esittelee itsensä näin:
”Olen kotimaisesta rikoskirjallisuudesta 2009 väitellyt dekkariasiantuntija. Olen toimittanut dekkareita käsitteleviä tietoteoksia ja keväällä 2016 ilmestyy yhdessä dosentti Voitto Ruohosen kanssa kirjoittamani dekkaritietokirja Alussa oli murha. Johtolankoja rikoskirjallisuuteen (Gaudeamus), joka esittelee rikoskirjallisuuden historiaa, lajeja ja nykytilaa. Olen pitänyt yliopistolla opiskelijoille kursseja myös kotimaisesta viihdekirjallisuudesta, tieteiskirjallisuudesta sekä fantasiakirjallisuudesta.”
Tuottelias ja monipuolinen kirjailija Tapani Bagge nappasi Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2007 rikosromaanista Musta taivas. Viimeksi ovat ilmestyneet rikosromaani Pikku enkeli ja dekkarin tekemisen opas Se murhaa joka osaa. Edellinen on uuden Elviira noir -sarjan avausosa. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen suomalaiseen rannikkokaupunkiin. Itse olen viimeksi lukenut Baggelta Hämeenlinna noir -sarjan teoksen Pieni talvisota.
"Markus Ahonen (s. 1972 Helsingissä) kasvoi Vantaan Martinlaaksossa ja opiskeli viestintää ja kotimaista kirjallisuutta Turussa. Hän on tehnyt työuransa toimittajana, päätoimittajana ja tv-käsikirjoittajana. Nykyisin Ahonen työskentelee lentävänä kirjeenvaihtajana ja vapaana kirjoittajana nykyisestä kotimaastaan Irlannista.
Ahosen ensimmäinen romaani Meduusa palkittiin kolmannella palkinnolla Kouvolan Dekkaripäivien 10-vuotisjuhlavuoden dekkariromaanikilpailussa vuonna 2006. Toinen Helsingin poliisin väkivallan virkamiehen Markku Isakssonin tutkimuksista kertova rikosaiheinen romaani Palava sydän julkaistiin vuonna 2008. Kolmas Isaksson-romaani Jäljet ilmestyi e-kirjana keväällä 2014."
Sarjan neljäs osa Sydämenmurskajaiset ilmestyy kustantaja WSOY:n tietojen mukaan tässä kuussa.
Lukukeskuksen sivuilla tietokirjailija Paula Arvas esittelee itsensä näin:
”Olen kotimaisesta rikoskirjallisuudesta 2009 väitellyt dekkariasiantuntija. Olen toimittanut dekkareita käsitteleviä tietoteoksia ja keväällä 2016 ilmestyy yhdessä dosentti Voitto Ruohosen kanssa kirjoittamani dekkaritietokirja Alussa oli murha. Johtolankoja rikoskirjallisuuteen (Gaudeamus), joka esittelee rikoskirjallisuuden historiaa, lajeja ja nykytilaa. Olen pitänyt yliopistolla opiskelijoille kursseja myös kotimaisesta viihdekirjallisuudesta, tieteiskirjallisuudesta sekä fantasiakirjallisuudesta.”
Tuottelias ja monipuolinen kirjailija Tapani Bagge nappasi Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2007 rikosromaanista Musta taivas. Viimeksi ovat ilmestyneet rikosromaani Pikku enkeli ja dekkarin tekemisen opas Se murhaa joka osaa. Edellinen on uuden Elviira noir -sarjan avausosa. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen suomalaiseen rannikkokaupunkiin. Itse olen viimeksi lukenut Baggelta Hämeenlinna noir -sarjan teoksen Pieni talvisota.
Kansainvälisiä dekkaritähtiä festareilla edustaa sveitsiläinen Joël Dicker, jonka bestseller Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli jonkinlainen tapaus Suomessakin pari vuotta sitten. Itse en oikein Dickerin imuun vielä ensimmäisellä kerralla päässyt, mutta kenties niin käy, jos jossain välissä saan luettua elokuussa suomeksi ilmestyneen Baltimoren sukuhaaran tarinan. Ehkä ihan viisaasti teosta ei ole julkaistu Keltaisessa kirjastossa.
Marko Hautala
edustaa festareiden psykologisen kauhun osastoa. Hänen uusin teoksensa Kuiskaava tyttö on ilmestynyt Tammen
kustantamana elokuussa. Minulla odottelee lukuvuoroaan vielä edellinenkin eli Kuokkamummo, mutta vuonna 2012
ilmestyneestä Unikoirasta olen kirjoittanut blogiinikin.
Suomalaisen tieteistrillereiden eturivin miehiin lukeutuu
kiistatta Risto Isomäki. Tuotantoon
mahtuu kaunokirjallisuuden lisäksi tietoteoksia ja pamfletteja
ympäristöasioista. Myös Isomäeltä on näinä päivinä ilmestymässä uusi romaani,
lähitulevaisuuteen sijoittuva toimintatrilleri Haudattu uhka. Itse en ole varsinainen Isomäki-fani, sillä
kirjoissa on ollut vähän liikaa luennointia ja hajanaisuutta makuuni. Tosin
olen lukenut vasta Sarasvatin hiekkaa
ja Kurganin varjot.
Saara Kesävuoren Holma-dekkaritrilogia jäi minulta ensimmäiseen osaan eli Saarroksissa-dekkariin, joka sekin upposi vain hyvin kannustettuna. Uudesta Anni Eloranta -sarjasta olen toistaiseksi aloitusosan eli Mustan hevosen luettuani pitänyt hieman enemmän. Kakkososa Keskeneräinen kuolema on ilmestynyt hiljattain ja odottelee dekkaripinossani lukuvuoroaan.
JP Koskinen on aloittanut hurjan dekkariprojektin eli Murhan vuosi -sarjan. Kaksitoistaosaiseksi tarkoitetusta sarjasta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi osaa: Tammikuun pimeä syli ja Helmikuun kylmä kosketus. CrimeTime-kustantamon sivuilla Koskinen kertoo sarjasta muun muassa näin:
”Mielessäni oli
sukutarina, jota oli mahdotonta pakata muutamaan kirjaan. Suvun omat
arvoitukset, ympäristönä toimiva pitkän historian omaava Hämeenlinna ja sen
vähemmän rehelliset virkamiehet ja asukkaat alkoivat täyttää muistikirjani
sivuja. Vähitellen laajasta tarinasta muokkautui hahmotelma
rikosromaanisarjaan, jolla olisi selkeä alku ja loppu. Suvun saaga ja
päähenkilöiden kohtalot olivat kirkkaina mielessäni, tarina ei jatkuisi
loputtomiin. --- Sarja syö sisäänsä neljä trilogiaa, joissa kussakin on oma punainen
lankansa. Ensimmäisen kolmikon lanka on Bodominjärven murhat.”
En ole vielä Murhan vuosi
-sarjaan päässyt tutustumaan, mutta Koskisen aiemmasta dekkarituotannosta luin
taannoin Eilispäivän sankarit vuodelta 2011. Siitä pidin kovasti.
Suomalaislukijoiden ehdoton suosikki Leena Lehtolainen toimii festivaalien suojelijana ja siis myös
haastattelijana. Harmillisesti olen vuosien varrella alkanut loitontua
Lehtolaisen tuotannosta. Maria Kallio -sarja on aikansa elänyt ja Marian
pitäisi päästä eläkkeelle. Hilja Ilveskero -sarja on mielestäni virhe, ja
kirjailija on itsekin kertonut, että tarkoitus oli kirjoittaa vain yksi teos ja
sekin pilke silmäkulmassa. Silti tänä syksynä sarjaan ilmestyi jo neljäs osa Tiikerinsilmä.
Olen kirjoittanut blogiini jutut seuraavista Lehtolaisen dekkareista: Surunpotku,
Rautakolmio,
Luminainen, Henkivartija,
Oikeuden jalopeura ja Paholaisen pennut.
Marko Lönnqvistin (toimittanut Jarkko Sipilä) muistelmateos Elämäni gangsterina oli Suomen myydyin tietoteos Mitä Suomi lukee -listan mukaan kesä-heinäkuussa. Cannonball-jengin entinen jäsen kertoo teoksessa rikollisen urastaan. Teos kuuluu aihepiiriltään sellaiseen osastoon, jota en lue vapaaehtoisesti (enkä ihan pienellä pakottamisellakaan).
Hankoon monet dekkarinsa sijoittanut Matti Remes on jäänyt hieman sivuun omalla lukulistallani, sillä yhdeksästä ilmestyneestä teoksesta olen lukenut vasta kaksi. Esikoisdekkarista Tappotanssi olen merkinnyt vuonna 2003 muistiin näin:
”Aika
perinteinen dekkari, joka sijoittuu Hankoon. Kirjassa on jopa Hangon kartta,
joten paikat on aika helppo hahmottaa. Kesäinen Hanko on kaunis, mutta sinne on
muuttanut todella inhottavia ihmisiä.
Ruben Waara on kiireinen keski-ikäinen eronnut
liikemies, joka tulee Hankoon kesänviettoon tutustuakseen taas tyttäreensä ja
tämän perheeseen. Kirjan yksi heikko kohta on taas kerran lasten kuvaus, sillä
viisivuotiaat kaksoset käyttäytyvät aika epäaidosti. Myös vävypojasta
paljastuvat asiat ovat pöyristyttäviä, voiko muka olla huomaamatta, että
aviomies ja lasten isä on ollut koko ajan mukana järjestäytyneessä
rikollisuudessa, ilotyttö- ja huumebisneksessä?
Waaralla on myös huikea menestys naismaalimassa, ja
Hangossa tuntuu riittävän kauniita ja fiksuja keski-ikäisiä naisia kosolti.”
Kolme vuotta
myöhemmin ilmestynyt Islantilainen
syleily on sitten hyydyttänyt suhteeni Remeksen tuotantoon, mutta nyt
lukuvuoroaan jo odottelee tuore Regatta.
Markku Ropposella on takanaan jo mittava ura
dekkarikirjailijana ja Otto Kuhala -sarjassakin on ehtinyt ilmestyä viisitoista
kirjaa. Niistä olen lukenut vuonna 2004 ilmestyneen Kuhala ja viimeinen kesävieras, josta olen kirjoittanut itselleni
näin:
”Kuhala on entinen poliisi, nykyään yksityisetsivä. Hän on eronnut ja nykyinen tyttöystäväkin yrittää ottaa etäisyyttä muuttaessaan viran perässä Jyväskylästä Espooseen. Kuhala ei ole fyysisesti kovin kaksisessa, jos ei huonossakaan kunnossa. Viina maistuu, mutta melko kohtuudella.
”Kuhala on entinen poliisi, nykyään yksityisetsivä. Hän on eronnut ja nykyinen tyttöystäväkin yrittää ottaa etäisyyttä muuttaessaan viran perässä Jyväskylästä Espooseen. Kuhala ei ole fyysisesti kovin kaksisessa, jos ei huonossakaan kunnossa. Viina maistuu, mutta melko kohtuudella.
Kuhala sotkeutuu paria juttua selvitellessään
Jyväskylän alamaailman kuvioihin, joihin tuntuu mahtuvan melko paljon
ulkomaalaisia, lähinnä virolaisia ja venäläisiä. Seikkailut kuljettavat hänet
myös melko tylyihin paikkoihin Petroskoihin ja sen liepeille. Tutkimuksen alla
olevat jutut näyttävät (tietysti) kietoutuvan yhteen.”
Ihan
hirmuisesti ei siis yksityisetsivä Kuhala minua puhutellut, ja niinpä seuraava
Kuhalani olikin viime vuonna Johtolanka-kisaan osallistunut Kuhala ja vapaa pudotus. Uusin, Kuhala ja isku Helsingissä odottelee
sekin jo vuoroaan luettavien pinossa. Uskollisille faneille on tietysti hyvä
uutinen, että kirjoja ilmestyy yksi vuodessa.
Sen sijaan olen
avoimesti ilmaissut olevani komisario Antti Hautalehdon suuri ihailija! Onkin
mukavaa jälleen päästä kuulemaan Christian
Rönnbackan välityksellä Antin uusimmista kuulumisista. Hautalehto-sarjan
teokset ovat Operaatio Troijalainen, Julma, Rakennus 31 ja Kylmä syli. Uuttakin pitäisi
käsittääkseni olla tulossa ihan pikapuoliin.
Max Seeckin esikoistrilleri Hammurabin enkelit ilmestyi elokuun loppupuolella, ja saamani ennakkokappale on harmikseni edelleen lukematta. Kirjailija kertoo itse teoksestaan ja sen synnystä:
”Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta olen jo lukioajoista
asti kirjoitellut erilaisia tarinoita mitä vaihtelevimpiin tarkoituksiin.
Viimeisten vuosien aikana olen hyödyntänyt kirjallista osaamistani työelämässä
erilaisten markkinointimateriaalien suunnittelussa. Sysäyksen oikeaan suuntaan
antoi kuitenkin lähipiirini, joka on aina kannustanut minua kokeilemaan
siipiäni myös kaunokirjallisuuden saralla. Idea Hammurabin enkeleistä oli
kypsynyt päässäni jo jonkin aikaa, kun löin heinäkuussa 2013 paperille
ensimmäiset sanat. Lomailin tuolloin Kroatiassa ja Bosniassa, joihin romaanin
tapahtumat pääosin sijoittuvat.”
Suomalaisen
kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä ainakin myytyjen käännösoikeuksien
perusteella on Salla Simukka. Pitkään
kirjoittanut Simukka löi läpi Lumikki-trilogiallaan,
joka kerää edelleen innokkaita lukijoita missä ilmestyykin. Punainen kuin veri, Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu on esitelty
blogissanikin. Sarja luokitellaan nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, mutta
eivät vanhemmatkaan sen lukemisesta pahene.
Rikostoimittaja Jarkko Sipilällä on laaja dekkarituotanto. Komisario Takamäki alaisineen ratkoo Helsingin rikospoliisissa uutterasti toinen toistaan hankalampia rikoksia. Blogiin asti olen toistaiseksi saanut kaksi Sipilän dekkaria: Paha paha tyttö ja Muru. Useita muita olen kuitenkin lukenut tai kuunnellut äänikirjana, viimeksi Miehen kuumasta.
Italiassa asuvan Vera Valan dekkarikirjailijan uraa olen seurannut alusta asti ja oikeastaan jo hieman ennen varsinaista alkuakin. Arianna de Bellis -sarja on edennyt jo viidenteen osaan, ja uskolliset fanit ovat huokailleet tyytyväisinä. Itse en ole oikein oikukkaan Ariannan matkassa pysynyt, vaikka kaikki kirjat olen toistaiseksi lukenutkin. Teosten maailma on liiaksi saippuasarjamainen ja toisaalta liian synkkä makuuni. Mutta ymmärrän, miksi niin monet Valan dekkareiden parissa viihtyvät. Sarjassa on toistaiseksi ilmestynyt siis viisi dekkaria: Kuolema sypressin varjossa, Kosto ikuisessa kaupungissa, Villa Sibyllan kirous, Tuomitut ja Milanon nukkemestari.
Oletko menossa Dekkarifestivaaliin? Miltä kattaus Sinusta vaikuttaa? Kenen esiintymistä odotat eniten ja miksi?
Kiitos esittelystä, vaikka sen ansiosta se, etten pääse paikalle harmittaa entistä enemmän.
VastaaPoistaNiin harmittaa minuakin!!! Olisi hienoa tavata esim. Simukka, Isomäki ja Kesävuori, jotka ovat noista minulle tutuimmat.
VastaaPoistaHarmitus on muillakin suuri, kun en juurikaan pääse mihinkään dekjaritapahtumiin osallistumaan tämän pitkän matkan takia, mut sehän on oma valinta.
VastaaPoistaKiitos Kirsi kivasta kattauksesta, suurimman osan olenkin lukenut ja viimeeksi nyt tuon Max Seeckin Hammurabin enkelit. Kovasti oli miun mieleinen, tiivis tarina, mielenkiintoiset henkilöt, uskottava ja erinomainen kieli. Kannattaa lukea, hänestä kuulemme vielä.